Oiskohan tää MUN. Poistikohan tää yks tyyppi tosiaan sen osoitteen samantein koneeltaan? Hmmm, kun ei voi tietää varmasti... *hyppää tuntemattomaan*

Väsyttää pirusti, valvottu yö takana, ja tapahtumarikas päivä samoin.

Toimintaterapeutti kävi mun luona. Mun kämppä on totaalisessa kaaoksessa. Sitä aletaan jäsentämään ja mun pitää alkaa siivoilemaan maltilla. Oli aika jännä, kuinka eri tavalla voi tätäkin asiaa lähestyä. Itsellä ollut periaate, että kaikki heti kuntoon. Ja se on aika mahdotonta täällä, kun tätä siiivoamista riittää pitkäksi aikaa. Jos alkaisi olla masentumatta ison urakan edessä ja alkaisi paloitella sitä sopivampiin eriin.

Sairastelut on tällä erää sairasteltu.

Edessä päin kaikenlaista kivaa.

Elämä tuntuu kivalle. Olkoon ongelmiakin, ei haittaa. hip hei! :)

Vai haaste.... Ninniltä
Noh, nyt kun on sairaslomalla, niin vastataan.

Mitä neulominen on antanut ja mitä se on tuonut mun elämään?

Neulomalla on oppinut rauhoittumaan. Keskittymään.
Kun sairaslomalla aloin tauon jälkeen neuloa, niin tein vain tilkkuja. Mutta sitten kun niitä alkoi kertyä, tuli hyvä mieli. Kun sai jotain hyvää aikaiseksi ja ylipäänsä onnistui tekemään urakan.

Usko itseen kasvoi tekemisen myötä. Siihen että jaksaa. Niinpä sitten olen ollut isoissakin projekteissa välillä mukana. Kun on tiennyt, että voi voimiensa mukaan mennä päivän kerrallaan ja eri päiville voimia riittää.

Neulominen on antanut onnistumisen iloa. Kun on onnistunut tekemään jotain kaunista.
Neulominen on tuonut uusia tuttavuuksia, ystäviäkin. Hmmm, tai niin no, ystävänkin. Tuttuja. En tosin vähään aikaan ole neuletapaamisissa käynyt. Mikälie syy, ei vain ole ollut sen aika nyt. Taukoa kaivannut.

Neulonta on tuonut helppoja puheenaiheita. Se on aloittanut keskusteluja julkisilla paikoilla, julkisilla välineissä outojen ihmisten kanssa.

Internetin välityksellä tulee kommunitoitua toisten neulojien kanssa. Se on antoisaa, saa kuulla, nähdä mitä muut tekee, keksii. Saa huomata kuinka erilaisia me olemmekaan kaikin eri tavoin.

Joskus kun on ahdistanut kulkea julkisilla, niin neulominen on auttanut. On ollut jotain mihin keskittyä.

Ystäväni lasten kanssa taannoin juttelimme käsitöistä, kun olin heitä vahtimassa ja mulla oli neule mukana. Siinä sitten puheltiin mm. siitä, että jos ei heti joku taito toimi, niin se ei tarkoita, etteikö se ikinä voisi toimia. Itselläkin oli koulussa käsityöt painajaisia ja vasta myöhemmin alkoi kiinnostaa ja sitten tuli taitojakin (ne vähät mitä on). Oli puhetta, että ei pidä lukita niitä uskomuksia itsestään liian tiukalle. Oli puhetta, mitä siitä neulomisesta saa, sen rentouttaminen, se että saa sellaisia neuleita mitä haluaa jne. Luovuus. Tai sitten ohjeitten noudattaminen. Huomasin, että tytöille keskustelu merkkasi. Eli, neulomalla sitten juteltiin aika tärkeistä asioista. Mm. rahan käyttämisestä.

Hmmm. Tuo meni jo sen puolelle, että mitä se on antanut muille...

Jos nyt vielä ainakin tämän kirjoitan.
Vatsataudissa ollut 2 päivää ja nyt taitaa olla lisäksi tulossa flunssa. Korvia särkee ja kurkku aristaa ja on punainen, nenä vuotaa. Ou jee. Kiva kiva, tai sitten ei.

