Pläääh....

Uniapnea pyörii mielessä vähän väliä. Nyt on varattu aika lääkärille, jotta sitä alettaisiin tutkimaan. Miettinyt sitä, että veljellä se on hoidettu ja on vielä varsin hoikka mies. On taitanut mullakin olla tuo jossain määrin niin pitkään kuin muistan, ennen lihomista. Nyt se on vain pahentunut. Ja nukkuminen varsin pätkittäistä. Ei se kovasti vireystasoa nosta.
Joudunkohan samaan kuin veljenikin: leikattiin rustoa ja luuta tieltä pois nenästä jotta ilma kulkee. Oli meinaan jälkikäteen aika perhanan kipeänä. Kääk.... Voi kun voisi olla miettimättä tuota. Tulee mikä on tullakseen.

Ei oikein mikään suju nyt. Taitaa tulla ensi viikolla tuomio, että kuntoutus lakkaa tällä erää. Itsellä ristiriitaiset fiilikset. Pelkään koko ajan sen verran seuraavaa hypomania jaksoa, että vähän väliä seison jarrun päällä, kun asiat alkavat sujua liian sutjakasti. Kun en tunnista koska olen vain todella aikaansaava ja koska mopo alkaa karata käsistä. Olisipa se kiva jutella näistä jonkun ammattilaisen kanssa, mutta en esimerkiksi tällä haavaa tiedä koska seuraava terapiakerta on. Yleensä se on ollut 3:n viikon välein. Ikäänkuin se mihinkään riittäisi.

Jostain pitää kaivaa kantti mennä ahmimishäiriöisten anonyymeihin keskustelijoihin. Hmmmm, missähän se kantti sijaitsee? Täytyy etsiä.

Oon mukana suuressa projektissa nyt. Oma jaksaminen jännittää taas, ei se ettei jaksa, vaan se ettei jaksa liikaa. Rajan vetäminen mulle kumman vaikeaa.

Jipii!

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.

Itse kiinni jäin tällä sivulla. Tekstikin lainattu.

Mitähän sitä tekisi?

Villatakki on kesken, ei ole vähään aikaan päässyt sitä edes tekemään. On muutenkin hitaasti edistynyt. Nyt tekisi mieli jättää tekele kokonaan tauolle, ja aloittaa kesäisen paidan teko. Nyt sitten enää pitää päättää jätänkö todella villatakin odottamaan aikaa parempaa (ikäänkuin sitä aikaa parempaa kovasti olisi tyrkyllä... :D)

On se kumma kun ei meinaa itselleen mitään saada tehtyä. Niiden tekeleiden teko vaan venyy ja jää kesken. Joten... järki sanoo että se villatakki pitää ensin tehdä. Ja se järjen joku osa, että ei kun kesäpaitaa tekemään, siinä menee kuitenkin taas niin paljon aikaa.

Tai miten olisi jos en tekisi kumpaakaan vaan kaikkea ihan muuta? Hurlum hei!

Ja terveys menee alamäkeä varmaa vauhtia...

Tänään oli sitten taas rankka päivä. Meni hommat myttyyn mun mittapuun mukaan ja ei se lohduttanut, että todettiin kuntoutuksessa ettei mulla olis saanut teettää viikonloppuna kotona hommia. Että hyvin meni, loppuvastuu heillä. Jotenkin kuitenkin itselle jäi pettynyt olo kun en saanut hommiani tehtyä itse loppuun. Aika loppui kesken ja juu, ne henkiset voimatkin pätki viikonlopun aikana.

Sitten iltapäivällä terveydenhoitajan pakeille. Tapaaminen järkätty verenpaineen takia. No sen seuraaminen jäi, kun mittari ei mun paksussa käsivarressa toiminut eli pysynyt kiinni. Ja joku paskiainen on varastanut sen mittarin jossa olisi pidempi mansetti (onko se nyt se sitten...)
Eli mä en pääse sitten omaa painettani seuraamaan kotona mikä olis nyt tärkeää.

