Kahden istuntopaikan ylläpitäminen maksaa EU:lle vuosittain yli 200 miljoonaa euroa.

Sain meilin, tässä siitä lainaus:

"Joskus ihan asiaakin. Lue siis läpi ja käy allekirjoittamassa!
Euroopan parlamentti muuttaa kerran kuukaudessa viikon ajaksi
Brysselistä Strasbourgiin pitämään istuntoja. Kahden istuntopaikan
ylläpitäminen maksaa EU:lle vuosittain yli 200 miljoonaa euroa.
Tuumaustauolla oleva perustuslaillinen sopimus haluaa lähentää Unionia
kansalaisiin ja lisätä eurooppalaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Tämän
johdosta sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan miljoona EU-kansalaista
voi tehdä aloitteen.

10. toukokuuta kuluvaa vuotta on aloitettu Euroopan laajuinen
Oneseat.eu-kampanja. Kampanjan tavoitteena on kerätä yli miljoonan
eurooppalaisen nimi yhden istuntopaikan puolesta. Suomalaismepit ovat
haastaneet suomalaiset talkoisiin. Kampanjatalkoiden takana ovat
seuraavat
suomalaismepit:
Satu Hassi
Piia-Noora Kauppi
Eija-Riitta Korhola
Henrik Lax
Lasse Lehtinen
Riitta Myller
Reino Paasilinna
Alexander Stubb
7. kesäkuuta tilanteen mukaan vasta 4700 suomalaista on käynyt
allekirjoittamassa vetoomuksen. Vertailun vuoksi, hollantilaiset ovat
olleet aktiivisimpia yli 320000 allekirjoituksella. Jopa ruotsalaiset
ovat suomalaisten edellä.

Tämä ei ole maailman tärkein asia, mutta 200 miljoonaa on paljon rahaa!
Lisäksi rekkaralli läpi Euroopan ei ainakaan edistä luonnon puhtautta.
Käy siis pikimmiten allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa
www.oneseat.eu. Samasta osoitteesta löytyy myös paljon faktatietoa tästä
epäkohdasta. Kerro myös kampanjasta ystävillesi ja tuttavillesi. Muista,
kampanjan taakse pitää saada yhteensä miljoona nimeä! Pieni vaiva, iso
hyöty!"

Tee jotain.

Postcrossingin kautta olen saanut tuttuja muutamia, joiden kanssa kirjoitellaan nyt muutenkin jo.
Yksi näistä naisista lähetti mulle kopsuja jostain kirjasta, aiheena laihtuminen (liikunnan avulla).
En ole vieläkään saanut sitä isoa määrää tekstiä käännettyä suomeksi, mutta sitten yksi päivä tuli mieleen onko mitään siltä kirjailijalta käännetty suomeksi. Ja olihan sitä... Nyt edessäni on Tri Stephen T. Chang: Solakkuuden salaisuus: taolainen tie hoikkuuteen ja terveyteen.

Tässä yksi lainaus kirjasta:
"Toinen seikka, joka liittyy hermostollisiin lihavuuden syihin, ovat hermostuneisuuden aiheuttamat ruokailutottumukset. Yksi näistä persoonallisuustyypeistä on laiskajaakko, joka vain istuu takamuksillaan ja mietiskelee töitä, jotka pitäisi tehdä ja joita hän ei tietenkään koskaan saa tehdyksi. Sitten laiskajaakko alkaa tuntea syyllisyyttä saamattomuudestaan ja tulee entistä hermottuneemmaksi. Niinpä hän ei liiku lainkaan vaan syö yrittäen unohtaa toimettomuudestaan johtuvan syyllisyydentunteen. Hän on joutunut noidankehään. Mitä pahemmalta hänestä tuntuu, sitä enemmän hän syö, ja mitä vähemmän hän tekee, sitä pahemmalta hänestä tuntuu. Ainoa ratkaisu on tehdä jotakin. Mitä tahansa, joka pitää laiskajaakon toimeliaana. Tietenkin hänen on ensin päästävä kaikkien henkisten esteiden yli, kaikkien tekosyiden, joita hän on keksinyt tekemättömyydelleen. Tällaisessa tilanteessa ei ole helppo elää. Tai päästä siitä irti."

Osu ja uppos.

Olen tehnyt monen tunnin lajittelu työn kämpässäni. Matkaa siisteyteen on arvaamaton määrä. Mutta matka on alkanut. Ja yritän nuo yllä olevat sanat muistaa.

Tee jotain.

ainiin, saamaani palautetta

Äitini kertoi, että vähän aikaa sitten kun hän puki veljeni poikaa, niin tämä poikapa ehdotti "laitetaan se kaunis sininen villapaita". SNIFFFFF. Mä oon tehny sen. Oijoi, tekipä hyvää tuo palaute.

Yksi luonnollinen pikakuolema kiitos!

Sukutapaaminen tulossa, jeejee. Olen sitten miettinyt, että mitä hittoa juttelen ihmisten kanssa siellä. Kun tosiasiat on liian rankkoja, liian mustia, liian samanlaisina joillekin näyttäytyvinä.... niin mitä puhua. No Unicefista ja Vaaka ry:stä ehkä joo. Ja kiviäkin kiinnostaa. Ei avustustyön tekeminen kiinnosta. Ja kun mun yks ongelma on se, etten jaksa seurata mitä maailmalla tapahtuu. En siis siitäkään osaa keskustella henkeviä. En edes välttävästi. No, entäs uskonto, se mua kiinnostas.... mutta ai hitto, mä oon vääräuskoinen. Taidan kovasti olla kääntymässä buddhalaiseksi. Hyi mua!

Tänään päivällä tuli sattuneista syistä (tapasin mutsin) mietittyä ihanaa sukuani. Yksi Ruotsissa asuvista sukulaisista tahtoo tehdä sukututkimusta. Mä kaivoin vanhoja papereita esille ja tein rungon millä kysellä paikalla olevien tietoja. Siinä on kohta Muut tiedot..... kirjoitin siihen totuuden mukaisesti :) suvun hullu ja rasite. Ja sen vien esimerkki paperiksi tuonne, niin ilkeä olen. Jos mua mun selän takana ja päin naamaa haukutaan ja sanotaan ettei kestetä, niin tottahan tuo vain on. :)

Onneksi on muutamia ystäviä. Jotka näkevät minut, kokonaisuutena. Jotka eivät tartu siihen, mikä on vuoden onnistumisprosentti elämässäni. Jotka näkevät yrittämiseni ja arvostavat sitä. Jos yksi ystäväni ei jatkuvasti pitäisi puoliani niin intohimoisesti, en tiedä missä olisin. Hän sanoi joku aika sitten, että on ylpeä minusta. Minusta! En ollut tajunnutkaan kuinka paljon tuollaisia sanoja tärkeältä ihmiseltä olenkaan kaivannut.

Ei minusta ole itsaria tekemään, se karma juu. Ja ei muutenkaan. Liian rankkaa toisille. Vaikka aina en tiedä kumpi on rankempaa, se että lähtisin vai se että olen tässä. Ja ei kiitos plaaplaa viestejä niiltä, joilta joku on lähtenyt. Otan osaa suruunne, mutta se ei nyt mua tässä suoraan sanoen kosketa pätkääkään. Anteeksi.

Joitakin vuosia sitten paloin loppuun, syynä mielenterveysongelmat joita ei oltu nähty oikein ja raastava ero. Monen monen vuoden kamppailu kovin vaillinaisella avulla rankan ja kuluttavan taudin kanssa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö rapid cycling meinasi viedä hengen multa (ja tuohan ei ole koko totuus, teille ei kaikki kuulu). Tajusin tuolloin apua hakemaan lähtiessäni, että jos nyt en saa apua, niin seuraavaa romahdusta en kestä enää. Tajusin elämänlangan ohuuden. Tajusin sen, että seuraavalla kerralla kivun takia tappaisin itseni. Ja silloin se oli ajatus, että kuolisin. Ei tappaisi.

Oliko nyt sitten onni, että sain apua, tehtiin oikea diagnoosi, sain toimivat lääkkeet? Monelle jatkuva rasite, kun elämäni ei toimi.

Ja suurin pelkoni on, että olen lopun elämääni hetkellisten suurten impulssien ihminen: saan joissakin hetkissä paljon tehtyä.... suurimman osan aikaani en mitään taas.

Tilataan yksi rattijuoppo kohti minua, kiitos!

Ja paska, ei taaskaan mitään kivaa tekstiä eikä kivoja kuvia! SORIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

pura, pura

No niin, tällästä se taas on sitten. Tuo puuvillainen paidan tekele ei edisty kun saa taas purkaa ja purkaa. Tein ensin väärin langan kierrot, jotta saisin paitaan piparkakkureunan. No purin. Sitten tein uuden yrityksen. Huomatakseni että heti suljetun neuleen tämän kerroksen alussa oli silmukka tippunut....ja taas purkamaan. Mä en nyt kyllä kaikkein suurimmalla maltilla suhtaudu purkamiseen. grrrrrr

Laitoin taas postcrossing kortteja eteenpäin, tällä kertaa 6 kpl. Yksi niistä lähti Ateenaan. Oli ihan pakko kirjottaa siihen korttiin "HARD, ROCK HALLELUJAH!". Mikähän on vastaus, kun kortin saaja kuittaa kortin tulleeksi.

Nyt on yö ja päivällä on edessä postimerkkien ostosmatka. Saattaapi olla että menen Suomenlinnaan katselemaan kortteja. Unescon maailmanperintö paikkojen kortteja on aina sillon tällön pyydetty. Onneksi tuo paikka on tuossa lähellä näppärästi. Ja kahden muun Unesco kohteet on postimerkeissämme. Se on kiva juttu. On tuo Suokkikin. Niitä juurikin menen ostamaan, saan sellaisen merkin sitten tuohon yhteen korttiin mikä menee Portugaliin ja toive oli tosiaan tuollainen kohde.

olisinpa taitava ihminen

No voi ei! Meidän suvulla on sukutapaaminen tässä kuussa ja äitini piti siskonsa kanssa tehdä ruoat, ja mun kakut ja pikkuleivät. Nyt sain kuulla, että tätini joutuu sairaalaan sisään tutkimuksiin juuri muutamaa päivää ennen sukutapaamista. Ja sen tiedän, ettei hän tule olemaan kunnossa voidakseen keittiössä toimia sitten. Hittojen hitto. Kun mä vaan olisin taitava, niin voisin olla äitini apuna. Äitini epäilee jaksaako hän käskyttää mua ( ja tietenkin vahtia että kaikki sujuu).

Jos menee viime tipassa pitopalvelun hankkimiseksi, niin isoimmat perheet jättää tulematta kun tulee liian kalliiksi heille.

