Tää on taas tätä, huonoa kuvaa mun webbikameralla.
Ostin Maailma Kylässä-tapahtumasta nämä kaksi etummaista: saintpaulioita. Kuulemma harvinaisempia. Toiseen tulee keltaista väriä ja toiseen kaiketi nimen mukaan punaista ( red lantern) Tuo toinen on on Rokoko.
Kyllä harmittaa ettei ole kunnon kameraa...
Tämä porukka taisi näitä olla esittelemässä jos oikein muistan.
Tuo Mermaid mulla taitaa ollakin jo. Ellei ole käynyt kuolo sille. Kaikki ei vielä kuki, en tiedä tilannetta.
Opinpa uuden jutun tuolla, että pitää ruukkukokoa isontaa mahdollisemman vähän, ettei kukka keskity vain kasvuun. Pienemmässä ruukussa se kukkii. Olen tähän asti laittanut samantein isompaan ruukkuun... eli väärin.
tiistaina, toukokuuta 30, 2006
lukuja
Laskeskelin tuossa ajan kuluksi: viimeisessä 60:ssa päivässä lähetetty 11439 korttia. Eli pelkkiin postimaksuihin on Suomessa mennyt 7435,35 euroa. Siihen sitten kortit päälle. Osa pistää menemään kortteja, jotka on ollut vuosia laatikossa ja joista tahtoo päästä eroon mutta osa on sellasia kuin minä, ja satsaa niihin.
Eli, ihan kiva tulon lähde tämäkin Suomen maalle.
126915 korttia tuon projektin vuoksi lähetetty ympäri maailmaa, Suomesta 23262 kpl. Harmi etten löytänyt nyt sitä tietoa, koska tuo on alkanut... Olis voinut laskea sitten tuota postimerkkimäärää. Noh, jos ei ole n. kolmeen vuoteen postimerkin hinta muuttunut, niin olisiko se 15120,30e. huh. Ja kun postin lähetysmäärät on vähentyneet, tekee niille hyvää.
Oliskohan nyt niin, että nää jutut kiviäkin kiinnostaa.
Joo, mä meen tekemään taas Anna-nukkea.
Postitti Lyyli klo 04:47 0 kommenttia
ruoka-ohjetta englanniksi
Huh huh. Olipa urakka kirjoittaa enkuksi ruokaohje mun heikoilla taidoilla. Toivottavasti vastaanottaja tajuaa mistä kyse. Tein ihan sitä varten bloginkin, että sais paremmin väännettyä rautalangasta asiaa. Kyse karjalanpiirakasta. Eipä tuota sanastoa ole tullut tarvittua juurikaan kuten ei koko enkkua mun elämässä. Ei muuten ole lähtenyt liikkeelle tuo kielten kertaaminen, aika mennyt muuhun. Ja en ole muutenkaan saanut aikaiseksi. Höh.
Postcrossing on aina vain niin kivaa puuhaa. Olen saanut kivoja palautteita lähettämistäni korteista. Olenhan niihin panostanut melkoisen paljon. Jokaiselle, jolle kortin lähetän, käytän aikaa siihen, että se kortti on sitä mitä on pyydetty. Yritän kirjoittaa erilaisia juttuja, minkä arvelen kiinnostavan vastaanottajaa. Jos tiedän, että löytyy postimerkki, mikä sopii aiheeseen, käyn sen hankkimassa korttiin pisteeksi i:n päälle ( tuosta varsinkin kiitelty).
Ja kun saan kortin, yritän keksiä muutakin kuin että Thanks for the card. Jaiks. Paitti jos kortin lähettäjä on ollut kovin tylsällä päällä ja on Terveisiä aurinkoisesta Californiasta- kortti ja teksti että Happy postcrossing ja nimi, on vastaus thanks. Niin se metsä vastaa ku....
Postimaksut nousee. Miettinyt tässä hamstratako merkkejä vaiko ei. Aika paljon kuitenkin lähettelen postia.