Se henkilö mistä on kyse viimeisessä jutussa, on sieltä kuntoutuspaikasta, työntekijä. Atk-hommissa.En ole varma voiko häneen luottaa, että kertooko hän eteenpäin juttuja, mitä täältä lukee. Tiedän että monet ei kestä kiusausta. Entä hän, en voi tietää. Ja hei, sori. Älä ota itseesi, mun on vain vaikea luottaa, jos nyt satut tätä ees lukemaan.

Se että jos olen kuntoutuksesta poissa, kun ahdistaa, en sitä yleensä kerro, koska olen todennut, että se ei kannata. En tosin voi olla varma, miten tuolla asiaan suhtauduttaisiin, mutta ei ole kivaa ottaa riskiä. Mun oleminen kun on vähän vaakalaudalla muutenkin. Juuri sen takia että olen ollut poissa. Siinä oikeasti tosin on ollut syynä se, että mulla on tosiaan suuria nukkumisvaikeuksia. Vuoron perään en nuku, tai nukun koiranunta tai sitten nukun aiiiiiiivan liikaa, menee ahdistuksen piikkiin usein. Ja sen, että joskus kroppa ottaa rajusti takaisin unettomuutta. Saamani lääkkeet ei ole tuntunut auttavan, tai no, vähän lisänny unen määrää, se joka toisen yön 1-2 on vaihtunut 2-3h. Pöh. Pitää vielä 1½ kk kokeilla lääkkeitä ja sitten voi vasta soitella lekurille.

Olen muuten lukenut teidän kommenttejanne nyt oikeasti tippa linssissä, sydän väpättäen. Arvelinkin, että voisi olla tarpeellista, että avaan suuni, tai no blogin :) Ja kiva todeta, että se on totta edes joillekin.

Tiedän, että on ihmisiä, jotka ei rohkene kommentoida. Tai mikälie on syynä. Jos jatkan, täällä tai muualla, ja saatte tietää, olkaa rohkeita. Minä olen omalta osaltani dialogia aloittanut, sitä saa aina jatkaa. Asiasta, asian vierestä. Mieleenjohtuvista asioista, päättömistä mieleenpälkähdyksistä. Sitä ei ikinä voi tietää mikä lause johtaa uusille urille. Sen olen todennut, kun olen lukenut toisten blogeja, ja sitten niitten vastauksia.
Olen sitä tosin monologiakin pitänyt, ja voi se ehkä jatkuakin.
Vähän tuota rohkeutta pitää miettiä.
Jos nyt sitten vain sairastaisin. On se muuten kumma, kuinka vaikeaa on olla kipeänä, kun on ollut mielenterveyden takia pitkään sairaslomalla. Ikäänkuin ei saisi. Eikä malta.

Pitäisi elää. Tahtoo elää. Uskallus tästäkin vähän puuttuu. Mutta kyllä minä täältä vielä tulen....

Tätä blogia lukee monet tutut ja ehkä muutama ystäväkin. Mutta nyt tuli annettua osoite sellaiselle ihmiselle, joka sitten seuravana päivänä alkoi tuntua siltä, että olin liian hätäinen. Liian aikainen. Vielä ei olisi tämän aika, jos koskaan. Luulen ettei koskaan.

Enpä tiedä voinko toista blogia pitää. Enköhän siitä jää kiinni helposti.

Mieli on mustana. Tämän pitäminen on ollut yllättävän tärkeää. Ja koin tärkeäksi jakaa asioita mistä monet vaikenee. Tämä laulava lintu siirtyy... minne en tiedä. Laulaako enää ikinä, en tiedä. Pitää miettiä. Mitä en tehnyt osoitetta antaessani.

Hyvin mokattu. Annoin väärälle ihmiselle tämän blogin osoitteen. En enää koe voivani tänne kirjoittaa. Että se siittä.

Huovutusta

tästä lähdettiin... ennen huovutusta aikuisen päässä oli liian iso ***












Ja sitten, huovutus ja sen tulos














Hyvä että edes nuken päähän mahtui. Ja juu tuli tosi
tiiiiiiiivis... Taitaa jäädä tähän tämä yrittely tältä erää.