Nyt todella toivon, että olisin opetellut kunnolla ruoan laiton salat. Perhana kun olen tälläinen poropeukalo!

Tulee itselle paha mieli, kun tiedän että äidilläni on paha mieli.

Spam.... tuo inha spam!

Tämä on testi, toimiiko.... ymmärtääkö tää neito mitään siis....
Taistele spammia vastaan!

Tää on taas tätä, huonoa kuvaa mun webbikameralla.

Ostin Maailma Kylässä-tapahtumasta nämä kaksi etummaista: saintpaulioita. Kuulemma harvinaisempia. Toiseen tulee keltaista väriä ja toiseen kaiketi nimen mukaan punaista ( red lantern) Tuo toinen on on Rokoko.

Kyllä harmittaa ettei ole kunnon kameraa...

Tämä porukka taisi näitä olla esittelemässä jos oikein muistan.

Tuo Mermaid mulla taitaa ollakin jo. Ellei ole käynyt kuolo sille. Kaikki ei vielä kuki, en tiedä tilannetta.

Opinpa uuden jutun tuolla, että pitää ruukkukokoa isontaa mahdollisemman vähän, ettei kukka keskity vain kasvuun. Pienemmässä ruukussa se kukkii. Olen tähän asti laittanut samantein isompaan ruukkuun... eli väärin.

lukuja

Laskeskelin tuossa ajan kuluksi: viimeisessä 60:ssa päivässä lähetetty 11439 korttia. Eli pelkkiin postimaksuihin on Suomessa mennyt 7435,35 euroa. Siihen sitten kortit päälle. Osa pistää menemään kortteja, jotka on ollut vuosia laatikossa ja joista tahtoo päästä eroon mutta osa on sellasia kuin minä, ja satsaa niihin.

Eli, ihan kiva tulon lähde tämäkin Suomen maalle.

126915 korttia tuon projektin vuoksi lähetetty ympäri maailmaa, Suomesta 23262 kpl. Harmi etten löytänyt nyt sitä tietoa, koska tuo on alkanut... Olis voinut laskea sitten tuota postimerkkimäärää. Noh, jos ei ole n. kolmeen vuoteen postimerkin hinta muuttunut, niin olisiko se 15120,30e. huh. Ja kun postin lähetysmäärät on vähentyneet, tekee niille hyvää.

Oliskohan nyt niin, että nää jutut kiviäkin kiinnostaa.

Joo, mä meen tekemään taas Anna-nukkea.

ruoka-ohjetta englanniksi

Huh huh. Olipa urakka kirjoittaa enkuksi ruokaohje mun heikoilla taidoilla. Toivottavasti vastaanottaja tajuaa mistä kyse. Tein ihan sitä varten bloginkin, että sais paremmin väännettyä rautalangasta asiaa. Kyse karjalanpiirakasta. Eipä tuota sanastoa ole tullut tarvittua juurikaan kuten ei koko enkkua mun elämässä. Ei muuten ole lähtenyt liikkeelle tuo kielten kertaaminen, aika mennyt muuhun. Ja en ole muutenkaan saanut aikaiseksi. Höh.

Postcrossing on aina vain niin kivaa puuhaa. Olen saanut kivoja palautteita lähettämistäni korteista. Olenhan niihin panostanut melkoisen paljon. Jokaiselle, jolle kortin lähetän, käytän aikaa siihen, että se kortti on sitä mitä on pyydetty. Yritän kirjoittaa erilaisia juttuja, minkä arvelen kiinnostavan vastaanottajaa. Jos tiedän, että löytyy postimerkki, mikä sopii aiheeseen, käyn sen hankkimassa korttiin pisteeksi i:n päälle ( tuosta varsinkin kiitelty).

Ja kun saan kortin, yritän keksiä muutakin kuin että Thanks for the card. Jaiks. Paitti jos kortin lähettäjä on ollut kovin tylsällä päällä ja on Terveisiä aurinkoisesta Californiasta- kortti ja teksti että Happy postcrossing ja nimi, on vastaus thanks. Niin se metsä vastaa ku....

Postimaksut nousee. Miettinyt tässä hamstratako merkkejä vaiko ei. Aika paljon kuitenkin lähettelen postia.

Eilinen päivä meni nukkuessa. En saanut mistään otetta ja ihme ahdistus päällä. Nyt tämä yökukkuja on sitten täällä levollisella mielellä. Alanpa käymään noita taaperokassi jäämistöjä läpi, pitää lajitella jatkoja varten (esim uudet ja käytetyt villasukat erilleen jne.). Menee siinäkin taatusti oma aikansa, eikä ihan hetkessä ole valmis.

Mää tykkään susta, niinku....

Tästä piristystä päivään, viikkoon.

korjausta

Sateenvarjo sai turpaansa vähän aikaa sitten. Ostin uuden varjon, jonka jemmasin kämppääni, enkä sitä löytänyt kun satoi. Sitten päätin paikata tämän vanhan, kun mulla oli sellaista paikkamatskua mikä tässä toimii.

Kun ekana päivänä tämän kanssa olin liikkeella, sanoi hivenen kännissä ollut nuori mies: " Oi, sataa sydämmiä!".

Hih.

(anteeksi huono kuva)

se on... voivoi.

Aloitin vihdoinkin lilasta puuvillalangasta paidan teon. Sitten luin meilin, että Anna ja Toivo-nukkeja kaivataan. Sitten alkoi kesken jäänyt turkoosi villatakki kutsua. Maton tulevat kuteet (nyt vaatteet) alkoivat sanoa, että pitäisi alkaa niitä leikata.

Juu, kova hälinä. (nou hätä, ei oikeasti)

Ja on tuolla vielä noita taaperokassitavaroita.

Ja siivota pitäis. Ja kuntoilla. Ja vaihtaa mullat kukille. Ja ja ja....

Ja sitten on ihan eri juttu mitä tämä nainen _saa_ tehtyä. Tuleeko tästä puuvillapaidasta valmista ikinä?

Aika näyttää, periksi en anna epäluulolle. On yritettävä, muuten ei voi ikinä onnistuakaan.

kuntoutusta kerrakseen

Heh, kävin blogilistasta katselemassa mikä oli tilanne. Ja samalla katsoin olenko ainoa joka on laittanut bloginsa kuntoutus-luokkaan. No en olekaan. Sain hyvät naurut kun luin mikä blogi on samassa myös : Kuntoklubi
Voisivat Etelä-Suomen Sanomissa opetella kuntoilun ja kuntoutuksen eron.

Hetken naurahduksen jälkeen itseasiassa vain ärsytti. Ja nyt aion tämän tähän jättää, jätin jo merkkini siihen blogiin :)

juu, nusnus

EI HERKKÄ HIPIÄISILLE!

Huoh, menkat. Vaihteeksi kivut, vatsa todella sekaisin jne. Mikähän siinä on, että välillä menkkojen alussa pitää vatsan niin rajusti tyhjentyä? Ja kun se tapahtuu on tietenkin huono olokin, menee sekaisin sen verran kroppa.
Huono olo, väsyttää. Koko ajan nälkä, ruoka ei maistu.

Toisaalta, muutaman päivän jälkeen on tosi hyvä olo, jopa ihmeen puhdas. Kait tää on joku kropan tapa puhdistautua. Tai mitä lie.

ahdasta ja ahdistavaa

Piti tyhjentää kerhohuone Taaperokassi tavaroista. Onneksi tänään ystävä vei täältä 16 säkkiä, missä oli valmiita taaperokasseja. Täällä mun kämpässä on nyt sitten iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiso määrä noita tavaroita, vaatteita jne. Ja kun tää kämppä oli jo ennen tätäkin _todella_ sekaisin, niiin.... nyt tämä jo ahdistaa. Ei täällä mahdu liikkumaan, vähän väliä jotain kaatuu jne. Ja kun on oma vika, niin sitten olen tosi vihainen, itselleni. Ja en ole tänään saanut juurikaan mitään aikaan täällä. Kehittävää. Hei! Mistä saa rautaista itsekuria ja tahtoa ostettua? Tämä sen kasvattaminen kun on niin kovin hidasta.

Tosin, kun piti tuolta kerhohuoneelta tavarat pakata niin sepä toimi varsin hyvin. Olin ystävän kanssa sopinut että hän tulee klo 18 paikalle ja aletaan autoa apuna käyttäen kuskaamaan tavaroita mun kämpille. Ajattelin aluksi, että kun nyt sais suurimman osan ja vaikeimmin kannettavat pakattua ja siirrettyä. Mutta mäpä sainkin kaiken pakattua ja siirrettyä. Olin jopa tunnin etuajassa.

Homma toimi niin, että sovin itseni kanssa alkuun niin, että "pakkaa eukko noi sukat tuolta, pidä tauko sitten". No kun ne olin pakannut päätinkin pakata samantein tumput jne. Pakkasin yhteenmenoon puolet tavaroista, ja voin sanoa että sitä tavaraa on oikeasti melkoisen paljon. Oli vielä valmiita kassejakin säkittämättä.

Kumma juttu kun välillä asiat sujuu ilman mitään kitkaa ja välillä valtavaa tahkoamista. Tähän väsyy toisinaan, kuten juuri nyt. Ei ole kivaa olla minä itselleni.

Toisille mä oon ihan muuta.

50 kysymystä ja 50 vastausta

Dodiin...