Eilinen päivä meni nukkuessa. En saanut mistään otetta ja ihme ahdistus päällä. Nyt tämä yökukkuja on sitten täällä levollisella mielellä. Alanpa käymään noita taaperokassi jäämistöjä läpi, pitää lajitella jatkoja varten (esim uudet ja käytetyt villasukat erilleen jne.). Menee siinäkin taatusti oma aikansa, eikä ihan hetkessä ole valmis.
Postitti Lyyli klo 02:08 0 kommenttia
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
Mää tykkään susta, niinku....
Tästä piristystä päivään, viikkoon.
Postitti Lyyli klo 13:17 0 kommenttia
perjantaina, toukokuuta 26, 2006
korjausta
Sateenvarjo sai turpaansa vähän aikaa sitten. Ostin uuden varjon, jonka jemmasin kämppääni, enkä sitä löytänyt kun satoi. Sitten päätin paikata tämän vanhan, kun mulla oli sellaista paikkamatskua mikä tässä toimii.
Kun ekana päivänä tämän kanssa olin liikkeella, sanoi hivenen kännissä ollut nuori mies: " Oi, sataa sydämmiä!".
Hih.
(anteeksi huono kuva)
Postitti Lyyli klo 06:06 3 kommenttia
tiistaina, toukokuuta 23, 2006
se on... voivoi.
Aloitin vihdoinkin lilasta puuvillalangasta paidan teon. Sitten luin meilin, että Anna ja Toivo-nukkeja kaivataan. Sitten alkoi kesken jäänyt turkoosi villatakki kutsua. Maton tulevat kuteet (nyt vaatteet) alkoivat sanoa, että pitäisi alkaa niitä leikata.
Juu, kova hälinä. (nou hätä, ei oikeasti)
Ja on tuolla vielä noita taaperokassitavaroita.
Ja siivota pitäis. Ja kuntoilla. Ja vaihtaa mullat kukille. Ja ja ja....
Ja sitten on ihan eri juttu mitä tämä nainen _saa_ tehtyä. Tuleeko tästä puuvillapaidasta valmista ikinä?
Aika näyttää, periksi en anna epäluulolle. On yritettävä, muuten ei voi ikinä onnistuakaan.
Postitti Lyyli klo 03:05 1 kommenttia
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
kuntoutusta kerrakseen
Heh, kävin blogilistasta katselemassa mikä oli tilanne. Ja samalla katsoin olenko ainoa joka on laittanut bloginsa kuntoutus-luokkaan. No en olekaan. Sain hyvät naurut kun luin mikä blogi on samassa myös : Kuntoklubi
Voisivat Etelä-Suomen Sanomissa opetella kuntoilun ja kuntoutuksen eron.
Hetken naurahduksen jälkeen itseasiassa vain ärsytti. Ja nyt aion tämän tähän jättää, jätin jo merkkini siihen blogiin :)
juu, nusnus
Postitti Lyyli klo 00:24 0 kommenttia
sunnuntai, toukokuuta 21, 2006
EI HERKKÄ HIPIÄISILLE!
Huoh, menkat. Vaihteeksi kivut, vatsa todella sekaisin jne. Mikähän siinä on, että välillä menkkojen alussa pitää vatsan niin rajusti tyhjentyä? Ja kun se tapahtuu on tietenkin huono olokin, menee sekaisin sen verran kroppa.
Huono olo, väsyttää. Koko ajan nälkä, ruoka ei maistu.
Toisaalta, muutaman päivän jälkeen on tosi hyvä olo, jopa ihmeen puhdas. Kait tää on joku kropan tapa puhdistautua. Tai mitä lie.
Postitti Lyyli klo 19:15 3 kommenttia
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
ahdasta ja ahdistavaa
Piti tyhjentää kerhohuone Taaperokassi tavaroista. Onneksi tänään ystävä vei täältä 16 säkkiä, missä oli valmiita taaperokasseja. Täällä mun kämpässä on nyt sitten iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiso määrä noita tavaroita, vaatteita jne. Ja kun tää kämppä oli jo ennen tätäkin _todella_ sekaisin, niiin.... nyt tämä jo ahdistaa. Ei täällä mahdu liikkumaan, vähän väliä jotain kaatuu jne. Ja kun on oma vika, niin sitten olen tosi vihainen, itselleni. Ja en ole tänään saanut juurikaan mitään aikaan täällä. Kehittävää. Hei! Mistä saa rautaista itsekuria ja tahtoa ostettua? Tämä sen kasvattaminen kun on niin kovin hidasta.
