Läheinen sukulainen on kuollut.
Pesin housut ja samantein kännykän, eli se siitä.
Viikko ollut raskas muutenkin.

Jotenkin pysähtynyt olo. Ahdistaa. Koko ajan tekee mieli käpertyä kerälle ja olla niin kuin ei olisikaan.

Ahmiminen ollut valtavaa. Tunteita painetaan alas juu, mutta en keksi muutakaan nyt. Tai en suoraan sanoen jaksa, eikä kiinnosta kipuilla asian kanssa. Haluan vain olla nyt.


Vanhat tapahtumatkin riivaa. Isän kuolema. Ne monet pienet kuolemat mitä elämä tuo mukanaan.
Kaipaan puhdasta ilmaa, tuoretta vettä, tilaa.
Voi kun pääsisi edes uimaan. Mutta ei ole uimapukua, ja ne on läskille kalliita.

Koska itku tulee? *huoh*