Tuostapa otin tämän meemin:
http://loveli.vuodatus.net/

1. Missä huoneessa olet nyt?
Asuntoni työhuoneessa.
2. Mitä löydät näyttösi päältä?
Ei viitsi edes vilasta, tietää jo että pölyä siellä on...
3. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
en yhtään
4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
En muista koska tämä oli, mutta yläkaapista etsin joitain ruokaa ja sitten alakaapista otin sitä varten kipon.... ja kun nousin ylös iskin pääni yläkaapin oven kulmaan.
5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
Eilen Teemun, kuskattiin hänen auton avulla kerhohuoneesta 4 (?) kuormaa taaperokassitavaraa mun kämppään (tila piti tyhjentää), sitten käytiin kirjastossa josta hain enkun kertausmatskut, sitten postissa hakemassa mulle tullut paketti ja sitten kauppaan ruokaostoksille.
6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
En näin läskinä, yök. Onneksi kasvot on suht miellyttävät.
7. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
En käytä moisia.
8. Mikä soittoääni kännykässäsi on?
kännyssä ollut spiral
9. Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
Susanna Haavisto (en muista cd:n nimeä nyt)
10. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
Kun vielä olin hoikka, niin Marilyn Monroe.
11. Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?
Painajaisia... henkeä uhataan.
12. Onko sinulla sisaruksia?
Yksi isoveli.
13. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
Eijei, liian lämminverinen... no joskus on sitten kropan lämmönsäätö pielessä ja on kaikki mahdollinen vaate päällä.
14. Minkävärinen päiväpeittosi on?
Mikä lie vanha tylsä beigen sävyinen, joka on tosi harvoin sängyn päällä.
15. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
Uuden astianpesukoneen veljeltäni ja äidiltäni samalla erittäin hyväkuntoisen käytetyn hellan maaliskuussa, eikä mitään merkkipäivää ollut.
16. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
Ompelutaidon.
17. Potuttaako sua nää päiväkirja haasteet?
ei, itehän päättää mitä tekee.
18.Omistatko web-kameraa?
Kyllä, veljen pojan kanssa yhteydenpidossa varsinkin ollut mainio väline.
19. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Harvoin leffassa käyn, siellä katsoin Ice Age 2... ja kotiin otin kirjastosta Taru Sormusten Herrasta kolmosen... ja mikä lie ollutkaan viimesin telkusta.
20. Oliko hyvä?
Ice Age 2 juu oli.
21. Mitä deodoranttia käytät?
nivean Dry Antiperspirant Mild Care
22. Paras juoma?
Vesi.
23. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
Mustat.
24. Asutko miten?
Omistusasunto, 2h+keittiö.
25. Mitä ajattelet juuri nyt?
Kysymystä mitä ajattelen juuri nyt? Ja se on vastaus kanssa...
26. Kenen kanssa viimeksi puhuit?
Yhden Vaaka ry:n jäsenen kanssa bussissa.
27. Mihin meni viimeksi hermot?
Tänään itseeni, kun kämppä on täynnä tavaraa ja täällä ei mahdu kulkemaan nyt.
28. Mitä löytyy sänkysi alta?
Villakoiria ja rulla pahvia.
29. Milloin viimeksi imuroit?
Köh... siivous pahasti pielessä ollut pitkän aikaa.
30. Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
Äitini
31. TV-kanava jota katsot eniten?
Ykkönen.
32. Tavallinen vai valkosuklaa?
Mikän kumma tuo tavallinen on? Määrittely vähän hakusessa. Erilaiset suklaat maistuu eri aikoina.
33. Tykkäätkö juustoista?
Juu, ei mitään intohimoja. Homejuustot sivuutan kokonaan ja kovin vahvat maut.
34. Milloin viimeksi nolostuit?
Oli taaperokassitalkoot ja porukkaa paikalla. Väsymys vaivasi, ja ei ollut oikein oma-aloitteista porukkaa paikalla. Menetin hermoni ja rähjäsin. Samantein jo hävetti, että mitä minä sillä mitään voitan?
35. Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
Kesämökkille matkustaminen.
36. Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
Israel.
37. Onnenlukusi?
7
38. Minkä kännykkäliittymän omistat?
Saunalahti.
39.Omistatko kolmannen nimen?
En.
40. Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi?
Maria.
41. Kulta vai hopea?
Kulta.
42. Juotko paljon vettä?
Liian vähän.
43. Monelta heräsit tänään?
Mitähän se oli, kait jotain 10.
44. Kesän paras grilliherkku?
Nuotiossa paistettu makkara. Uudet perunat ja voi.
45. Omistatko mp3-soittimen?
En, tahtoisin kyllä.
46. Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
En käy.
47. Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
Ottaisin koiran, mutta tuo kakan kerääminen ei innosta. Joten sitten kissa, ja niitä kaksi. Rodulla ei väliä, mutta pitkäkarvaista en haluaisi. Ja sitten Hesystä.
48.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
En.
49.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
Olen ollut R-kiskalla kun olin hommissa. Jouduin ryöstön kohteeksi jne.
50. Katsotko tosi-tv ohjelmia?
Pläääh. Vain jos todella on tylsä mieli päällä enkä muuta jaksa. Eli en sitten tiedä missä mennään.

Se on loppu nyt... det är slut nu... (tai miten lienee kirjoitetaan)

Sain eilen tietää, että työkuntoutus on loppunut. Mitä jatkossa on edessä, en tiedä. Siitä olen varma, ettei mua eläkkeelle vielä laiteta. Tai no... varma ja varma.
Ei kovin iloinen uutinen. Meni päivä torkkuessa pahaa mieltä pois, mihinkään kun en osannut keskittyä. Alkuun ei mikään ruoka maistunut, nyt sitten tekee mieli ahmia. Jeejee.
Jospa tästä menis laskemaan silmukat kesäpaitaan vihdoin ja viimein.

loppu häämöttää

9 kassia vielä tarkistamatta. Muutama tulee vielä tällä viikolla. Sitten onkin edessä lopuista tavaroista kassien kasaamiset. Housuista ja toppiksista tekee tiukkaa... ne loppuu ensimmäisenä. Harmi vain, kun kaikkea muuta mitä tarvitsee kasseihin on kivasti. Tahtoisin niin tehdä mahdollisimman paljon kasseja. Olen sellainen ihminen, että jokaisen tarkistamani kassin jälkeen tulee hyvä mieli kun tietää että yksi lapsi/perhe saa apua, jota tarvitsee. Joka ikinen kerta, jokaisen kassin jälkeen.

Sitten arkeeni. On se kumma juttu, etten saa mentyä kuntoutukseen. Näin kun olen hereillä kunnolla ei ole mitään esteitä ajatuksena ettenkö menisi. Mutta aamulla en saa noustua. Enkä tajua miksi. Harmittaa tämä. :( Ja taitaa se tässäkin loppu häämöttää kun ei tämä toimi nyt.

Tänään tuli kirjastosta ilmoitus että ruotsin kertausmatsku oli tullut perille. Kävin sen hakemassa ja oli sinne tullut yksi romaanikin, jonka kirjoittajaa enkä kirjan nimeä nyt muista. Kuulin hänestä kerran juteltavan ja muistaakseni olen telkussa kuullut hänen juttujaa ja mielenkiinto syntyi. Saas nähdä millaista tuo on. Aijuu, Sofi Oksanen ja Stalinin lehmät.

Nyt vatsa vaatii muonaa. Ei muuten ole ollut ihan viime aikoina ahmimista. Typerästi mä syön... ja ollu välillä taas niin ettei meinaa saada mitään alas... että ei ihan tasapainossa tää ole. Olen ilmoittautunut keskusteluryhmään (anonyymit ahmijat) mutta en ole saanut mentyä... hannari.

Jospa lukis ensimmäisen kappaleen ruotsia...

välillä se sujuu näin...

Ekat 5 taaperokassia mitkä tänä aamuna tarkistin.... niin yhdessä ei ollut toppapukua... kahta pitää korjata... yksi kassi meni täysin purkuun: siinä oli liian pieniä vaatteita ja liian rikkinäisiä, ettei niitä voi korjata...
Että välillä näin huonosti, huoh.

puuhastelua

Eilen oli huono olo...väsytty koko päivän aivan älyttömästi. Noh, nukuin vähän väliä. Nyt sitten yö valvottu. Korjasin monta toppapukua... niistä sitten saa moneen taaperokassiin lisää. Paikkausta ja nappeja lahkeensuuhun, että sai kumilenksun kii siihen.
Nyt aamulla vaihdoin muutamiin kukkiin uudet mullat ja muutamia kukkia jaoin.
Puuhastellut kaikenlaista.

Nyt yritän saada itseäni niskasta kiinni, että menisin tarkistamaan taaperokasseja. Niitä vielä riittää. Ja ne pitäisi saada perjantaihin mennessä pois kerhohuoneelta.

Viime tippaan menee tämä...

Sohvalla on näytetilkku... pitäisi laskea silmukkamäärä kesäpaitaan. Pyörönä kun teen ja se on helppo malli, niin se etenee hyvin julkisissakin.

Liikkeelle laiskimus!

vatsatautia

Juu, kävin terveysasemalla. Kun kerran on vatsatautia toista päivää.... tarvii todistuksen. Kotimatkalla aloin miettimään tätä ja tajusin, että perhana se on ruokamyrkytystä.... oon syöny liian vanhaa kanaa kahtena päivänä.... Nooo, on näille päiville omaa käyttöä sitten. Vähän nolottaa.

minähän tempasin!

Hui! Tästä se sitten lähtee.... meinaa alko riittämään se etten pärjää enkun kielen kanssa... Tilasin kirjastosta enkun ja ruotsin kertausmatskuja. Kuulin tiistaina mieheltä jonka enkkunumero oli 4, että on oppinut sen kielen kun halusi. Nyt tuli sitten itselle jankkaava ajatus päähän että jos hän kerran niin miksen minä jonka lyhyen enkun numero oli 10....?

Että olikin hyvä että satsasin ministereoon, siinä voi kuunnella cd:n lisäks kasettejakin. Ja kiva kun on kaukosäädin.... mun varsinaisessa soittimessa ei ole. Olis kiva siinä vieressä käkkiä kun kuuntelis harjoitus-cd:tä...

Olin muuten Positiivareiden Juhani Töytärin pitämällä luennolla Laajasalossa äitini kutsumana. Kannatti käydä. Mä oon ihan täpinöissäni nyt ollut. Ei tässä kaikki suju, mutta tää asenne.... wou!
Annetaan asioille mahdollisuus. Pistetään tapahtumaan. Annetaan. Vastaanotetaan.

Jos joskus tarvitsisi.... laitanpa säästöön...

Onpa ollut hyvä juttu, että olen säästänyt kaikenlaista. Olen kutonut mattoja paljon, ja suurimman osan kuteista olen itse leikannut. Niistä vaatteista mistä kuteita olen tehnyt, olen säästänyt napit, vetskarit jne. Ja hyvä niin. Nyt kun on ollut Taaperokassikeräys, olen tarvinnut mm. nappeja suht paljon.

Varastoilla on siis saanut nyt käydä ahkeraan. :) kiva että niitä on.

Neulotaan julkisesti 10.6. lauantaina

Knitting in Public 2006- päivä on tänä vuonna lauantaina 10.6.

KAIKKI KYNNELLE KYKENEVÄT MUKAAN! MUT TUNTEVAT, MENNÄÄN YHDESSÄ JONNEKIN NEULOMAAN? Meiliä tulemaan asiasta...

Euroviisuja

http://www.votelordi.org/
Lordista juttua.... äänestämään siittä

Ei pidä luulla, kun vois tietääkin...