Tosin, kun piti tuolta kerhohuoneelta tavarat pakata niin sepä toimi varsin hyvin. Olin ystävän kanssa sopinut että hän tulee klo 18 paikalle ja aletaan autoa apuna käyttäen kuskaamaan tavaroita mun kämpille. Ajattelin aluksi, että kun nyt sais suurimman osan ja vaikeimmin kannettavat pakattua ja siirrettyä. Mutta mäpä sainkin kaiken pakattua ja siirrettyä. Olin jopa tunnin etuajassa.
Homma toimi niin, että sovin itseni kanssa alkuun niin, että "pakkaa eukko noi sukat tuolta, pidä tauko sitten". No kun ne olin pakannut päätinkin pakata samantein tumput jne. Pakkasin yhteenmenoon puolet tavaroista, ja voin sanoa että sitä tavaraa on oikeasti melkoisen paljon. Oli vielä valmiita kassejakin säkittämättä.
Kumma juttu kun välillä asiat sujuu ilman mitään kitkaa ja välillä valtavaa tahkoamista. Tähän väsyy toisinaan, kuten juuri nyt. Ei ole kivaa olla minä itselleni.
Toisille mä oon ihan muuta.
Postitti Lyyli klo 22:13 0 kommenttia
50 kysymystä ja 50 vastausta
Dodiin...
Tuostapa otin tämän meemin:
http://loveli.vuodatus.net/
1. Missä huoneessa olet nyt?
Asuntoni työhuoneessa.
2. Mitä löydät näyttösi päältä?
Ei viitsi edes vilasta, tietää jo että pölyä siellä on...
3. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
en yhtään
4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
En muista koska tämä oli, mutta yläkaapista etsin joitain ruokaa ja sitten alakaapista otin sitä varten kipon.... ja kun nousin ylös iskin pääni yläkaapin oven kulmaan.
5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
Eilen Teemun, kuskattiin hänen auton avulla kerhohuoneesta 4 (?) kuormaa taaperokassitavaraa mun kämppään (tila piti tyhjentää), sitten käytiin kirjastossa josta hain enkun kertausmatskut, sitten postissa hakemassa mulle tullut paketti ja sitten kauppaan ruokaostoksille.
6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
En näin läskinä, yök. Onneksi kasvot on suht miellyttävät.
7. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
En käytä moisia.
8. Mikä soittoääni kännykässäsi on?
kännyssä ollut spiral
9. Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
Susanna Haavisto (en muista cd:n nimeä nyt)
10. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
Kun vielä olin hoikka, niin Marilyn Monroe.
11. Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?
Painajaisia... henkeä uhataan.
12. Onko sinulla sisaruksia?
Yksi isoveli.
13. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
Eijei, liian lämminverinen... no joskus on sitten kropan lämmönsäätö pielessä ja on kaikki mahdollinen vaate päällä.
14. Minkävärinen päiväpeittosi on?
Mikä lie vanha tylsä beigen sävyinen, joka on tosi harvoin sängyn päällä.
15. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
Uuden astianpesukoneen veljeltäni ja äidiltäni samalla erittäin hyväkuntoisen käytetyn hellan maaliskuussa, eikä mitään merkkipäivää ollut.
16. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
Ompelutaidon.
17. Potuttaako sua nää päiväkirja haasteet?
ei, itehän päättää mitä tekee.
18.Omistatko web-kameraa?
Kyllä, veljen pojan kanssa yhteydenpidossa varsinkin ollut mainio väline.
19. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Harvoin leffassa käyn, siellä katsoin Ice Age 2... ja kotiin otin kirjastosta Taru Sormusten Herrasta kolmosen... ja mikä lie ollutkaan viimesin telkusta.
20. Oliko hyvä?
Ice Age 2 juu oli.
21. Mitä deodoranttia käytät?
nivean Dry Antiperspirant Mild Care
22. Paras juoma?
Vesi.
23. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
Mustat.
24. Asutko miten?
Omistusasunto, 2h+keittiö.
25. Mitä ajattelet juuri nyt?
Kysymystä mitä ajattelen juuri nyt? Ja se on vastaus kanssa...
26. Kenen kanssa viimeksi puhuit?
Yhden Vaaka ry:n jäsenen kanssa bussissa.
27. Mihin meni viimeksi hermot?
Tänään itseeni, kun kämppä on täynnä tavaraa ja täällä ei mahdu kulkemaan nyt.
28. Mitä löytyy sänkysi alta?
Villakoiria ja rulla pahvia.
29. Milloin viimeksi imuroit?
Köh... siivous pahasti pielessä ollut pitkän aikaa.
30. Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
Äitini
31. TV-kanava jota katsot eniten?
Ykkönen.
32. Tavallinen vai valkosuklaa?
Mikän kumma tuo tavallinen on? Määrittely vähän hakusessa. Erilaiset suklaat maistuu eri aikoina.
33. Tykkäätkö juustoista?
Juu, ei mitään intohimoja. Homejuustot sivuutan kokonaan ja kovin vahvat maut.
34. Milloin viimeksi nolostuit?
Oli taaperokassitalkoot ja porukkaa paikalla. Väsymys vaivasi, ja ei ollut oikein oma-aloitteista porukkaa paikalla. Menetin hermoni ja rähjäsin. Samantein jo hävetti, että mitä minä sillä mitään voitan?
35. Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
Kesämökkille matkustaminen.
36. Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
Israel.
37. Onnenlukusi?
7
38. Minkä kännykkäliittymän omistat?
Saunalahti.
39.Omistatko kolmannen nimen?
En.
40. Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi?
Maria.
41. Kulta vai hopea?
Kulta.
42. Juotko paljon vettä?
Liian vähän.
43. Monelta heräsit tänään?
Mitähän se oli, kait jotain 10.
44. Kesän paras grilliherkku?
Nuotiossa paistettu makkara. Uudet perunat ja voi.
45. Omistatko mp3-soittimen?
En, tahtoisin kyllä.
46. Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
En käy.
47. Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
Ottaisin koiran, mutta tuo kakan kerääminen ei innosta. Joten sitten kissa, ja niitä kaksi. Rodulla ei väliä, mutta pitkäkarvaista en haluaisi. Ja sitten Hesystä.
48.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
En.
49.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
Olen ollut R-kiskalla kun olin hommissa. Jouduin ryöstön kohteeksi jne.
50. Katsotko tosi-tv ohjelmia?
Pläääh. Vain jos todella on tylsä mieli päällä enkä muuta jaksa. Eli en sitten tiedä missä mennään.
Postitti Lyyli klo 14:53 0 kommenttia
keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
Se on loppu nyt... det är slut nu... (tai miten lienee kirjoitetaan)
Sain eilen tietää, että työkuntoutus on loppunut. Mitä jatkossa on edessä, en tiedä. Siitä olen varma, ettei mua eläkkeelle vielä laiteta. Tai no... varma ja varma.
Ei kovin iloinen uutinen. Meni päivä torkkuessa pahaa mieltä pois, mihinkään kun en osannut keskittyä. Alkuun ei mikään ruoka maistunut, nyt sitten tekee mieli ahmia. Jeejee.
Jospa tästä menis laskemaan silmukat kesäpaitaan vihdoin ja viimein.
Postitti Lyyli klo 00:55 1 kommenttia
maanantaina, toukokuuta 15, 2006
loppu häämöttää
9 kassia vielä tarkistamatta. Muutama tulee vielä tällä viikolla. Sitten onkin edessä lopuista tavaroista kassien kasaamiset. Housuista ja toppiksista tekee tiukkaa... ne loppuu ensimmäisenä. Harmi vain, kun kaikkea muuta mitä tarvitsee kasseihin on kivasti. Tahtoisin niin tehdä mahdollisimman paljon kasseja. Olen sellainen ihminen, että jokaisen tarkistamani kassin jälkeen tulee hyvä mieli kun tietää että yksi lapsi/perhe saa apua, jota tarvitsee. Joka ikinen kerta, jokaisen kassin jälkeen.