Villapaita oli sitten illalla juuri tulossa kainalolyhennyksiin. Mittasin vielä paitaa. Ja sitten tajusin, että se on liian kapea. :( Piti purkaa, koska tykkään tästä langasta sen verran paljon. Mä en ole nopea neuloja, koska keskittymiskyky on heikkoa. Ja ei tuntunut kivalle purkaa. Jotenkin se on viime aikoina tökkinyt pahasti, tuo purkaminen. Kun on ollut vaikeuksia tilkuissa, niin olen mielummin jättänyt virheet ja korjannut niitä jatkossa, kun olen uusia tilkkuja tehnyt. Eli pienempiä, suurempia, ja virkattu reunaan lisää jne.

Väsyttää pirusti. Järki sanoo, että kävelylenkki piristäisi, mutta ei nyt nappaa.

Lisää kahvia.

Montakohan kertaa... olen tajunnut, että ei pidä puhua sellaisesta isosta jutusta toiselle, joka ei sitä itse ole kokenut. Toinen ei voi ymmärtää, päästää suustaan sammakoita joihin sitten itse ei osaa suhtautua järjellä vaan tunteella.

Puhuin äitini kanssa puhelimessa, sanoin etten mennyt yksiin pikkujouluihin. Syynä se että tiesin siellä olevan lapsiperheitä ja mieleni on allerginen asialle nyt. Ensin piti hänen sanoa, että olisi se varmaankin ollut hyvä mennä ihmisten ilmoille. No, ole sitä mieltä jos halua, itse tiedän että oli hyvä jäädä kotiin.

Ai miksi? No elän kaiken keskellä surun aikoja. Minä en saa lapsia, ja iso perhe on ollut haaveenani. On kipeä asia todeta, että aika polkee ohi ja elämä ei suttaannu niin, että lapset olisi mahdollisia.

Tee asialle jotain tai hyväksy se. Piristy! Sanotaan masentuneelle. Halki poikki ja pinoon. Helppoa! Kun sitä ehdotetaan hyvin vaikean asian kanssa, se sattuu. Yllättävän paljon.

Miksi sitä pitää odottaa, että minua ymmärrettäisiin. Mutta niin, tietää pitäisi jo, että kaikki mikä ei mahdu niihin suurimpiin ihmisten tekemiin juttuihin elämissään, niin se on liian outoa, ellei sitä itse ole elänyt. Mutta pettyä jaksan, kerta kerran jälkeen.

Suu suppuun, mieli kiinni. Valikoi kelle puhut.

Voi kun olen niin iloinen! Hymyä!

Valmistuisi jo tuo perhanan makaronilaatikko. NÄLKÄ

Osaapa olla yksinäinen olo. Niin moni asia tuntuu alleviivaan sitä. Näitä "kuka ei kuulu joukkoon"-leikkejä jne.

Hiljalleen sitä alkaisi ystävystymäänkin eri ihmisten kanssa. Kärsivällisyys palkitaan. Ja varsinkin se, että alkaa taas elämään, ja itse muuttuu masentuneesta muumiosta eläväksi olennoksi, on kiinnostavampaa monen mielestä :D

Harmi, ettei ole kameraa, ei saa kunnon kuvia. Olisi kaikkea kuvattavaa, mutta kun ei niin ei.

On se jännä kuinka sitä reagoi, kun joku lopettaa Blogilistassa tilauksen. Snifff hetken aikaa. Sitten alkaa naurattaa.

Lääkärissä käynti MTT:ssä oli suuri pettymys. Ikäänkuin taaskaan mua ei olisi kuultu. Mihin kuntoon on mentävä, ennenkuin saa oikeita lääkkeitä? En saa ahdistukseen lääkettä, kun kuulemma voi tulla helposti riippuvaiseksi. Niin? Entäs sitten? Eihän sitä olekaan tarkoitus seinään lopettaa? Ja miksi niitä edes määrätään? Avuksi? Minä tarvitsen apua!!! Haluan ettei ahdistus ole liki jokapäiväinen paha vieras. Haluan että voisin aloittaa syömishäiriön selätyksen. Ahdistukseen nykyään syön. Sen kanssa en itse toistaiseksi pärjää. Mutta pärjättävä on. On tullut jo mieleen, että pitää olla siis tyhmä, olla suojaamatta itseään (liian huonoina päivinä jäädä kotiin) vaan olla aina vaan liikkeellä, ehkä mä teen sitten sen ekan keikan sairaalassa. Uskottaiskohan sitten? Tai kyllähän se mun lekuri ilmeisesti uskoo, mutta katsoo vielä... Kauan tässä hitto soikoon pitää katsella?!?!