Varpaasta kaivettiin lasinpalanen.

Verenpaine mitattiin, ei liian paha, mutta ei kovin hyväkään.

Paino punnittiin, kun tiesin jo että se on noussut. ½ vuodessa 5 kiloa tullut. Kerroin että viime aikoina on huomannut että jaksaa aina vain vähemmän. Liikkuminen alkaa tuottaa kipuja monenlaisia. Hengitys alkaa vinkua kun kävelen rivakasti. Sydän alkaa helposti tuolloin lyödä epätahtiin. Ja kun puhuttiin mitä kaikkea on odotettavissa painon noustessa tuli puhe uniapneasta. Ja tajusin, että se vaivaa jo... voihan ******

Nyt alkaa todellinen avun etsintä syömishäiriön päihittämiseen. Mä en mitään laitteita kotiin ota voidakseni hengittää nukkuessa. Tai sitten otan.... jos se eteen tulee.

Niin, ota itseäsi niskasta kiinni. Pitää vain tajuta niks naks asiat ja tehdä muutos. Mikä lie on sitten se oikea tie tässä. Aika näyttää.

KULTAA!!!!

Tässä tämä.... knitting champion 2006-kultamitali. Sain vain sukat tehtyä, mistä kuva alempana.
Hyvä, että edes ne. Lämmittää ystävän jalkoja.

Meinasi ihan unohtua...

Nää olympia sukkien kuvat näet.

Yritin saada hamsterikuukaudessa
tehtyä itselleni villatakin ja siksi olympianeule jäi
vain sukkiin. No en saanut sitä takkiakaan valmiiksi. Hiljaa etenee... toivottavasti hyvä tulee.

postikortteilua!

Hihii, tää on kivaa! Postcrossing
Kirjaudutaan sisään, annetaan oma osoitetieto ja info itsestään minkä itse haluaa. Sitten 1-5 osoite ja info tiedot omaan sähköpostiin tilaa ja niille kortit (sellainen minkä pyytää). Sitten kun sen kortin on saaja saanut, hän sen merkkaa nettiin tulleeksi, ja sen jälkeen alkaa ensimmäinen kortti tulla itselle. Kortti kortista, 5 korttia maks. liikkeellä.

Kivaa nähdä mitä kaikkea ja mistä kaikkialta tulee. 4 multa perillä, yhtään ei vielä tullut. Kohta pitäis varmaan jo alkaa tulla...

Ja siitä tää on hyvä, että tulee tuota enkkua kaiveltua mielestään taas liikkeelle...

Väliaikatietoa...

Olen äitini kotona, hänen koneellaan. Hän on kutomassa mattoa. En tiedä koska tulee kotiin. Itse pääsin etuajassa kuntoutuksesta tänään. Mikä oli ihan hyvä juttu. Moni asia, tai no, ihminen ärsytti tänään liikaa. Pitäisi oppia pitämään suutaan soukemmalla tiettyjen ihmisten kanssa. Jotkut tietävät asiani niin paljon paremmin, silloin pitää vain kuunnella kohteliaana. Muuten menee väittelyksi joka ei ole edes hedelmällistä, ei edes loppusuoralla. Tai no, paskallahan sitä lannoitetaan.... ;) Liika lannoitus vaan tappaa, siinä se vika, ei muuten.

Olen täällä siksi, että tänään mallataan villatakin takakappaletta. Kävimme äitini kanssa eilen katsomassa Äideistä parhain- leffan ja sen jälkeen mallasimme sitä. Ei ollut hyvää paikkaa moiseen mutta kuulemma hänessä heräsi epäilys, että se takakappale on liian iso. Huoh, toivottavasti ei. Kainalokavennukset menossa pitkällä. Tylsää helmineuletta. Mutta jos pitää purkaa niin niin sitten. Jäänpä sitten paremmin hännänhuoipuksi lankahamstereissa... Mutta kun niin yritän saada sen tässä kuussa tehtyä, ei siihen aikatauluun mahdu purkua.