Sitten arkeeni. On se kumma juttu, etten saa mentyä kuntoutukseen. Näin kun olen hereillä kunnolla ei ole mitään esteitä ajatuksena ettenkö menisi. Mutta aamulla en saa noustua. Enkä tajua miksi. Harmittaa tämä. :( Ja taitaa se tässäkin loppu häämöttää kun ei tämä toimi nyt.
Tänään tuli kirjastosta ilmoitus että ruotsin kertausmatsku oli tullut perille. Kävin sen hakemassa ja oli sinne tullut yksi romaanikin, jonka kirjoittajaa enkä kirjan nimeä nyt muista. Kuulin hänestä kerran juteltavan ja muistaakseni olen telkussa kuullut hänen juttujaa ja mielenkiinto syntyi. Saas nähdä millaista tuo on. Aijuu, Sofi Oksanen ja Stalinin lehmät.
Nyt vatsa vaatii muonaa. Ei muuten ole ollut ihan viime aikoina ahmimista. Typerästi mä syön... ja ollu välillä taas niin ettei meinaa saada mitään alas... että ei ihan tasapainossa tää ole. Olen ilmoittautunut keskusteluryhmään (anonyymit ahmijat) mutta en ole saanut mentyä... hannari.
Jospa lukis ensimmäisen kappaleen ruotsia...
Postitti Lyyli klo 21:23 2 kommenttia
sunnuntai, toukokuuta 14, 2006
välillä se sujuu näin...
Ekat 5 taaperokassia mitkä tänä aamuna tarkistin.... niin yhdessä ei ollut toppapukua... kahta pitää korjata... yksi kassi meni täysin purkuun: siinä oli liian pieniä vaatteita ja liian rikkinäisiä, ettei niitä voi korjata...
Että välillä näin huonosti, huoh.
Postitti Lyyli klo 12:16 2 kommenttia
puuhastelua
Eilen oli huono olo...väsytty koko päivän aivan älyttömästi. Noh, nukuin vähän väliä. Nyt sitten yö valvottu. Korjasin monta toppapukua... niistä sitten saa moneen taaperokassiin lisää. Paikkausta ja nappeja lahkeensuuhun, että sai kumilenksun kii siihen.
Nyt aamulla vaihdoin muutamiin kukkiin uudet mullat ja muutamia kukkia jaoin.
Puuhastellut kaikenlaista.
Nyt yritän saada itseäni niskasta kiinni, että menisin tarkistamaan taaperokasseja. Niitä vielä riittää. Ja ne pitäisi saada perjantaihin mennessä pois kerhohuoneelta.
Viime tippaan menee tämä...
Sohvalla on näytetilkku... pitäisi laskea silmukkamäärä kesäpaitaan. Pyörönä kun teen ja se on helppo malli, niin se etenee hyvin julkisissakin.
Liikkeelle laiskimus!
Postitti Lyyli klo 07:28 0 kommenttia
torstaina, toukokuuta 11, 2006
vatsatautia
Juu, kävin terveysasemalla. Kun kerran on vatsatautia toista päivää.... tarvii todistuksen. Kotimatkalla aloin miettimään tätä ja tajusin, että perhana se on ruokamyrkytystä.... oon syöny liian vanhaa kanaa kahtena päivänä.... Nooo, on näille päiville omaa käyttöä sitten. Vähän nolottaa.
Postitti Lyyli klo 10:39 0 kommenttia
keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006
minähän tempasin!
Hui! Tästä se sitten lähtee.... meinaa alko riittämään se etten pärjää enkun kielen kanssa... Tilasin kirjastosta enkun ja ruotsin kertausmatskuja. Kuulin tiistaina mieheltä jonka enkkunumero oli 4, että on oppinut sen kielen kun halusi. Nyt tuli sitten itselle jankkaava ajatus päähän että jos hän kerran niin miksen minä jonka lyhyen enkun numero oli 10....?
