vaihtelee ja tasaantuu....

Olenpa surullinen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

Ei kun, olenpas vihainen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

No siis ei kun, olenpas hämmentynyt ja kirjoitan siitä blogiini.

No tuota.... taitaa olla muutoksen tuulet puhaltamassa ja kirjoitan siitä blogiini...

Minua yritetään sysätä sopivan kauas veljeni pojan elämästä. Ei tunnu olevan sopivaa rakastaa julkisesti sitä poikaa. Saan näpeilleni vähän väliä. Ja vaikka tiedän, että en ole tavannut Poikaa niin usein, että luotto olisi aukotonta, niin pitääkö sitä alleviivata seuraavasti: ???

"Päivähoidossa kaivataan kuvia Pojalle tehtävään vihkoon hänelle läheisistä ihmistä, että silloin kun Pojalle tulee ikävä, sitä vihkoa voi katsoa ja ikävä menee pois. Niin, ottakaa nyt *** (Äidistäni) kuva ja Niinahan sen voi ottaa. Lähetä se sitten meilinä mulle töihin, niin voin printata sen." Ja ilmeistä näki että ollaan varsin tietoisia mun ulkopuolelle jätöstä. Onko siis _ihan_ pakko puhua mun kuullen tuosta asiasta? Tuottaa pahaa mieltä? Tapahtuipa illan aikana muutakin epämukavaa... mutta ei siitä sen enempää.

Tuli mieleen kuka ei kuulu joukkoon... no minä. Enkä niin moneen joukkoon kuulu. Ja sitten pitkä sniffffff.

Sitten tuli VIHA. Että hitto, mun yli ei aina vaan kävellä. Tämä saa loppua! Pitää alkaa sanomaan vastaan. Jotain. Mikä pysäyttää.

Sitten juttelin ystävän kanssa. Tajusin, että mahdollisuuksien tuulet puhaltavat elämässäni parhaillaan. Ovia avautuu hiljalleen. Asiat muotoutuvat minunlaisikseni. Elämäni alkaa olla minun. Ja minä en enää välitä, että jollakulla on tarve minua väheksyä. Siihen aion sarkastisesti suhtautua. Puuttua kyllä, mutta tuota sävyä miettiä vielä.

Itse tiedän itseni. Tiedän keskeneräisyyteni, valmiuteni. Pelkoni, rohkeuteni. Rajani, rajattomuuteni. Olen niin itseni kanssa sujut. Kaiken keskeneräisyydenkin. Tie on löytynyt ja se jatkuu.

Eilinen terapia oli hyvä. Löysin tielle taas. Mutkia, mäkiä ja kuoppia mahdoton arvata. Mutta ei ole tarviskaan. Eikä se ole varmaa minne se tie vie. Ja hyvä niin.

Tuli paperit eläkevakuutusyhtiöstä. Työkyvyttömyyseläke myönnetty. Alkuun kuntoustukena se maksetaan. Sitten jatkoa katsotaan. Yksi etappi takana ja toinen edessä. Vielä ei tajua mitä kaikkea tuo paperinippu tarkoittaa. Pitää etsiä joku, joitakin ihmisiä, jotka tajuavat enemmän. Ihan kaikki tuossa ei nyt tunnu alku lukemalla olevan kohillaan. Mutta odotettu päätös tuli, hyvä.

Omissa nahoissa on yllättävän hyvä olla. Rauha virtaa jossain sisällä kaiken keskellä ja antaa toivoa.

Tähän mennessä en ole itse uskonut. Minun puolesta on uskottu. Teitä on muutama ehkä lukemassa, jotka kuulutte näihin uskojiin vuosien varrella. Kiitos teille! Nyt on hyvä jatkaa tästä.

Tosin saa minuun tulevaisuudessakin uskoa....