Olen ottamassa tämän hetken pääongelmaan käyttöön ratkaisua mitä olen käyttänyt taannoin parikymppisenä, kun olin pahasti paniikkihäiriöinen. Silloin mun piti kulkea päivittäin työmatkalla metrolla ja se oli tietenkin tosi paha paikka moiselle ihmiselle. No yks kerta tajusin, että mullahan on aina reppu mukana. Se sylissä istuen pistin silmät kii ja kuvittelin mielessäni että se reppu on Pieni Minä. Iso Minä mielessään puheli sille eri asioita, alkuun vain rauhoitteli, että kyllä tässä pärjätään. Jossain vaiheessa sitä teki jo sitten silmät auki. Sitten tajusi, ettei tehnyt enää säännöllisesti ollenkaan. Sitten ei ollenkaan.
Nyt ongelmana on meno joka arkipäivä kuntoutukseen. Järkisyitä ei ole, mikä lie tunnepuolella tökkii... Nyt on sängyssä vanha oiva pehmolelu ja sille aamulla juttelen kun meinaa kynnys oven luona kasvaa niin suureksi, että Pikku Minä on sitä mieltä että kotiin jäädään. Iso Minä sitten johdattelee. Alussa tämä kokeilu menossa. Toivottavasti se on yhtä hedelmällinen kuin edeltäjänsä.
Vilkkaasta mielikuvituksesta on joskus hyötyäkin...

Villatakki on mulle iso tavoite. Pitkään aikaan en ole saanut itselleni mitään tehtyä. Suurin ajanviejäni on ollut kaikenlainen hyväntekeväisyys.

Nyt yritän monella tapaa rakentaa omaa elämääni. Priorisoida. Paljon olisi kaikenlaista, ei ehdi sitä kaikkea. Nyt tuo takki. Sitten vähän väliin hyväntekeväisyyttä ja sitten itselle paita.

Hui.

Luen muuten kivaa kirjaa: Nalle Puh ja ongelmanratkaisun taito. Hyvälle vaikuttaa tähän asti. Rautalankaa sano.

Veljen pojalle...

Tälläinen paita veljen pojalle. Harmi ettei värit tule esiin kunnolla, se on kaunis paita.














Ja tämäkin... harrikkapaita, harmi ettei näy kunnolla, mutta poika on niin nopea, ettei perässä pysy.

Nukkeja...

Juu, viikolla tälläisiä tehtiin mutsin kaa. Vielä en ite koneella ommellut. Käsin korjailin kohtia missä virheitä oli. Eli ompelupuoli äitini ansiota, kiitokset siitä hänelle!
Minä noihin kasvoihin ja hiuksiin keskityin. Hiusten teko mun tyylillä vie aikaa paljon, teen lankaa keskelle solmuja ja pistelen sen kankaan läpi kahdesta eri kohtaa, se solmu sitten sen sitoo paikalleen nurjalle puolelle. Tuossa lyhyessä hiuksessa tekniikka on solmupistoa .

Edessä on opettelu ompelemaan, se on kovasti hakusessa se taito.

Mistähän sitä saisi halvalla nuken täytettä...? Ees siedettävällä hinnalla. Pitää lähteä etsimään.

En ole vielä varma, jääkö nämä vaatteet näille nukeille. Aika näyttää.

Kiva näitä on tehdä. Kun vain saisi paksumpia lankoja hiusten tekoon myöskin. Ettei jokaisen nuken hiukset veisi niin paljon aikaa.

Rakas verenpainemittari...

Rakas verenpainemittari! Jälleen kohtaamme. Tervetuloa kotiini. Täytyy myöntää, että toivoin eromme olevan pidemmän. Mutta on se kivaa, että sinut saa lainaan terveysasemalta, kun lääkärisetä niin määrää.