Että olikin hyvä että satsasin ministereoon, siinä voi kuunnella cd:n lisäks kasettejakin. Ja kiva kun on kaukosäädin.... mun varsinaisessa soittimessa ei ole. Olis kiva siinä vieressä käkkiä kun kuuntelis harjoitus-cd:tä...
Olin muuten Positiivareiden Juhani Töytärin pitämällä luennolla Laajasalossa äitini kutsumana. Kannatti käydä. Mä oon ihan täpinöissäni nyt ollut. Ei tässä kaikki suju, mutta tää asenne.... wou!
Annetaan asioille mahdollisuus. Pistetään tapahtumaan. Annetaan. Vastaanotetaan.
Postitti Lyyli klo 19:17 1 kommenttia
Jos joskus tarvitsisi.... laitanpa säästöön...
Onpa ollut hyvä juttu, että olen säästänyt kaikenlaista. Olen kutonut mattoja paljon, ja suurimman osan kuteista olen itse leikannut. Niistä vaatteista mistä kuteita olen tehnyt, olen säästänyt napit, vetskarit jne. Ja hyvä niin. Nyt kun on ollut Taaperokassikeräys, olen tarvinnut mm. nappeja suht paljon.
Varastoilla on siis saanut nyt käydä ahkeraan. :) kiva että niitä on.
Postitti Lyyli klo 15:24 0 kommenttia
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Neulotaan julkisesti 10.6. lauantaina
Knitting in Public 2006- päivä on tänä vuonna lauantaina 10.6.
KAIKKI KYNNELLE KYKENEVÄT MUKAAN! MUT TUNTEVAT, MENNÄÄN YHDESSÄ JONNEKIN NEULOMAAN? Meiliä tulemaan asiasta...
Postitti Lyyli klo 14:23 0 kommenttia
Euroviisuja
http://www.votelordi.org/
Lordista juttua.... äänestämään siittä
Postitti Lyyli klo 12:48 0 kommenttia
Ei pidä luulla, kun vois tietääkin...
Miten toi oppi ei pysy päässä, ei sitten millään kun asia on arempi, vaikeampi. Silloin iskee päälle luulot, pelot jne.
Kävin tänään kuntoutuspaikassani ja menin sinne parin viikon tauon jälkeen sillä mielellä, että tähän se sitten loppuu. Luulin, että mun pitää samantein jos jatkan, alkaa käymään työkokeilupaikoissa. Ja minähän en tässä elämänvaiheessa juuri nyt koe olevani siihen alkuunkaan valmis. No luulo oli väärä. Nyt riittää, että menen sinne joka arkipäivä ja teen siellä hommia.
Elämä on kovasti vaiheessa.
Elämä on kovasti tahkoomista, mikään ei oikein suju omalla painollaan.
Asiasta kukkaruukkuun. Englannin kieli on ollut vähän hakusessa ja kun olen mennyt mukaan The postcard crossing project
(perhana tätä kun ei anna kirjottaa ton linkin perään ilman että menee samaan linkkiin), niin tänä aamuna kirjottelin 3 korttia liirum laarum ja huomasin etten tarvinnutkaan sanakirjaa kertaakaan, eikä tarvinnu raapia päätään miten mikin kirjoitetaan. Ja taas joku toinen päivä mä oon ihan jumissa sen sanakirjan kaa, en pärjää ilman sitä.
Puut on kellertävän vihreitä lehtiä täynnä. Eilen mun mittari näytti 25 astetta. Multa meni tililtä vahingossa liian monia maksuja. Nyt ei ole varaa kesävaatteisiin ja kaikista edellisistä olen lihonut ulos. Ja mä en kestä kuumuutta kovinkaan hyvin. Joten mustat vaatteet on aika pop näillä keleillä mulla... Tulee rankka kuukausi tämän myötä.
Kuin noin muutenkin arviolta.
Postitti Lyyli klo 11:47 1 kommenttia
lauantaina, toukokuuta 06, 2006
hyvältä vaikuttaa...
Jeps, taaperokassitilanne alkaa olla kivalla mallilla. Vielä on tarkistettavaa ja kaikesta mitä on saanut saa vielä kasseja tehtyä. Mutta ei ole hätää.