Anteeksi vaahtoaminen...

Mitähän kivaa...? Huovutettu myssy muuttui nuken hatuksi? :) Pinna on niin lyhyt, että kiukuttelen kaupassa vanhuksille? (voi kääk mua!) Paiskon kotona taas tavaroita kuin joku ahdistunut teini?

Joo no ei se ollu siis kivaa. Nyt on jotain kivaa elämässä, ja jotain vähemmän kivaa. Niiden tasapaino määrittelemätön.

Noh, jospa minä taas, neuloisin. Saa tuon paidan joskus valmiiksikin. Ja niitä muita joululahjoja.

Ei pidä katsella leffoja. Ainakaan sellaisia mistä tietää sanottavan että aiheena on rakkaus. Sitä tuntee sen jälkeen niin syvän viillon sydämessään. Huutaa tyhjyyteen, eikä mikään, kukaan vastaa...

klo vähän yli 04. Ei ole uni tullut. Puurovesi kohta niin kuumaa, että voi hiutaleet ja leseet heittää sekaan.

Taas on viimeisessä vuorokaudessa mennyt paljon aikaa siihen, kun olen päivitellyt, että onpa tosi sotkuista täällä. Ja mitään en ole saanut tehtyä. Tai no, niin vähän, ettei viitsi mainita.
Kuluuhan se aika niinkin... tosi tylsää tosin.

Ihmeen suuren innon ja energian olen saanut uuden paidan neulomisen aloittamisesta.

Hmm. Minäpä taidan vaihtaa yhteen kukkaan mullan. Viimeinen kerta. Jos vielä tulee pintaa hometta, niin roskiin vie tie.

Siltä varalta että emme näe, Niin hyvää huomenta, Hyvää Päivää ja Hyvää Iltapäivää!

1,2,3,4 veeeenytys 60 sekkaa. Ja toiselle puolelle sama.
Kädet puutuilee, lihakset taitaa olla jumissa. Tai toivotaan niin. Että tilanne korjaantuu venyttelyllä.

Äsken venyttelin ja nyt käsiä kihelmöi vimmatusti...

Aloitin villapaitaneuleen ja siitä taitaa tulla kauniin värinen, kahdella sinisellä sitä teen. Kuvia tuonnempana...Jos ei saajalle kelpaa niin sitten hyväntekeväisyyteen. Aina löytyy joku joka tarvitsee.

Iltateetä ja sitä rataa. Tuleekohan uneton yö, siltä vähän vaikuttaa... Noh, aina voi neuloa... tai lukea... tai roikkua netissä... no tekemistä on...ajankulua.

Jahas, Liinu Villikani on haastanut vastaamaan, eli aloitetaan:

Mieluisin lanka millä olet neulonut? Mä nyt en ole niin ronkeli lankojen suhteen. Kaikilla tarkoituksensa. Ai mutta hei, nyt toi huopanen on innostanut kovasti.

Suosikkipuikkosi: 5,5:n pyöröpuikot, 60cm

Hirveintä mitä olet neulonut: Epämääräisen kokoisia paloja peittoihin, mitkä on tehty väärän kokoisiksi. Ärsyttävää paikkailla toisen tekemisiä.

Paras ohje mitä olet neulonut: Joku vanha Novitan ohje se oli, mistä tuli tosi kiva neulepaita, pintaneuleella ja palmikoilla, 7-veljeksestä.

Tärkein neulontatekniikka: Niin vähän neulonut, paha mennä sanomaan tähän mitään.

Paras neulekirja tai -lehti: Jos ei nyt väärä opus tule mieleen niin se olisi "Nyt neulomaan", Hanna Jaacks

Paras knit-a-long mihin olet osallistunut? Siis niinkuin mikä? Mennyt ohi viheltäen...

Suosikki neuleblogisi?Ninnin neuleet ja Liinu Villikanin blogi

Suosikki neulesuunnittelijasi: En tiedä.

Neule jota käytät eniten? Vanhoista neulepaidoista lihonut yli eli enää on käytössä kaulaliinat.

Jos tämän nyt näkee, niin pallo siirtyy : Johannalle ja Miialle


Ja jos joku tietää, voisi kertoa mistä sana meemi tulee?