Miten toi oppi ei pysy päässä, ei sitten millään kun asia on arempi, vaikeampi. Silloin iskee päälle luulot, pelot jne.
Kävin tänään kuntoutuspaikassani ja menin sinne parin viikon tauon jälkeen sillä mielellä, että tähän se sitten loppuu. Luulin, että mun pitää samantein jos jatkan, alkaa käymään työkokeilupaikoissa. Ja minähän en tässä elämänvaiheessa juuri nyt koe olevani siihen alkuunkaan valmis. No luulo oli väärä. Nyt riittää, että menen sinne joka arkipäivä ja teen siellä hommia.
Elämä on kovasti vaiheessa.
Elämä on kovasti tahkoomista, mikään ei oikein suju omalla painollaan.

Asiasta kukkaruukkuun. Englannin kieli on ollut vähän hakusessa ja kun olen mennyt mukaan The postcard crossing project
(perhana tätä kun ei anna kirjottaa ton linkin perään ilman että menee samaan linkkiin), niin tänä aamuna kirjottelin 3 korttia liirum laarum ja huomasin etten tarvinnutkaan sanakirjaa kertaakaan, eikä tarvinnu raapia päätään miten mikin kirjoitetaan. Ja taas joku toinen päivä mä oon ihan jumissa sen sanakirjan kaa, en pärjää ilman sitä.

Puut on kellertävän vihreitä lehtiä täynnä. Eilen mun mittari näytti 25 astetta. Multa meni tililtä vahingossa liian monia maksuja. Nyt ei ole varaa kesävaatteisiin ja kaikista edellisistä olen lihonut ulos. Ja mä en kestä kuumuutta kovinkaan hyvin. Joten mustat vaatteet on aika pop näillä keleillä mulla... Tulee rankka kuukausi tämän myötä.
Kuin noin muutenkin arviolta.

hyvältä vaikuttaa...

Jeps, taaperokassitilanne alkaa olla kivalla mallilla. Vielä on tarkistettavaa ja kaikesta mitä on saanut saa vielä kasseja tehtyä. Mutta ei ole hätää.

Olen taas saanut huomata, että mä en ole tiimityöntekijä. Haluan oman tontin. Ja selkeät säännöt joita kaikki noudattaa. Miksiköhän aikuisille on on niin vaikeaa pitää sovituista jutuista kiinni (kun ei itse niitä ole päättänyt? kun on eri mieltä?.... sitten ei fiksuna sano mitään vaan toimii kuten tahtoo)

Jo se että on vaatteet omissa pinoissaan kokoluokissaan, tyttöjen omissaan ja poikien omissaan..... huoh. Jos ei ole laatikoissa niin isot laidat että saa myllätä niin ettei mikään vahingossakaan mene väärään pinoon ja jos ei ole pöydässä tarramerkintöjä, niin voi *** sitä jälkeä talkoiden jälkeen.

Anteeksi pienuuteni.

Tahtoisin vain että asiat sujuisivat silloinkin kun kaikki ei ole optimaalisella tasolla. Tyyliin en mene talkoolaisen persettäkään pyyhkimään kun se käy vessassa.

Hmmmm.... juu, oon "vähän" väsynyt ja harmistunut.

No opin koko ajan lisää miten toimia. Voi tätä kokemuksen syvää rintaääntä mikä tästä tuleekaan :)

Onneksi huumorin kukka sentään auttaa noissakin tilanteissa. Mää oon varsinainen pelle jos niikseen...

olisipa jo...

Olisipa jo kesä. Ja niin lämmintä, että voisi ottaa viltin ja vähän evästä/juomaa mukaan ja mennä Kaivariin puun varjoon, meren rannan vilvoittavaan tuuleen. Ottaa mukaansa jokin käsityö,
ehkä jokin neule, ehkä Unicefin Anna ja Toivo- nuken vartalon tekeminen.
Saisi seurata motoristeja, ilakoivia lapsia, rentoutuvia aikuisia. Merellä purjeveneitä, laivoja... eri kokoisia paatteja.

Voi kun taas olisi ystävä silloin paikalla, kun yllättää suuri vesikuuro.... silloin ystävän kanssa mentäisiin ulos, hyppimään lätäköihin, ilakoimaan muuten vain.... sadetanssia.
Sateen jälkeen kuivat vaatteet päälle, märät kuivumaan ja juotavaksi teetä.

Toivottavasti ei ole niin kiire tai niin mieli maassa, ettei näe kuinka eri vaiheet luonnossa vaihtuu. Kuitenkin jokainen "uusi" kukka piristää.

Uuden vihreän tulo on aivan ihanaa! Niin montaa eri sävyä. Puissa, pensaissa ja maassa. Kun vain olisi mahdollisuus saada kaikkea tuota värimaailmaa matonkuteisiin, tekisin siitä maton. Olen jo pitkään haaveillut moisesta. Jonkin aikaa keräilin kangaita, mutta ovat tainneet mennä äitini tekemiin mattoihin. Harmi. Vihreä on vaikea väri saada. Samoin sininen. Sinisen vaikeus on kummaa, kun se on monen suomalaisen lempiväri.

Näkeeköhän tänä kesänä ketun?

uusiksi menee...

Voihan ******
Oli iso porukka talkooapuna. Tarkistettiin Taaperokasseja. (en voi ohjata oikealle nettisivulle, eli Vaakan sivuille, koska ne ei toimi nyt)

No joo, siis ne kassit.... Eilen sitten siivoilin talkoopaikkaa ja silmät osui kahteen kassiin eri syistä, mistä huomasin että niissä on virhe. Kun purin kassit, joiden siis olisi pitänyt olla läpikäytyjä, niin sainkin huomata että ne ei ole kelpaavia: oli vajauksia, oli liikaa jotain, oli rikkinäistä jne jne.

Nyt en saa mielenrauhaa, ennenkuin nuo "tarkistetut" sata kassia on purettu ja uudelleen tarkistettu.

Että harmittaako...?

tehtävä mahdoton

Onneksi tuli este, etten päässyt Janopäiväkeräykseen mukaan eilen. Puhelin meinaan soi vähän väliä. Taaperokassikeräys tuottaa nyt yllättävän paljon puheluita. Peruin sitten loppuviikonkin keräysajat. Taitaa nyt mennä niin, että iltapäivät ja illat menee puhelimessa. Ja kun yritän välttää valtavaa puhelinlaskua, tahdon vastata kun soitetaan, enkä soitella itse takaisinpäin.

Yö valvottu, vatsa aivan sekaisin. Saas nähdä onko tämä nyt sitten vatsatautia vaiko muuten vain taas sekaisin. Nyt ei voi edes ahmintaa syyttää vatsan sekaisin olosta.

Hipsin tästä lajittelemaan vaatteita tonne kerhohuoneelle. Pitää saada sukat ja tumput parempaan järjestykseen, kokojen mukaan...

Onneksi siellä on vessa liki...

Janottaa...

Moni lapsi kärsii maailmassa puhtaan veden puutteesta, sanitaatiotilojen puutteesta.

Joka 8.s sekunti kuolee lapsi likaisen veden takia. Hiljainen tappaja.

Tässä minä pidän tämän asian takia ääntä.

Lähden keräämään rahaa Unicefin liiveissä.

Pienillä teoilla eteenpäin hyviä asioita maailmassa. Pieni minulle, joillekin todella suuri. Elämän kokoinen.

kilpirauhasesta

Juttelin illalla hetken äitini kanssa, kysyin muistanko oikein että suvussa on ollut ongelmia kilpirauhasen kanssa muillakin. Äitini siskolla oli struuma ja ilmeisesti äidin äidillä ollut jotain häikkää myös, kurkussa kasvoi joku isoksi, jäänyt tutkimatta jos siihen aikaan nyt olisi voinut tutkia tuota (?).

Jep jep.

Mulle sitten tulee suvun kaikki probleemat. Kokemusta nääs.

Muistan kuinka aikoinaan yksi ystäväni sanoi, että kun minua kovasti koetellaan, niin jumalalla on minulle sitten paljon käyttöä. Muistan ajatelleeni, että voisin olla mieluusti vähemmän tarpeellinen... ihan jonnin joutava.

En tajua miksi on vaikeaa mennä tästä taas puhumaan lääkärille.

Taidan olla väsynyt olemaan sairas.

Muistaisikohan nyt...

Monta opetusta peräjälkeen tullut viime aikoina siitä, että ei pidä luulla kun voi tietääkin.

Annoin jutun mennä lehden painoon toimittajan kiireen takia ilman että luin sitä juttua ennen painoon menoa. Hmmmm.... mettään meni. Virheitä tuli ja niistä saattaa tulla ongelmia jatkossa, jos ei jutun lukijoille mene oikaisu perille. Ne oikaisuthan on yleensä niin pieniä, ettei ne osu silmään...

Olen kysyjälle sanonut, että vain vauvanpeitot kelpaa Vaakalle. No ei. Kun luin Vaakan tilkkupeitto- sivuja, huomasin että se vauvanpeitto on kooltaan vähintä, mutta isompaakin voi tehdä. Eli ainakin 80cm x 100cm peittoja. Huoh. Saisinpa sen ihmisen vielä kiinni kuka soitti ja jota informoin väärin. Puhelin soinut keräyksen myötä niin paljon, että mahdoton enää jäljittää häntä.

Eräs ihminen kysyi villasukka-kampanjastamme. Sanoin että siistit, käytetytkin käy. Ja taas ei... Kun luin villasukkavillitys- sivuja, niin siellä puhutaan uusista sukista. Ja ihan ymmärrettävää, että näin on.

Toivottavasti tätä ei taas unohda... Kun on niin helppoa tarkistaa asioita tänä päivänä. Netti toimii ja tietoja löytyy...

Nyt lauantaina on taas kassien tarkistustalkoot. Eka erä sitten tarkistettu. Kuun lopun kasseja sitten odotellessa... mitähän tekis? Juu, meen keräämään Unicefin Janopäiväkeräykseen rahaa.

Nyt tilkun kimppuun... (ainaoikein-tekniikalla tehty tilkku on kivaa aivotonta puuhaa).

Menee hyvin ja ja huonosti

Ihme seinä taas vastassa. En ole saanut käytyä kuntoutuksessa. Olen nukkunut todella pitkiä aikoja. Ahdistus painanut, mutta miksi. Vaikka nukun pitkiä aikoja, on se uni katkonaista. Se taitaa olla osasyy unen pitkään kestoon, lepoa ei tule kunnolla.

Kassien tarkistamiset on sujuneet sutjakasti. Käytetty aika per kassi on pitkä, mutta apua on tullut kivasti.

Kohta aion mennä luuttuamaan käyttämäni tilan lattian. Se on _likainen_.

pässiäinen

Dodiin, noita on ovessa... jotta pikkunoidat osaa tulla käymään kylässä. Karkit valmiina.

Sukulaisille ja ystäville kortit tehty. Muutama lähti maailmalle jo viikolla, jotta kerkiää perille. Kauas vie kauan.