Olen taas saanut huomata, että mä en ole tiimityöntekijä. Haluan oman tontin. Ja selkeät säännöt joita kaikki noudattaa. Miksiköhän aikuisille on on niin vaikeaa pitää sovituista jutuista kiinni (kun ei itse niitä ole päättänyt? kun on eri mieltä?.... sitten ei fiksuna sano mitään vaan toimii kuten tahtoo)
Jo se että on vaatteet omissa pinoissaan kokoluokissaan, tyttöjen omissaan ja poikien omissaan..... huoh. Jos ei ole laatikoissa niin isot laidat että saa myllätä niin ettei mikään vahingossakaan mene väärään pinoon ja jos ei ole pöydässä tarramerkintöjä, niin voi *** sitä jälkeä talkoiden jälkeen.
Anteeksi pienuuteni.
Tahtoisin vain että asiat sujuisivat silloinkin kun kaikki ei ole optimaalisella tasolla. Tyyliin en mene talkoolaisen persettäkään pyyhkimään kun se käy vessassa.
Hmmmm.... juu, oon "vähän" väsynyt ja harmistunut.
No opin koko ajan lisää miten toimia. Voi tätä kokemuksen syvää rintaääntä mikä tästä tuleekaan :)
Onneksi huumorin kukka sentään auttaa noissakin tilanteissa. Mää oon varsinainen pelle jos niikseen...
Postitti Lyyli klo 17:12 0 kommenttia
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
olisipa jo...
Olisipa jo kesä. Ja niin lämmintä, että voisi ottaa viltin ja vähän evästä/juomaa mukaan ja mennä Kaivariin puun varjoon, meren rannan vilvoittavaan tuuleen. Ottaa mukaansa jokin käsityö,
ehkä jokin neule, ehkä Unicefin Anna ja Toivo- nuken vartalon tekeminen.
Saisi seurata motoristeja, ilakoivia lapsia, rentoutuvia aikuisia. Merellä purjeveneitä, laivoja... eri kokoisia paatteja.
Voi kun taas olisi ystävä silloin paikalla, kun yllättää suuri vesikuuro.... silloin ystävän kanssa mentäisiin ulos, hyppimään lätäköihin, ilakoimaan muuten vain.... sadetanssia.
Sateen jälkeen kuivat vaatteet päälle, märät kuivumaan ja juotavaksi teetä.
Toivottavasti ei ole niin kiire tai niin mieli maassa, ettei näe kuinka eri vaiheet luonnossa vaihtuu. Kuitenkin jokainen "uusi" kukka piristää.
Uuden vihreän tulo on aivan ihanaa! Niin montaa eri sävyä. Puissa, pensaissa ja maassa. Kun vain olisi mahdollisuus saada kaikkea tuota värimaailmaa matonkuteisiin, tekisin siitä maton. Olen jo pitkään haaveillut moisesta. Jonkin aikaa keräilin kangaita, mutta ovat tainneet mennä äitini tekemiin mattoihin. Harmi. Vihreä on vaikea väri saada. Samoin sininen. Sinisen vaikeus on kummaa, kun se on monen suomalaisen lempiväri.
Näkeeköhän tänä kesänä ketun?
Postitti Lyyli klo 19:42 2 kommenttia
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
uusiksi menee...
Voihan ******
Oli iso porukka talkooapuna. Tarkistettiin Taaperokasseja. (en voi ohjata oikealle nettisivulle, eli Vaakan sivuille, koska ne ei toimi nyt)
No joo, siis ne kassit.... Eilen sitten siivoilin talkoopaikkaa ja silmät osui kahteen kassiin eri syistä, mistä huomasin että niissä on virhe. Kun purin kassit, joiden siis olisi pitänyt olla läpikäytyjä, niin sainkin huomata että ne ei ole kelpaavia: oli vajauksia, oli liikaa jotain, oli rikkinäistä jne jne.
Nyt en saa mielenrauhaa, ennenkuin nuo "tarkistetut" sata kassia on purettu ja uudelleen tarkistettu.
Että harmittaako...?
Postitti Lyyli klo 23:20 0 kommenttia