Mallin päässä myssy huopasesta. Pitäisi saada se huovutettua pienen pojan päähän sopivaksi. Saas nähdä kuin käy. Oli nopeaa neuloa.

Sitten ei kun seuraavien töiden kimppuun.

Odotan kovasti ensi viikon tapahtumia ja ratkaisuja. Tapaan uuden lääkärini Mtt:ssä. Pitäisi puhua ahdistuksesta ja univaikeuksista ja syömishäiriöstä. Nyt ainakin näin alkuun.

Sitten ensi viikolla selviää myös, voinko olla kuntoutuksessa vähemmän aikaa viikossa. Saisi kevennystä. Toivon todella, että se onnistuu.

Sain taas kirjastosta tiedon, että kirjoja on saapunut :Narrin palvelija, Robin Hobb ja sitä edeltävä kirja sarjassa. Fantasia-kirjallisuutta joka puree muhun kovasti. Vaikeaa löytää itseä miellyttävää scifi-kirjallisuutta ja usein on laiska kokeilemaan uusia kirjoja.

Viikon sisään on tullut kirjastosta tuotua kotiin Caroline Myss:n kirjoja. Ensimmäisen Hengen anatomia on ystävältä lainassa ollut pitkään. Sitä lukenut aika ajoin, suodattaen. Nyt sitten suodattimet päälle ja katsomaan mitä rakennuspalikkaa löytyy hänen Parantumisen taidosta ja Sielun sopimuksesta.


Marita Kontoniemen Milloin otat itseäsi niskasta kiinni? Opettajien kokemuksia alisuoriutujista löysi tiensä kotiini, eikä ole lähtenyt samantein takaisin.

Lukemista muutakin on, mitä niitä nyt tässä kaikkea luettelemaan.
Lukemista, käsitöitä olisi kovasti. Ja sitten sitä muutakin elämää.

Onneksi nyt on kaikkea paljon. Maistuu pitkästä aikaa elämälle.

iloiskuja ja muuta asiaa

Luin iloiskuista.

Tuli mieleen omat iskuni muinoin. Pakkasin kasvin lehteen ruukkuineen päivineen ja sen muovikassiin. Mukaan lappunen, missä oli pyyntö hoitaa kasvia hyvin ja sitten hoito-ohjeet. Näitä tuli jätettyä julkisille paikoille, mm. metroasemille. Nykyään ei varmaan kannata enää, tyhjentävät vielä koko aseman sen kassin takia...
Tulikohan kellekään hyvä mieli, vaiko vain pettymyksiä. "höh, ei se kassi sisältäny muutaku jonku perhanan kasvin"

Noh, minä yritin.

Asiasta kukkaruukkuun, omat kasvit toivottavasti saavat jatkossa parempaa hoitoa. Olisi mitä jakaakin muille.

Myssy edistyy. Ohjeesta en ole ihan varma tulkitsenko oikein, mutta toivottavasti niin. Tai sitten on tulossa luova ratkaisu asiaan. Sekin käy. Kunhan toimii.

Tuli taas sitten nukuttua. Hitto että ottaa päähän mun univaikeudet. Odotan kovasti lääkärin tapaamista, jos saisin tähän apua.

Moni on valitellut huovutettujen lapasten olevan tönkköjä. Auttaisikohan asiaan yhtään se, että tekisi isommilla puikoilla? Itsellä edessä kanssa lapasten teko huopasesta, itselle. Mitään tönkkösuolattuja muikkuja en kaipaa... Ei olisi hirveästi ylimääräistä tuota lankaa, että voisi kokeilla.

Jospa jatkais, myssyn neulontaa. Niin ehkä lähiaikoina saa kuviakin...

100g sitruunahappoa ja pesukone pyöräyttämään 80-85 asteinen ohjelma tyhjänä, sitten sama ohjelma ilman mitään aineita. Poistaa koneesta saostumia, kalkkia jne.
Suositellaan tehtäväksi aika ajoin.

Kaikille tiedoksi ja muistutukseksi kirjoitan tän muistiin minkä kuulin radiosta juuri.