Nyt sitten tapaamme muutaman päivän välein ja niinä päivinä kun tapaamme, tapaamme aamulla, päivällä ja illalla. Ja kun on sitten se huono päivä, minkä takia tänne olet pääasiallisesti tullut vierailemaan, tapaamme heti aamulla pedissä, kun en pääse ylös kun niin pyörryttää. Sitten sellaisen päivän aikana me varsinaisesti kuhertelemme, useaan otteeseen. Oi tätä onnea!

On se kiva, että joku tulee käymään ja ihan jopa olemaan.

Kusinen loppu

Olin mutsin luona tuossa pari päivää, tehtiin suuri urakka Anna ja Toivo-nukkejen eteen. Niistä lisää kun saan kuvat äidin kamerasta hänen koneen kautta mulle.

Noh, tulin sitten kotiin. Pihalla tapasin naapureita 2, toisella koira. Koiraa tahdoin tervehtiä samalla kun postini hain. Omistaja päästi tämän pienen koiran sitten irti. Sepä sitten juoksi kassieni luo jotka olin jättänyt oven eteen ja kusi päälle!

Grrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr!

Omistaja vain nuhtelevalla äänellä sano "noh". Juu on niin perhanan hyvää kasvatusta tuollainen.

Tais olla viimeinen kerta kun sitä koiraa silittelin.

Voihan vuodatus!

Harmi, että vuodatuksessa olevat blogit eivät toimi. Nyt kun se reistaa, tajuaa että siellähän on monta blogia mitä seuraan. Blogilista väittää, että on päivitetty ja kun vilkaisee sivuja niin pah! Sniffff, ystävät pimennossa.

On tässä muutenkin vuodatuksen varsinaista aikaa, flunssa iskenyt. Nopeasti äityi kunnon sairasteluksi. Ei ole jaksanut edes neuloa. Ja jos olen nyt jo tässä kunnossa voinniltani, niin mitä kun olen sairastellut tätä pidempään? Nyt muuten tympii makoilla, mutta ei sitä oikein muutakaan nyt jaksa. Hetken tässä koneella on ja sitten onkin jo niin huono olo, että makuulle mentävä.

Tämä sairastelu on tietenkin niin huonoon aikaan. Kuntoutus on mahdollisesti katkolla, eli olisi nyt ajat näyttää mistä minut on tehty. Tällä haavaa basilleista, nenäliinoista, kuumasta teestä... Mutta ei voi mitään jos kuntoutus menee poikki. Hitto, tosiasia on että se ottaisi päähän aivan pirusti. Pelkään etenemistä ja paikoilleen jäämistä. Kumminpäin tahansa, vaatii itseltä sopeutumista.

Varsinaista vuodatusta!

Pelko.

Tuntuu, että näinä päivinä törmään pelkoon, minne sitten ajatukseni käännänkin. Niin, olen kovasti pohdinnut elämäni asioita. Olen ollut paljon poissa kuntoutuspaikasta, kotona. Ja sitä kun mietin miksi, tajusin että pelkään. Pelkään, että taas sairastun hypomaniaan. Että en tiedä mikä on hyvää innostusta ja mikä menee jo sairauden puolelle, hiljalleen.
Sitten tajusin, että jos jään pelkäämään tuota, niin lakkaan elämästä. Sama jos jäisin pelkäämään koska tulee sellainen flunssa, että pitää jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Niin jäädään sitten varulta jo nyt. Tyhmää, juu. Tulen todennäköisesti sairastumaan ja se tulee tehdä niin monta kertaa kuin on tarvis. Ehkä opin, ehkä en. En voi tietää. On katsottava.

Sitten puhelin ystävän kanssa Skypen kautta puhelua. Oi rakas ystävä! Sait minut tajuamaan, että pelkään kuinka suuri musta voikaan tulla, voinkaan olla.