Yö valvottu, nukuttaa... houkuttaisi juuri nyt ottaa noita ovesta pois jne. ja mennä nukkumaan... Ja sitten onkin vaikea arvata kuka kaiken makean syö illalla... Eli ei, ei nukkumaan.

Ei sen puoleen, ei täällä ole joka vuosi edes ketään käynyt. Mitenköhän tänä vuonna?

Elämäni ekaa myssyä tekemässä...

Heh, elämäni ekaa myssyä tosiaan tekemässä. Pitää kokeilla millaisen saa Novitan ohjeella ribbipipon. Menee Vaakan Taaperokasseihin varmaankin. Eiköhän jokunen mene vaihtoon niistä kasseista mikä tulee mulle keräyksen mukana.

Sain kivasti apua nyt: pitää tehdä erinäisiä käsitöitä keräystä varten varmuuden vuoksi, ja näitä nyt sitten muut tekee. Vien matskuja ja olen jo toimittanutkin niitä. Toisaalta olisi kiva kun ei tarvitsisi keräystä varten tehdä tälläisiä ollenkaan, että kaikki olisi täydellistä. Ikäänkuin mikään tässä elämässä olisi täydellistä missä monta ihmistä toimii. :)
Eli erittäin kiva että autetaan.
Ja kiva itse auttaa, tuon keräyksen muodossa tällä erää.

hups heijaa

Onpa menoa. Vaakan Taaperokassikeräys on alkanut. Olen siinä mukana kassien kerääjänä. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki kassit pitää tarkistaa. Olen vienyt mainoksia mooooooooneen paikkaan monena päivänä. Pyytänyt sponsoriapua mm. jätesäkkeihin. Kassit tarkistuksen jälkeen pakataan jätesäkkeihin, jotteivat matkan aikana nuhraantuisi ja onhan niitä niin helpompi kuljettaa, eikä jokaista kassia erikseen.... nyt saa yhteen säkkiin 6-8 kassia.

Onneksi olen saanut monenlaista apua jo nyt: mulle on printattu esitteitä, kuskattu kun olen hakenut tavaroita jne jne. Kiitos tästä kaikesta!

Vähän se pelottaa että saanko tarpeeksi talkooapua kassien tarkistukseen. Kun uskon että mulle niitä kasseja tulee melkoisen paljon. Mutta aika näyttää miten käy.

Kuntoutus jatkuu, tänään selvisi. Kahden kuukauden jaksoissa katsotaan miten edistyy. Työkokeilut pitää aloittaa mahdollisimman pian. Olen tyytyväinen, ettei tämä katkennut.

Nyt sitten saan jännittää miten käy: miten jaksan kaiken tänä keväänä. Suurkeräykseen osallistuminen, työkokeilut ja ainiin.... onhan meillä alkukesästä sukutapaaminen, joka sekin tuottaa töitä.

Kaikki mieluisaa tekemistä. Rajan veto eri paikkoihin mulla haasteellista. Onneksi lääkärin kanssa tästä puhuin. Varmuuden vuoksi pieni lääkemuutos. Olisi vain kivempaa jos voisin tavata terapeuttia joka viikko. Hän näkisi missä menen. Itse en tunnista tilaa juuri ennen hypomaniaa ja voivoi kun on kiva olla siinä hypomaniassa: kaikki onnistuu ja kaikki sujuu, ei tarvitse juurikaan unta jne. Sitä voi sitten kestää joitakin viikkoja. Onneksi ei ole pitkään aikaan enää tullut sen jälkeen masennusta. Mutta ei se ole kiva sairastaa, se kuluttaa uskomattoman paljon, tietenkin. Sitähän palaa liian suurella liekillä.

Ei tässä keväässä mikään muu niin arveluta kuin se että se oma arki kulkisi siinä sivussa ongelmitta. Se 0n haaste, jonka olen päättänyt ottaa. Ei tässä elämässä pääse eteenpäin, ellei elä sitä ja ota riskejäkin.

Kaiken kaikkiaan. Voin sanoa, että on kiva elää.

Pläääh....

Uniapnea pyörii mielessä vähän väliä. Nyt on varattu aika lääkärille, jotta sitä alettaisiin tutkimaan. Miettinyt sitä, että veljellä se on hoidettu ja on vielä varsin hoikka mies. On taitanut mullakin olla tuo jossain määrin niin pitkään kuin muistan, ennen lihomista. Nyt se on vain pahentunut. Ja nukkuminen varsin pätkittäistä. Ei se kovasti vireystasoa nosta.
Joudunkohan samaan kuin veljenikin: leikattiin rustoa ja luuta tieltä pois nenästä jotta ilma kulkee. Oli meinaan jälkikäteen aika perhanan kipeänä. Kääk.... Voi kun voisi olla miettimättä tuota. Tulee mikä on tullakseen.

Ei oikein mikään suju nyt. Taitaa tulla ensi viikolla tuomio, että kuntoutus lakkaa tällä erää. Itsellä ristiriitaiset fiilikset. Pelkään koko ajan sen verran seuraavaa hypomania jaksoa, että vähän väliä seison jarrun päällä, kun asiat alkavat sujua liian sutjakasti. Kun en tunnista koska olen vain todella aikaansaava ja koska mopo alkaa karata käsistä. Olisipa se kiva jutella näistä jonkun ammattilaisen kanssa, mutta en esimerkiksi tällä haavaa tiedä koska seuraava terapiakerta on. Yleensä se on ollut 3:n viikon välein. Ikäänkuin se mihinkään riittäisi.

Jostain pitää kaivaa kantti mennä ahmimishäiriöisten anonyymeihin keskustelijoihin. Hmmmm, missähän se kantti sijaitsee? Täytyy etsiä.

Oon mukana suuressa projektissa nyt. Oma jaksaminen jännittää taas, ei se ettei jaksa, vaan se ettei jaksa liikaa. Rajan vetäminen mulle kumman vaikeaa.

Jipii!

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.

Itse kiinni jäin tällä sivulla. Tekstikin lainattu.

Mitähän sitä tekisi?

Villatakki on kesken, ei ole vähään aikaan päässyt sitä edes tekemään. On muutenkin hitaasti edistynyt. Nyt tekisi mieli jättää tekele kokonaan tauolle, ja aloittaa kesäisen paidan teko. Nyt sitten enää pitää päättää jätänkö todella villatakin odottamaan aikaa parempaa (ikäänkuin sitä aikaa parempaa kovasti olisi tyrkyllä... :D)

On se kumma kun ei meinaa itselleen mitään saada tehtyä. Niiden tekeleiden teko vaan venyy ja jää kesken. Joten... järki sanoo että se villatakki pitää ensin tehdä. Ja se järjen joku osa, että ei kun kesäpaitaa tekemään, siinä menee kuitenkin taas niin paljon aikaa.

Tai miten olisi jos en tekisi kumpaakaan vaan kaikkea ihan muuta? Hurlum hei!

Ja terveys menee alamäkeä varmaa vauhtia...

Tänään oli sitten taas rankka päivä. Meni hommat myttyyn mun mittapuun mukaan ja ei se lohduttanut, että todettiin kuntoutuksessa ettei mulla olis saanut teettää viikonloppuna kotona hommia. Että hyvin meni, loppuvastuu heillä. Jotenkin kuitenkin itselle jäi pettynyt olo kun en saanut hommiani tehtyä itse loppuun. Aika loppui kesken ja juu, ne henkiset voimatkin pätki viikonlopun aikana.

Sitten iltapäivällä terveydenhoitajan pakeille. Tapaaminen järkätty verenpaineen takia. No sen seuraaminen jäi, kun mittari ei mun paksussa käsivarressa toiminut eli pysynyt kiinni. Ja joku paskiainen on varastanut sen mittarin jossa olisi pidempi mansetti (onko se nyt se sitten...)
Eli mä en pääse sitten omaa painettani seuraamaan kotona mikä olis nyt tärkeää.

Varpaasta kaivettiin lasinpalanen.

Verenpaine mitattiin, ei liian paha, mutta ei kovin hyväkään.

Paino punnittiin, kun tiesin jo että se on noussut. ½ vuodessa 5 kiloa tullut. Kerroin että viime aikoina on huomannut että jaksaa aina vain vähemmän. Liikkuminen alkaa tuottaa kipuja monenlaisia. Hengitys alkaa vinkua kun kävelen rivakasti. Sydän alkaa helposti tuolloin lyödä epätahtiin. Ja kun puhuttiin mitä kaikkea on odotettavissa painon noustessa tuli puhe uniapneasta. Ja tajusin, että se vaivaa jo... voihan ******

Nyt alkaa todellinen avun etsintä syömishäiriön päihittämiseen. Mä en mitään laitteita kotiin ota voidakseni hengittää nukkuessa. Tai sitten otan.... jos se eteen tulee.

Niin, ota itseäsi niskasta kiinni. Pitää vain tajuta niks naks asiat ja tehdä muutos. Mikä lie on sitten se oikea tie tässä. Aika näyttää.

KULTAA!!!!

Tässä tämä.... knitting champion 2006-kultamitali. Sain vain sukat tehtyä, mistä kuva alempana.
Hyvä, että edes ne. Lämmittää ystävän jalkoja.

Meinasi ihan unohtua...

Nää olympia sukkien kuvat näet.

Yritin saada hamsterikuukaudessa
tehtyä itselleni villatakin ja siksi olympianeule jäi
vain sukkiin. No en saanut sitä takkiakaan valmiiksi. Hiljaa etenee... toivottavasti hyvä tulee.

postikortteilua!

Hihii, tää on kivaa! Postcrossing
Kirjaudutaan sisään, annetaan oma osoitetieto ja info itsestään minkä itse haluaa. Sitten 1-5 osoite ja info tiedot omaan sähköpostiin tilaa ja niille kortit (sellainen minkä pyytää). Sitten kun sen kortin on saaja saanut, hän sen merkkaa nettiin tulleeksi, ja sen jälkeen alkaa ensimmäinen kortti tulla itselle. Kortti kortista, 5 korttia maks. liikkeellä.

Kivaa nähdä mitä kaikkea ja mistä kaikkialta tulee. 4 multa perillä, yhtään ei vielä tullut. Kohta pitäis varmaan jo alkaa tulla...

Ja siitä tää on hyvä, että tulee tuota enkkua kaiveltua mielestään taas liikkeelle...

Väliaikatietoa...