Jos olisin puikkokoko, olisin 8.
Jos olisin lanka, olisin villasekoitelankaa.
Jos olisin kirjoneule, olisin harvakseltaan neulottuja, muurinharjoja ja muita kuvioita.
Jos olisin neulehuivi, olisin pitkä ja musta.
Jos olisin sukka, olisin musta jalassa napakka 7-veljeksestä neulottu sukka.
Jos olisin neuleohje, olisin villatakki pintaneuleella ja palmikoilla reunoissa.
Jos olisin pyöröpuikoilla, olisin myssy.
Jos olisin huopuvaa lankaa, olisin sydänkuvio.
Jos olisin neulottu/virkattu kolmiohuivi, etsisin kotia muualta.
Jos olisin neulepinta, olisin kahden kerroksen helmineuletta.
Jos olisin virkattu, olisin pitsiliina.
Jos olisin sohva, söisin tahtomattani puikkoja.
Jos olisin neulepaita, olisin puuvillainen, pitkähihainen pintaneuleinen käyttöpaita.
Jos olisin neulekirja, olisin täynnä mielenkiintoisia pintoja ja palmikoita.
Jos olisin neulelehti, olisin sellainen missä on ohjeissa tarpeeksi eri kokoja.
Jos olisin lankakerä, kaipaisin seuraa.
Jos olisin uutuuslanka, olisin yksivärinen ja luonnonkuituinen.
Jos olisin neuletyö, olisin jossain määrin virheellinen ja vielä kesken määrättömän ajan.

"Rakas joulupukki

Jos mitenkään on mahdollista, niin toivoisin joululahjaksi digikameraa. Sen verran hyvää, että sillä kykenee ottamaan kuvia käsitöistä, niin ettei se vääristä värejä, eivätkä kuvat ole tuhruisia.

Toivoo Niina "



on sillä pokkaa...

Joululahjojen neulonta kovaa vauhtia menossa. Tai no niin kovaa vauhtia, kun mulla on mahdollista. Toivottavasti saajat tykkäävät näistä yhtä paljon, kuin minä niiden tekemisestä. On se kivaa, että jotkut keksivät mukavia ideoita. Itseltä niitä ei synny. En tosin ole edes yrittänytkään...

Huopasesta menossa erinäisiä juttuja. Ekaa kertaa. Kuvia tulee todennäköisesti vasta joulun jälkeen, ei voi paljastaa lahjaideoita. Mahdollisissa lukijoissa ehkä saajiakin...

Huih, kylläpä sattui toiseen jalkaan, meni kipupiikki reiden takaosasta varpaan kärkeen...

Ostin ekan satsin huopasta tietenkin niin, että kun tulin kotiin, huomasin että se on toisessa paikkaa tulossa alennukseen juuri. Noh, kävin sitten ostamassa lisää.

Kovasti vaikeuksia nukkumisen kanssa. Unen tarve kasvanut, kun uni on kevyttä ja pätkittäistä. Nyt en esimerkiksi uskalla mennä nukkumaan enää, kun pelkään, etten herää aamulla ja jää menemättä kuntoutukseen. Hitto tätä. Voi kun voisi nukkua kunnolla.

Ikään kuin huomaamatta, siivoaminen on jatkunut hiljalleen. Työ edistyy...

Kovin on yksinäistä. Kuntoutuspaikan porukka meni jonnekin juhlimaan perjantaina, ei tarvitse varmaan arvata, ketä ei kutsuttu mukaan. Mutta tietenkin asiasta mun kuullen puhuttiin kovasti...
Voi **** mitä pässejä.

Olin tuossa joku aika sitten keräämässä taas Unicefille rahaa, nyt tuon Pakistanin tilanteen vuoksi. Olin siis taas kadunkulmassa lipas kädessä. Sisältöä elämään nääs... Noh, hyvä että voi joitakuita auttaa.

Mutta oli se silti kivaa olla keräämässä.

Suunnittelen yhdelle porukalle pikkujouluihin syötävää. Kivaa puuhaa, ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut isolle porukalle mitään suunnitella, saatikka tehdä. Jee!

Käsityöt etenee nykäyksittäin. Teen milloin mitäkin työtä hetken ja sitten taas singahdan muille teille. Toisaalta olen huomannut, että keskittymiskyky on parantunut. Kokeilin pitkästä aikaa eräällä vanhalla tekstaustyylillä kirjoittamista, mikä ei ole pitkään aikaan kunnolla sujunut. Nyt se sujui leikiten.