Ja kun hetken itsekseni mietin, tajusin että olen ajatellut isoista muutoksista niin, että ne ja niiden lähialuen pitää pyhittää, kun ne on niin isoja. Vaikeita. Mahdottomia. Itseasiassa sellaisia ettei niistä voi selvitä. Niin, entäs sitten että elämä välillä vaatii isoja muutoksia? Että moni asia pitää heittää ylösalaisin ja katsoa mitä saa aikaiseksi? Entä sitten? Niin vaan pitää tehdä. Ja saa tehdä.

Katsoa mitä elämästä tulee. Mihin se kantaa. Minut ja läheiseni.

Pelko, mene pois!

Lankaa...

Nallea, Raitaa, 7veljestä, Huopasta. Muutamia sen verran että saisi villatakkia/-paitaa. Muusta sitten tulee sukkaa, töppöstä, lapasta jne.
Tuosta lilasta 7veljeksestä ajattelin tehdä takin, jossa on palmikko kahdella eri värillä neulottu, näin juuri jossain päin nettiä sellaisen, näytti kivalle.










Ruskeaa Novitan vanhaa lankaa, josta takin tekele alimmassa kuvassa.
Jo edellisessä kuvassa näkyneitä 7veljeksiä ja lisää sitä, mustaa valkosta ja sinistä.
Sinistä Tahitia ja kirjavaa, siitäkin jossain raato, ei kuvaa.

Lilaa ja punaista lilaa, niistäkin raadot, mittaaminen yllättävän vaikeaa, tehnyt suljettuna neuleena, ja tuntuu vuoron perään että on pieni ja sitten että venyy ja paukkuu. Ota nyt sitten tuosta selko...




Vasemmalla puuvillalankoja Roma, Freesia, Tennesee, Carolina ja Bahamas. Pieniä määriä kutakin.
Ylhäällä keskellä Bambinoa.
Alhaalla jostain kouluaikaisesta villapaidan tekeleestä puretut langat. Muistan että noiden tilausesta keskusteltiin pitkään, tais olla kalliit langat. Niin ja vieläkään ne ei ole muuta kuin keriä.
Sitten oikealla Samosta ja virkkauslankoja.






Ja keskellä Floricaa. Oikealla tekokuitulankoja ylhäällä ja sitten Tahitia (muistankohan nyt oikein nimen).












Korillinen ja laatikollinen (ainakin) jämälankoja. Nämä pitää käydä läpi, jaotella laatunsa ja värinsä suhteen. Sitten on helpompi suunnitella mitä tehdä.











Tekokuitulankoja, Woolia, Palmasta, Kotiväkeä, virkkuulankaa. Harmi ettei värit näy kunnolla.
Ylhäällä puuvilla/pellava lankaa, kivan näköistä pintaa siitä saa, tekele pitää purkaa.










Takana lisää Woolia ja muistaakseni Susan tekokuitulankaa. Edessä takin raakile, josta vielä pohdinnan alla, puranko tuonkin. Ja tuosta vihreästä villalangasta taitaa tulla kaulaliina.





Kaiken kaikkiaan, kaikkea en edes kuvannut. Ja lankoja on ainakin 35 kg, taitaa olla lähemmäs 40 kg, punnituksen jälkeen lankaa on vielä löytynyt.


Ikävän monta työtä joutuu purkamaan, kun on lihonut.

Hämmästyin, että lankoja on niin paljon. Luulin, että niitä on n. 10 kg. No en ole ikinä ollut hyvä arvioimaan määriä, matkoja jne.

On todella hyvä tuo lankahamstereihin liittyminen.

Hih, jaksaakohan kukaan lukea loppuun. Ja kaikkia kiinnostaa kovasti mun lankojen ihmeellinen maailma :)

Voikaa hyvin!

