sunnuntai, elokuuta 12, 2007

Anna ja Toivo nukkejen ja apupupujen talkoot

Lauantaina oli sitten taas talkoot. Meitä oli paikalla 5, ja hauskaa oli. Tässä Arja, Hanna ja Majlen. Arja on vaakalaisia ja toi kaverinsa mukanaan, Majlenin. Arja tuli opettelemaan tilkun tekoa ja sai yhden valmiiksi. Majlen sai ½ tilkkua tehtyä, oli epäonnea, neuloi liikaa levennysvaiheessa. Kumpainenkin teki tilkun Vaakan sivuilla olevalla ohjeella.


Hanna työsti apupupuja, ei saanut vielä valmiiksi niitä kahta, mutta aikalähellä jo oli. Kuvan edessä näkyy pöytä minkä minä valtasin, ja se oli SEKAISIN :D


Laura teki mun lisäksi Unicefin Anna- ja Toivonukkeja. Hänenkin tekemänsä jäi vaiheeseen, mutta eteni kivasti.
Minä sitten tässä ompelemassa nuken vartaloita itselleni valmiiksi jatkojakin varten.


Majlen silitti pienet lastenkassit mitkä huonossa säilytyksessä olivat ryttyyntyneet. Arja liimasi mustia lippuja keppeihin kiinni, niistä tulee sitten aikanaan merirosvolippuja Vaakan Ursulanpäivä-tapahtumassa. Siitä sitten myöhemmin, kun sen aika koittaa lokakuussa.


Ja niin sitä sitten otettiin oppia kankaanpainanasta, Arja ei ollut sitä ikinä tehnyt, Majlen joskus koulussa.



Tässä Arjan Majlenin tulosta. Ja taitaapa siinä olla muutamia mun aiemmin painamiakin kasseja.


Ehkä ensi kerralla sinäkin tulet mukaan? :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KÄy katsomass Blogiani...Mulla on siellä sulle jotain. :)

Anonyymi kirjoitti...

Harmittaa niin, kun en ehtinyt mukaan. No sainpahan ensimmäisen esseen kirjoitettua. Toinen vielä ja aikaa on oikeastaan vain kolme päivää.