Kämppänihän on siivottomassa kunnossa. Nyt olen tässä muutamina päivinä hiljalleen siivoillut. Paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon on tekemättä, mutta kiva kun jaksaa silti yrittää ottaa otetta tähän.

Ensi viikolla uimapuvun hinnan selvittelyä. Toivottavasti sossu tulee vastaan sen hinnan kanssa. Pääsis uimaan tämä huonokuntoinen.

Tuli repsahdus rahan kanssa. Tai siis ostelun. Eli tiukka ruokabudjetti nyt sitten...

Kukkien siirtely edessä. Talvea vasten pitää pimeämmiltä alueilta missä kukat kesällä pärjää, nyt siirtää valoisampaan paikkaan. Tulee täyttä taas eteläikkunalle. Kukat ollu mulle aina tärkeitä, pitkän aikaa ne tosin on ollut todella huonossa hoidossa, kesän aikana ehkä muutamia kertoja annoin lannoitetta. Kastelukertojen välit liian harvoja. Ruukkujen vaihdot suurimpaan osaan vasta syksyllä jne. Ei sitten ihme että kukat ei voi hyvin nyt.

Noin, kirjoitinpa tädille kortin tuossa välillä, roikkunut tehtävien listalla jo jonkin aikaa. Vielä kun jaksaisi toiselle tädille kirjoittaa kirjeen.

On tullut syöpöteltyä ihan liikaa. Yksin, ahdistaa. Eikä tuo äitin seura aina vain riitä. Kaipaa jo jotain muutakin. Mutta pitää odottaa, ei ole vielä sen aika. Onko koskaan?

vaihtelee ja tasaantuu....

Olenpa surullinen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

Ei kun, olenpas vihainen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

No siis ei kun, olenpas hämmentynyt ja kirjoitan siitä blogiini.

No tuota.... taitaa olla muutoksen tuulet puhaltamassa ja kirjoitan siitä blogiini...

Minua yritetään sysätä sopivan kauas veljeni pojan elämästä. Ei tunnu olevan sopivaa rakastaa julkisesti sitä poikaa. Saan näpeilleni vähän väliä. Ja vaikka tiedän, että en ole tavannut Poikaa niin usein, että luotto olisi aukotonta, niin pitääkö sitä alleviivata seuraavasti: ???

"Päivähoidossa kaivataan kuvia Pojalle tehtävään vihkoon hänelle läheisistä ihmistä, että silloin kun Pojalle tulee ikävä, sitä vihkoa voi katsoa ja ikävä menee pois. Niin, ottakaa nyt *** (Äidistäni) kuva ja Niinahan sen voi ottaa. Lähetä se sitten meilinä mulle töihin, niin voin printata sen." Ja ilmeistä näki että ollaan varsin tietoisia mun ulkopuolelle jätöstä. Onko siis _ihan_ pakko puhua mun kuullen tuosta asiasta? Tuottaa pahaa mieltä? Tapahtuipa illan aikana muutakin epämukavaa... mutta ei siitä sen enempää.

Tuli mieleen kuka ei kuulu joukkoon... no minä. Enkä niin moneen joukkoon kuulu. Ja sitten pitkä sniffffff.

Sitten tuli VIHA. Että hitto, mun yli ei aina vaan kävellä. Tämä saa loppua! Pitää alkaa sanomaan vastaan. Jotain. Mikä pysäyttää.

Sitten juttelin ystävän kanssa. Tajusin, että mahdollisuuksien tuulet puhaltavat elämässäni parhaillaan. Ovia avautuu hiljalleen. Asiat muotoutuvat minunlaisikseni. Elämäni alkaa olla minun. Ja minä en enää välitä, että jollakulla on tarve minua väheksyä. Siihen aion sarkastisesti suhtautua. Puuttua kyllä, mutta tuota sävyä miettiä vielä.

Itse tiedän itseni. Tiedän keskeneräisyyteni, valmiuteni. Pelkoni, rohkeuteni. Rajani, rajattomuuteni. Olen niin itseni kanssa sujut. Kaiken keskeneräisyydenkin. Tie on löytynyt ja se jatkuu.