Liityin sitten lankahamstereihin. Loppupään pitäjäksi. Jonkun sekin on tehtävä.
Itsellä tuottaa tuo töiden loppuun saattaminen usein vaikeuksia. Josko tämä innostaisi edes vähän.

Hyvä viikko tähän mennessä. On taas jaksanut olla.

Elän haastavia aikoja. Yritän muuttaa pitkäaikaisia tapojani. Yritän saada elämääni jatkumoa, jokapäiväisiä toimintoja, rutiineja. Kyse on niinkin jokapäiväisestä asiasta kuin siivouksesta (mm.).
Mulla on kämpässä aivan kamala siivo, eli tavaraa on pöydät ja lattiat likipitäen täys.
Nyt sitten pikkuaskelin muutosta kehiin. Kärsin itse pahasti tästä kämpän kunnosta. Kuvastaahan se mielen sekasortoa, ja ei taida olla ihan sattumaa että nyt tässä elämänvaiheessa haluan tähän muutosta.
Kuulostaa ehkä pienelle. Mutta minulle se ei sitä ole. Tätä sekasotkua on kestänyt todella pitkään.Ja kun usko omiin mahdollisuuksiin, tahto oman elämän parantamiseen, itsensä rakastaminen, itsensä vuoksi asioiden tekeminen on kovasti haasteellista mulle. Kun ei tarvita paljoa, kun uskon, etten ole minkään arvoinen. Ja riittää vain pelko torjutuksi tulosta, kun vajoan välinpitämättömyyteen. Siinähän on niin turvalllista olla, valmiiksi jo maassa. Ei voi tipahtaa korkealta.
On vain käynyt niin, että se ei oikein tunnu enää toimivan. Oma mieli vaatii muuta.

Elän haastavia aikoja. Muotoilen elämääni, hiljalleen.

Pitkä tie, olla mielenterveyskuntoutuja. Ei tuo hypomanian esiin tulo taas yhtään piristänyt oloa, auttanut asioiden eteenpäin menoa. Talous kärsi vähemmän mukavasti. Ollaan taas tiukilla pitkään. Pitäisi oppia näkemään varomerkit, eli mitä tapahtuu juuri ennenkuin tulee hypomania. Mutta kun en näe. En tajua. Tunnistan hyvin mitä tapahtuu hypomania aikana, mikä sitä ylläpitää, saattaa olla, että viime kerran loppumisenkin tajuan. Mutta se tärkein... mitä tapahtuu juuri ennen, että voisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Se olisi sairauden hyväksymistä ja se kanssa elämistä vastuullisesti.

Luulen, että monikaan ei ymmärtänyt mitä tarkoitin tuossa hetki sitten, miten kestää pettymyksien jatkumoa.
Tietenkin elämä on sitä. Mun kysymys olikin väärin muotoiltu.
Miten kestää sairautensa kanssa elämistä ja siinä jatkuvaa epäonnistumista. Kun paraskaan oma yrittäminen ei tuota tulosta. Yleensä jaksan, mutta aika ajoin väsyn niin täysin. Niin täysin, että vietän aikaa tuijottamalla lääkepulloja...

Tuossa mun versioita Huopasesta tehdystä enkelit, ohje Novitan lehdessä. En onnistunu rypyttää siipiä, joten tein lovet saksilla. Ihan ok.

Ei kelpaa saajalle näin, aikoo tehdä muutoksia, hiusta ja naamaa.

Ja ei ole tullut palautetta tekemästäni myssystä veljen pojalle, joten luulempa ettei kelpaa.

Tähän loppui mun käsitöiden tekemiset lahjoiksi. Ei näitä arvosteta. Ja en osaa tehdä oikeita juttuja. Ja kun ei tilauksia tule, niin ei kait tarvetta ole.

Yhtä villapaitaa vielä jääränä teen, jääköön siihen.

Antoisaa Uutta Vuotta 2006!

RAUHALLISTA JOULUA!

t: YKS TONTTU