Olen äitini kotona, hänen koneellaan. Hän on kutomassa mattoa. En tiedä koska tulee kotiin. Itse pääsin etuajassa kuntoutuksesta tänään. Mikä oli ihan hyvä juttu. Moni asia, tai no, ihminen ärsytti tänään liikaa. Pitäisi oppia pitämään suutaan soukemmalla tiettyjen ihmisten kanssa. Jotkut tietävät asiani niin paljon paremmin, silloin pitää vain kuunnella kohteliaana. Muuten menee väittelyksi joka ei ole edes hedelmällistä, ei edes loppusuoralla. Tai no, paskallahan sitä lannoitetaan.... ;) Liika lannoitus vaan tappaa, siinä se vika, ei muuten.

Olen täällä siksi, että tänään mallataan villatakin takakappaletta. Kävimme äitini kanssa eilen katsomassa Äideistä parhain- leffan ja sen jälkeen mallasimme sitä. Ei ollut hyvää paikkaa moiseen mutta kuulemma hänessä heräsi epäilys, että se takakappale on liian iso. Huoh, toivottavasti ei. Kainalokavennukset menossa pitkällä. Tylsää helmineuletta. Mutta jos pitää purkaa niin niin sitten. Jäänpä sitten paremmin hännänhuoipuksi lankahamstereissa... Mutta kun niin yritän saada sen tässä kuussa tehtyä, ei siihen aikatauluun mahdu purkua.

Olen ottamassa tämän hetken pääongelmaan käyttöön ratkaisua mitä olen käyttänyt taannoin parikymppisenä, kun olin pahasti paniikkihäiriöinen. Silloin mun piti kulkea päivittäin työmatkalla metrolla ja se oli tietenkin tosi paha paikka moiselle ihmiselle. No yks kerta tajusin, että mullahan on aina reppu mukana. Se sylissä istuen pistin silmät kii ja kuvittelin mielessäni että se reppu on Pieni Minä. Iso Minä mielessään puheli sille eri asioita, alkuun vain rauhoitteli, että kyllä tässä pärjätään. Jossain vaiheessa sitä teki jo sitten silmät auki. Sitten tajusi, ettei tehnyt enää säännöllisesti ollenkaan. Sitten ei ollenkaan.
Nyt ongelmana on meno joka arkipäivä kuntoutukseen. Järkisyitä ei ole, mikä lie tunnepuolella tökkii... Nyt on sängyssä vanha oiva pehmolelu ja sille aamulla juttelen kun meinaa kynnys oven luona kasvaa niin suureksi, että Pikku Minä on sitä mieltä että kotiin jäädään. Iso Minä sitten johdattelee. Alussa tämä kokeilu menossa. Toivottavasti se on yhtä hedelmällinen kuin edeltäjänsä.
Vilkkaasta mielikuvituksesta on joskus hyötyäkin...

Villatakki on mulle iso tavoite. Pitkään aikaan en ole saanut itselleni mitään tehtyä. Suurin ajanviejäni on ollut kaikenlainen hyväntekeväisyys.

Nyt yritän monella tapaa rakentaa omaa elämääni. Priorisoida. Paljon olisi kaikenlaista, ei ehdi sitä kaikkea. Nyt tuo takki. Sitten vähän väliin hyväntekeväisyyttä ja sitten itselle paita.

Hui.

Luen muuten kivaa kirjaa: Nalle Puh ja ongelmanratkaisun taito. Hyvälle vaikuttaa tähän asti. Rautalankaa sano.

Veljen pojalle...

Tälläinen paita veljen pojalle. Harmi ettei värit tule esiin kunnolla, se on kaunis paita.














Ja tämäkin... harrikkapaita, harmi ettei näy kunnolla, mutta poika on niin nopea, ettei perässä pysy.

Nukkeja...

Juu, viikolla tälläisiä tehtiin mutsin kaa. Vielä en ite koneella ommellut. Käsin korjailin kohtia missä virheitä oli. Eli ompelupuoli äitini ansiota, kiitokset siitä hänelle!
Minä noihin kasvoihin ja hiuksiin keskityin. Hiusten teko mun tyylillä vie aikaa paljon, teen lankaa keskelle solmuja ja pistelen sen kankaan läpi kahdesta eri kohtaa, se solmu sitten sen sitoo paikalleen nurjalle puolelle. Tuossa lyhyessä hiuksessa tekniikka on solmupistoa .

Edessä on opettelu ompelemaan, se on kovasti hakusessa se taito.

Mistähän sitä saisi halvalla nuken täytettä...? Ees siedettävällä hinnalla. Pitää lähteä etsimään.

En ole vielä varma, jääkö nämä vaatteet näille nukeille. Aika näyttää.

Kiva näitä on tehdä. Kun vain saisi paksumpia lankoja hiusten tekoon myöskin. Ettei jokaisen nuken hiukset veisi niin paljon aikaa.

Rakas verenpainemittari...

Rakas verenpainemittari! Jälleen kohtaamme. Tervetuloa kotiini. Täytyy myöntää, että toivoin eromme olevan pidemmän. Mutta on se kivaa, että sinut saa lainaan terveysasemalta, kun lääkärisetä niin määrää.

Nyt sitten tapaamme muutaman päivän välein ja niinä päivinä kun tapaamme, tapaamme aamulla, päivällä ja illalla. Ja kun on sitten se huono päivä, minkä takia tänne olet pääasiallisesti tullut vierailemaan, tapaamme heti aamulla pedissä, kun en pääse ylös kun niin pyörryttää. Sitten sellaisen päivän aikana me varsinaisesti kuhertelemme, useaan otteeseen. Oi tätä onnea!

On se kiva, että joku tulee käymään ja ihan jopa olemaan.

Kusinen loppu

Olin mutsin luona tuossa pari päivää, tehtiin suuri urakka Anna ja Toivo-nukkejen eteen. Niistä lisää kun saan kuvat äidin kamerasta hänen koneen kautta mulle.

Noh, tulin sitten kotiin. Pihalla tapasin naapureita 2, toisella koira. Koiraa tahdoin tervehtiä samalla kun postini hain. Omistaja päästi tämän pienen koiran sitten irti. Sepä sitten juoksi kassieni luo jotka olin jättänyt oven eteen ja kusi päälle!

Grrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr!

Omistaja vain nuhtelevalla äänellä sano "noh". Juu on niin perhanan hyvää kasvatusta tuollainen.

Tais olla viimeinen kerta kun sitä koiraa silittelin.

Voihan vuodatus!

Harmi, että vuodatuksessa olevat blogit eivät toimi. Nyt kun se reistaa, tajuaa että siellähän on monta blogia mitä seuraan. Blogilista väittää, että on päivitetty ja kun vilkaisee sivuja niin pah! Sniffff, ystävät pimennossa.

On tässä muutenkin vuodatuksen varsinaista aikaa, flunssa iskenyt. Nopeasti äityi kunnon sairasteluksi. Ei ole jaksanut edes neuloa. Ja jos olen nyt jo tässä kunnossa voinniltani, niin mitä kun olen sairastellut tätä pidempään? Nyt muuten tympii makoilla, mutta ei sitä oikein muutakaan nyt jaksa. Hetken tässä koneella on ja sitten onkin jo niin huono olo, että makuulle mentävä.

Tämä sairastelu on tietenkin niin huonoon aikaan. Kuntoutus on mahdollisesti katkolla, eli olisi nyt ajat näyttää mistä minut on tehty. Tällä haavaa basilleista, nenäliinoista, kuumasta teestä... Mutta ei voi mitään jos kuntoutus menee poikki. Hitto, tosiasia on että se ottaisi päähän aivan pirusti. Pelkään etenemistä ja paikoilleen jäämistä. Kumminpäin tahansa, vaatii itseltä sopeutumista.

Varsinaista vuodatusta!

Pelko.

Tuntuu, että näinä päivinä törmään pelkoon, minne sitten ajatukseni käännänkin. Niin, olen kovasti pohdinnut elämäni asioita. Olen ollut paljon poissa kuntoutuspaikasta, kotona. Ja sitä kun mietin miksi, tajusin että pelkään. Pelkään, että taas sairastun hypomaniaan. Että en tiedä mikä on hyvää innostusta ja mikä menee jo sairauden puolelle, hiljalleen.
Sitten tajusin, että jos jään pelkäämään tuota, niin lakkaan elämästä. Sama jos jäisin pelkäämään koska tulee sellainen flunssa, että pitää jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Niin jäädään sitten varulta jo nyt. Tyhmää, juu. Tulen todennäköisesti sairastumaan ja se tulee tehdä niin monta kertaa kuin on tarvis. Ehkä opin, ehkä en. En voi tietää. On katsottava.

Sitten puhelin ystävän kanssa Skypen kautta puhelua. Oi rakas ystävä! Sait minut tajuamaan, että pelkään kuinka suuri musta voikaan tulla, voinkaan olla.

Ja kun hetken itsekseni mietin, tajusin että olen ajatellut isoista muutoksista niin, että ne ja niiden lähialuen pitää pyhittää, kun ne on niin isoja. Vaikeita. Mahdottomia. Itseasiassa sellaisia ettei niistä voi selvitä. Niin, entäs sitten että elämä välillä vaatii isoja muutoksia? Että moni asia pitää heittää ylösalaisin ja katsoa mitä saa aikaiseksi? Entä sitten? Niin vaan pitää tehdä. Ja saa tehdä.

Katsoa mitä elämästä tulee. Mihin se kantaa. Minut ja läheiseni.

Pelko, mene pois!

Lankaa...

Nallea, Raitaa, 7veljestä, Huopasta. Muutamia sen verran että saisi villatakkia/-paitaa. Muusta sitten tulee sukkaa, töppöstä, lapasta jne.
Tuosta lilasta 7veljeksestä ajattelin tehdä takin, jossa on palmikko kahdella eri värillä neulottu, näin juuri jossain päin nettiä sellaisen, näytti kivalle.










Ruskeaa Novitan vanhaa lankaa, josta takin tekele alimmassa kuvassa.
Jo edellisessä kuvassa näkyneitä 7veljeksiä ja lisää sitä, mustaa valkosta ja sinistä.
Sinistä Tahitia ja kirjavaa, siitäkin jossain raato, ei kuvaa.

Lilaa ja punaista lilaa, niistäkin raadot, mittaaminen yllättävän vaikeaa, tehnyt suljettuna neuleena, ja tuntuu vuoron perään että on pieni ja sitten että venyy ja paukkuu. Ota nyt sitten tuosta selko...




Vasemmalla puuvillalankoja Roma, Freesia, Tennesee, Carolina ja Bahamas. Pieniä määriä kutakin.
Ylhäällä keskellä Bambinoa.
Alhaalla jostain kouluaikaisesta villapaidan tekeleestä puretut langat. Muistan että noiden tilausesta keskusteltiin pitkään, tais olla kalliit langat. Niin ja vieläkään ne ei ole muuta kuin keriä.
Sitten oikealla Samosta ja virkkauslankoja.