Eilinen terapia oli hyvä. Löysin tielle taas. Mutkia, mäkiä ja kuoppia mahdoton arvata. Mutta ei ole tarviskaan. Eikä se ole varmaa minne se tie vie. Ja hyvä niin.

Tuli paperit eläkevakuutusyhtiöstä. Työkyvyttömyyseläke myönnetty. Alkuun kuntoustukena se maksetaan. Sitten jatkoa katsotaan. Yksi etappi takana ja toinen edessä. Vielä ei tajua mitä kaikkea tuo paperinippu tarkoittaa. Pitää etsiä joku, joitakin ihmisiä, jotka tajuavat enemmän. Ihan kaikki tuossa ei nyt tunnu alku lukemalla olevan kohillaan. Mutta odotettu päätös tuli, hyvä.

Omissa nahoissa on yllättävän hyvä olla. Rauha virtaa jossain sisällä kaiken keskellä ja antaa toivoa.

Tähän mennessä en ole itse uskonut. Minun puolesta on uskottu. Teitä on muutama ehkä lukemassa, jotka kuulutte näihin uskojiin vuosien varrella. Kiitos teille! Nyt on hyvä jatkaa tästä.

Tosin saa minuun tulevaisuudessakin uskoa....

Toinen toistaan parempia kirjoja tulee nyt lainattua kirjastosta. Kohta sitten voi maksella myöhästymismaksuja. On se kumma, kun on nettiyhteys kotona, paljon auki, niin ei saa tarkistettua niitä palautuspäiviä, uusittua tarvittaessa. Ja kun voi uusia 3 kertaa, ellei ole varauksia. Ja varauksenkin voi välttää useimmiten, kun uusii tarpeeksi ajoissa.

Myöhästymismaksut. Ruoka mikä menee pilaantuneena kaatopaikalle. Ahmiminen. Mania shoppaaminen. Siinä minun ristini. Ai no, osa niistä :D. No ei naurata noi itse asiat mutta se että meinasin tosiaan sanoa että siinä nuo ovat. Olisikin.

Koskahan nuo asiat muuttuu. Taas meni melkein kassillinen ruokatarpeita roskiin. :/

Sain positiivista palautetta terapiasta tänään. Kuulemma näkee, että olen sitoutunut. Vaikeuksista huolimatta, en ole keskeyttänyt kuntoutusta. No en niin, leikki ei ole vielä loppunut osaltani.

Olisi vaan niin kiva saada uusia ystäviä. Jotain kivaa menemistä. Vanhoja tapaan liian harvoin. Alkaa yksinäisyys riittää.

Tänään tajusin, että ei se sosiaalisuus olekaan mulle tärkeintä kuten olen luullut. Tajusin, että tärkeämpää on saada arki sujumaan. Ihan tavalliset asiat. Ja siitä sitten isompiin asioihin. Missä tulee ihmis-suhteet, en ole varma. Mutta ei ole enää siellä kärjessä. On tärkeämpää omat jutut nyt, ei aina ne muut. Kiva huomata muutos.

Isäni oli rähmällään sukunsa edessä, anoen rakkautta koko ikänsä. Kiva lakata matkimasta isäänsä.

Nyt on kova hinku siivota. On tulossa sellainen juttu, kuin että terapeutti tulee kotikäynnille lähiaikoina. Tämän siivottomuuden takia. Jos saataisiin yhdessä jotain muutosta aikaiseksi. Nyt kun tämän tiedän, kummasti tahtoo puunata. Vaikka osa minusta tietää, että ihan turhaa, en mä kerkiä ja jaksa kuitenkaan. Jos nyt jotain saakin tehtyä, niin sotkettua saan myöskin.

Ei uskoisi, että olen hyvin pedantti ihminen töissä.

Tavoitteet mitä viimeks asetettiin, tuntui taas sellaisilta, mitkä ei ollut omia. On se kumman vaikeaa alkaa elää omaa elämäänsä. Jospa tällä kertaa olisi laittanut omia tavoitteita. Jospa niillä olisi siten onnistumisen mahdollisuuksia.

Joutui myöntämään omaa pienuuttaankin. Mutta parempi se, kuin yrittää liikaa ja epäonnistua aina vain. Kuntoutukseen pyydän kevennystä.

Kuinkakohan moni tällä kertaa piipahtaa sivuillani....