Ja keskellä Floricaa. Oikealla tekokuitulankoja ylhäällä ja sitten Tahitia (muistankohan nyt oikein nimen).












Korillinen ja laatikollinen (ainakin) jämälankoja. Nämä pitää käydä läpi, jaotella laatunsa ja värinsä suhteen. Sitten on helpompi suunnitella mitä tehdä.











Tekokuitulankoja, Woolia, Palmasta, Kotiväkeä, virkkuulankaa. Harmi ettei värit näy kunnolla.
Ylhäällä puuvilla/pellava lankaa, kivan näköistä pintaa siitä saa, tekele pitää purkaa.










Takana lisää Woolia ja muistaakseni Susan tekokuitulankaa. Edessä takin raakile, josta vielä pohdinnan alla, puranko tuonkin. Ja tuosta vihreästä villalangasta taitaa tulla kaulaliina.





Kaiken kaikkiaan, kaikkea en edes kuvannut. Ja lankoja on ainakin 35 kg, taitaa olla lähemmäs 40 kg, punnituksen jälkeen lankaa on vielä löytynyt.


Ikävän monta työtä joutuu purkamaan, kun on lihonut.

Hämmästyin, että lankoja on niin paljon. Luulin, että niitä on n. 10 kg. No en ole ikinä ollut hyvä arvioimaan määriä, matkoja jne.

On todella hyvä tuo lankahamstereihin liittyminen.

Hih, jaksaakohan kukaan lukea loppuun. Ja kaikkia kiinnostaa kovasti mun lankojen ihmeellinen maailma :)

Voikaa hyvin!

Liityin sitten lankahamstereihin. Loppupään pitäjäksi. Jonkun sekin on tehtävä.
Itsellä tuottaa tuo töiden loppuun saattaminen usein vaikeuksia. Josko tämä innostaisi edes vähän.

Hyvä viikko tähän mennessä. On taas jaksanut olla.

Elän haastavia aikoja. Yritän muuttaa pitkäaikaisia tapojani. Yritän saada elämääni jatkumoa, jokapäiväisiä toimintoja, rutiineja. Kyse on niinkin jokapäiväisestä asiasta kuin siivouksesta (mm.).
Mulla on kämpässä aivan kamala siivo, eli tavaraa on pöydät ja lattiat likipitäen täys.
Nyt sitten pikkuaskelin muutosta kehiin. Kärsin itse pahasti tästä kämpän kunnosta. Kuvastaahan se mielen sekasortoa, ja ei taida olla ihan sattumaa että nyt tässä elämänvaiheessa haluan tähän muutosta.
Kuulostaa ehkä pienelle. Mutta minulle se ei sitä ole. Tätä sekasotkua on kestänyt todella pitkään.Ja kun usko omiin mahdollisuuksiin, tahto oman elämän parantamiseen, itsensä rakastaminen, itsensä vuoksi asioiden tekeminen on kovasti haasteellista mulle. Kun ei tarvita paljoa, kun uskon, etten ole minkään arvoinen. Ja riittää vain pelko torjutuksi tulosta, kun vajoan välinpitämättömyyteen. Siinähän on niin turvalllista olla, valmiiksi jo maassa. Ei voi tipahtaa korkealta.
On vain käynyt niin, että se ei oikein tunnu enää toimivan. Oma mieli vaatii muuta.

Elän haastavia aikoja. Muotoilen elämääni, hiljalleen.

Pitkä tie, olla mielenterveyskuntoutuja. Ei tuo hypomanian esiin tulo taas yhtään piristänyt oloa, auttanut asioiden eteenpäin menoa. Talous kärsi vähemmän mukavasti. Ollaan taas tiukilla pitkään. Pitäisi oppia näkemään varomerkit, eli mitä tapahtuu juuri ennenkuin tulee hypomania. Mutta kun en näe. En tajua. Tunnistan hyvin mitä tapahtuu hypomania aikana, mikä sitä ylläpitää, saattaa olla, että viime kerran loppumisenkin tajuan. Mutta se tärkein... mitä tapahtuu juuri ennen, että voisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Se olisi sairauden hyväksymistä ja se kanssa elämistä vastuullisesti.

Luulen, että monikaan ei ymmärtänyt mitä tarkoitin tuossa hetki sitten, miten kestää pettymyksien jatkumoa.
Tietenkin elämä on sitä. Mun kysymys olikin väärin muotoiltu.
Miten kestää sairautensa kanssa elämistä ja siinä jatkuvaa epäonnistumista. Kun paraskaan oma yrittäminen ei tuota tulosta. Yleensä jaksan, mutta aika ajoin väsyn niin täysin. Niin täysin, että vietän aikaa tuijottamalla lääkepulloja...

Tuossa mun versioita Huopasesta tehdystä enkelit, ohje Novitan lehdessä. En onnistunu rypyttää siipiä, joten tein lovet saksilla. Ihan ok.

Ei kelpaa saajalle näin, aikoo tehdä muutoksia, hiusta ja naamaa.

Ja ei ole tullut palautetta tekemästäni myssystä veljen pojalle, joten luulempa ettei kelpaa.

Tähän loppui mun käsitöiden tekemiset lahjoiksi. Ei näitä arvosteta. Ja en osaa tehdä oikeita juttuja. Ja kun ei tilauksia tule, niin ei kait tarvetta ole.

Yhtä villapaitaa vielä jääränä teen, jääköön siihen.

Antoisaa Uutta Vuotta 2006!

RAUHALLISTA JOULUA!

t: YKS TONTTU

Väsyttää, ja ei väsytä

Väsyttää oma elämä. Jatkuvat ongelmat, jatkuvat epäonnistumiset. Ensi viikolla yhteys lääkäriin, en jaksa nyt yksin. Yhteys sosiaalityöntekijään, mitä tehdä, että ei enää rahat karkaa käsistä kun sairastelen. Ja miten jatkossa hoitaa asioitaan.

Nukkuminen useammin huonoa ja välillä sikeää kuin mikä. Ja välillä ei mikään määrä riitä ja taas unet karkaa.

Käsityöt viime yönä edistyneet. Kiva että edes jokin elämässä edistyy.

Itseeni niin väsynyt. Yön katselin lääkepulloja... josko joku päivä lähden... Tai sitten en.

Miten kestää pettymyksien jatkumoa?

sitä tekemistä

Kaikenlaista tekemistä. Pyrähdyksinä. Sitten ihan kaikki seisahtuu, hetkeksi. Taas pyrähdys.

No, etenee käsityöt, lahjat. Etenee siivous, oho.

Voi kun itsekin olen malttamaton elämäni etenemisen suhteen. Ja kun se lopputuloskin on niin epävarma. Mihin minä pääsen? Millaiseksi minä muutun vielä? Mitä opin, miten kasvan?

Olisi se niin kivaa, kun voisi jonkin aikaa olla niin, ettei olisi painetta kasvaa ihmisenä. Saisi olla niinkuin muut, olla vain itsensä, niineen hyvä. Ikuisesti kelpaamaton ei ole kiva olla. Vielä vähän... vielä vähän matkaa... Jospa otan itselleni aikaa jossain vaiheessa. Kieltäydyn vähäksi aikaa määrittelemästä itseäni jatkuvasti sairauksieni kautta. Olen muutakin. Päässyt itseltäkin unohtumaan mitä kaikkea muuta. Ja jos se kaikki muu ei nyt niin loistakaan muulla kuin poissaolollaan niin olkoon niin. Hih, olla ei mitään. :D

Kaikenlaista, sepustelua. Anteeksi. ;)

"en mä nyt tiedä, en mä nyt osaa sanoo..

... haluut sä sairaslomaa?" Kommentoi lääkäri tänään terveyskeskuspäivystyksessä. Puhuin siitä, että suru ei tule, mutta vihan puuskia kylläkin. Vaivun hiljaisuuteen aika ajoin. En ole ihan varma, meneekö välillä muistikin... "en mä nyt tiedä, en mä nyt osaa sanoo.. haluutsä sairaslomaa?" Mun tulevien viikkojen lempisanonta. Hyvin tutkittu, herra lääkärisetä. Entäs jos mä vajoankin aika ajoin psykoosiin? en mä nyt tiedä jne.

Ilmoittautuessa täti syyllisti kun en ole hakenut kriisiapua. "Siis mitä? En ole kuullut?" täti:"sitä saa terveysasemalta:" minä: "mä oon käyny siellä, soittanu sinne, mitään ei oo sanottu" täti:"miksi et ole hakenut kriisiapua, sitä saa kun pyytää"
Hmmm. Välillä aina mietin, että mitä mussa on niin vaikeaa ymmärtää. Yksi terapeutti on arvellut lääkärin kera, että mua tulkitaan helposti niin vahvaksi ja sen kautta väärin. Eli jos on ongelmia, niin en ole vain itse tehnyt asialle jotain jne. Huoh.

Noh, jos mieli menee tyynyyn, niin toivottavasti se tulee sieltä yhtä kiltisti ulos kuin viime kerralla. Kaikki hyvin?

Miten pitäisi suhtautua, kun on puhetta että nyt tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä ja siihen sanotaan että voi kun et aina tarvitsisi jotain lääkettä kun jotain tapahtuu...
Mä en osaa suhtautua hyvin. Tuntuu sille että taas olen tehnyt väärin. Nimenomaan aktiivisesti tehnyt.

Tänään totesin, että nyt minulta odotetaan, että enää en ole heikko, enää en ota takapakkia, enää epäonnistu, enää en romahda, enää en ole ihminen. Viimeinen mun oma päätelmäni. Vaaditaan liikaa. Jos tämä henkilö ei kestä minun todellisuuttani, niin mikä eteen? se että syön rauhoittavia ei tarkoita että olen elämäni pohjalla, kuten hän sanoi. En osaa huijata koko aikaa. En viitsisi pälistä joutavia aina vain. Maailman asiat ei päähäni nyt mahdu kuin pätkän kerrallaan. Pitääkö taas yhteen läheiseen pistää välit määrättömäksi ajaksi poikki?

en minä nyt tiedä, en minä nyt osaa sanoa
Antakaa mun olla!

Sairiksella ollut, taidan hakea lisää sairaslomaa. Pinna ei kestä juurikaan mitään. Mutsi sanonut monta kertaa viikon ajalla, että sun pitää oppia kestämään ja hallitsemaan tunteitasi. Kiitosta vaan. Kun on jotenkin poissa tolaltaan, niin ole sitten kunnossa. Saatana! Ja hänkö se määrittelee missä kunnossa saan olla, miten sukulaisen kuolema saa vaikuttaa jne. Pistää vihaksi.

Huoh.

Jotain kivaa. Löysin ja ostin uimapuvun Tarjoustalosta. Itiksessä oli monta isoa kokoa, valikoimaa tosin vain kaksi tais olla. Mutta kiva saada uimapuku, joka maksoi n. 25e. Kun on noita satasenkin maksavia nähnyt. Onhan niissä laatueroja, mutta... köyhä ostaa mitä voi. Nyt pitää päättää uskallanko ostaa uimakortin. Mähän hulluna pääsen uimaan 50e/vuosi. Vähän juu, mutta kertainvestointina on se mulla iso raha. Sossu ei saa sanottua mitä ne siitä maksaa mulle tukena... Joten pitää ottaa riski vain sitten. Uimaan tahdon.

Edelleen on keskittymisvaikeuksia. Välillä uppoudun ikäänkuin transsiin tekemään jotain käsityötä, sitten siinäkin katkeaa aatos.

Tässä teille huonoa kuvaa juuri valmistuneesta sukkaparista. Väri vääristyy, se on 7-veljeksen kirkas vihreä. Sukat menee Pelastusarmeijaan, kunhan ainakin toiset on tehty. En osaa nyt muuhun keskittyä kuin käsitöihin. Hyvä, että edes johonkin. Tosin aika ajoin huomaan, että olen vajonnut omiin ajatuksiin tai sitten omaan hiljaisuuteen.

Pelkään tuota hiljaisuutta. Mulla kun normaalisti pyörii enemmän tai vähemmän ajatuksia päässä. Nyt huomaan vajoavani usein hiljaisuuteen. Nyt se vaikuttaa siltä, että sen hiljaisuuden takana on isoja tunteita, jotka odottavat aikaansa.

Vaellan mustissa maisemissa. Sanat ovat kadoksissa. Tunteet sekaisin.
Minusta ei ole mihinkään nyt.

Läheinen sukulainen on kuollut.
Pesin housut ja samantein kännykän, eli se siitä.
Viikko ollut raskas muutenkin.

Jotenkin pysähtynyt olo. Ahdistaa. Koko ajan tekee mieli käpertyä kerälle ja olla niin kuin ei olisikaan.

Ahmiminen ollut valtavaa. Tunteita painetaan alas juu, mutta en keksi muutakaan nyt. Tai en suoraan sanoen jaksa, eikä kiinnosta kipuilla asian kanssa. Haluan vain olla nyt.


Vanhat tapahtumatkin riivaa. Isän kuolema. Ne monet pienet kuolemat mitä elämä tuo mukanaan.
Kaipaan puhdasta ilmaa, tuoretta vettä, tilaa.
Voi kun pääsisi edes uimaan. Mutta ei ole uimapukua, ja ne on läskille kalliita.

Koska itku tulee? *huoh*

Oiskohan tää MUN. Poistikohan tää yks tyyppi tosiaan sen osoitteen samantein koneeltaan? Hmmm, kun ei voi tietää varmasti... *hyppää tuntemattomaan*

Väsyttää pirusti, valvottu yö takana, ja tapahtumarikas päivä samoin.

Toimintaterapeutti kävi mun luona. Mun kämppä on totaalisessa kaaoksessa. Sitä aletaan jäsentämään ja mun pitää alkaa siivoilemaan maltilla. Oli aika jännä, kuinka eri tavalla voi tätäkin asiaa lähestyä. Itsellä ollut periaate, että kaikki heti kuntoon. Ja se on aika mahdotonta täällä, kun tätä siiivoamista riittää pitkäksi aikaa. Jos alkaisi olla masentumatta ison urakan edessä ja alkaisi paloitella sitä sopivampiin eriin.

Sairastelut on tällä erää sairasteltu.

Edessä päin kaikenlaista kivaa.

Elämä tuntuu kivalle. Olkoon ongelmiakin, ei haittaa. hip hei! :)

Vai haaste.... Ninniltä
Noh, nyt kun on sairaslomalla, niin vastataan.

Mitä neulominen on antanut ja mitä se on tuonut mun elämään?

Neulomalla on oppinut rauhoittumaan. Keskittymään.
Kun sairaslomalla aloin tauon jälkeen neuloa, niin tein vain tilkkuja. Mutta sitten kun niitä alkoi kertyä, tuli hyvä mieli. Kun sai jotain hyvää aikaiseksi ja ylipäänsä onnistui tekemään urakan.

Usko itseen kasvoi tekemisen myötä. Siihen että jaksaa. Niinpä sitten olen ollut isoissakin projekteissa välillä mukana. Kun on tiennyt, että voi voimiensa mukaan mennä päivän kerrallaan ja eri päiville voimia riittää.

Neulominen on antanut onnistumisen iloa. Kun on onnistunut tekemään jotain kaunista.
Neulominen on tuonut uusia tuttavuuksia, ystäviäkin. Hmmm, tai niin no, ystävänkin. Tuttuja. En tosin vähään aikaan ole neuletapaamisissa käynyt. Mikälie syy, ei vain ole ollut sen aika nyt. Taukoa kaivannut.

Neulonta on tuonut helppoja puheenaiheita. Se on aloittanut keskusteluja julkisilla paikoilla, julkisilla välineissä outojen ihmisten kanssa.

Internetin välityksellä tulee kommunitoitua toisten neulojien kanssa. Se on antoisaa, saa kuulla, nähdä mitä muut tekee, keksii. Saa huomata kuinka erilaisia me olemmekaan kaikin eri tavoin.

Joskus kun on ahdistanut kulkea julkisilla, niin neulominen on auttanut. On ollut jotain mihin keskittyä.

Ystäväni lasten kanssa taannoin juttelimme käsitöistä, kun olin heitä vahtimassa ja mulla oli neule mukana. Siinä sitten puheltiin mm. siitä, että jos ei heti joku taito toimi, niin se ei tarkoita, etteikö se ikinä voisi toimia. Itselläkin oli koulussa käsityöt painajaisia ja vasta myöhemmin alkoi kiinnostaa ja sitten tuli taitojakin (ne vähät mitä on). Oli puhetta, että ei pidä lukita niitä uskomuksia itsestään liian tiukalle. Oli puhetta, mitä siitä neulomisesta saa, sen rentouttaminen, se että saa sellaisia neuleita mitä haluaa jne. Luovuus. Tai sitten ohjeitten noudattaminen. Huomasin, että tytöille keskustelu merkkasi. Eli, neulomalla sitten juteltiin aika tärkeistä asioista. Mm. rahan käyttämisestä.

Hmmm. Tuo meni jo sen puolelle, että mitä se on antanut muille...

Jos nyt vielä ainakin tämän kirjoitan.
Vatsataudissa ollut 2 päivää ja nyt taitaa olla lisäksi tulossa flunssa. Korvia särkee ja kurkku aristaa ja on punainen, nenä vuotaa. Ou jee. Kiva kiva, tai sitten ei.

Se henkilö mistä on kyse viimeisessä jutussa, on sieltä kuntoutuspaikasta, työntekijä. Atk-hommissa.En ole varma voiko häneen luottaa, että kertooko hän eteenpäin juttuja, mitä täältä lukee. Tiedän että monet ei kestä kiusausta. Entä hän, en voi tietää. Ja hei, sori. Älä ota itseesi, mun on vain vaikea luottaa, jos nyt satut tätä ees lukemaan.

Se että jos olen kuntoutuksesta poissa, kun ahdistaa, en sitä yleensä kerro, koska olen todennut, että se ei kannata. En tosin voi olla varma, miten tuolla asiaan suhtauduttaisiin, mutta ei ole kivaa ottaa riskiä. Mun oleminen kun on vähän vaakalaudalla muutenkin. Juuri sen takia että olen ollut poissa. Siinä oikeasti tosin on ollut syynä se, että mulla on tosiaan suuria nukkumisvaikeuksia. Vuoron perään en nuku, tai nukun koiranunta tai sitten nukun aiiiiiiivan liikaa, menee ahdistuksen piikkiin usein. Ja sen, että joskus kroppa ottaa rajusti takaisin unettomuutta. Saamani lääkkeet ei ole tuntunut auttavan, tai no, vähän lisänny unen määrää, se joka toisen yön 1-2 on vaihtunut 2-3h. Pöh. Pitää vielä 1½ kk kokeilla lääkkeitä ja sitten voi vasta soitella lekurille.

Olen muuten lukenut teidän kommenttejanne nyt oikeasti tippa linssissä, sydän väpättäen. Arvelinkin, että voisi olla tarpeellista, että avaan suuni, tai no blogin :) Ja kiva todeta, että se on totta edes joillekin.

Tiedän, että on ihmisiä, jotka ei rohkene kommentoida. Tai mikälie on syynä. Jos jatkan, täällä tai muualla, ja saatte tietää, olkaa rohkeita. Minä olen omalta osaltani dialogia aloittanut, sitä saa aina jatkaa. Asiasta, asian vierestä. Mieleenjohtuvista asioista, päättömistä mieleenpälkähdyksistä. Sitä ei ikinä voi tietää mikä lause johtaa uusille urille. Sen olen todennut, kun olen lukenut toisten blogeja, ja sitten niitten vastauksia.
Olen sitä tosin monologiakin pitänyt, ja voi se ehkä jatkuakin.
Vähän tuota rohkeutta pitää miettiä.
Jos nyt sitten vain sairastaisin. On se muuten kumma, kuinka vaikeaa on olla kipeänä, kun on ollut mielenterveyden takia pitkään sairaslomalla. Ikäänkuin ei saisi. Eikä malta.

Pitäisi elää. Tahtoo elää. Uskallus tästäkin vähän puuttuu. Mutta kyllä minä täältä vielä tulen....

Tätä blogia lukee monet tutut ja ehkä muutama ystäväkin. Mutta nyt tuli annettua osoite sellaiselle ihmiselle, joka sitten seuravana päivänä alkoi tuntua siltä, että olin liian hätäinen. Liian aikainen. Vielä ei olisi tämän aika, jos koskaan. Luulen ettei koskaan.

Enpä tiedä voinko toista blogia pitää. Enköhän siitä jää kiinni helposti.

Mieli on mustana. Tämän pitäminen on ollut yllättävän tärkeää. Ja koin tärkeäksi jakaa asioita mistä monet vaikenee. Tämä laulava lintu siirtyy... minne en tiedä. Laulaako enää ikinä, en tiedä. Pitää miettiä. Mitä en tehnyt osoitetta antaessani.

Hyvin mokattu. Annoin väärälle ihmiselle tämän blogin osoitteen. En enää koe voivani tänne kirjoittaa. Että se siittä.

Huovutusta

tästä lähdettiin... ennen huovutusta aikuisen päässä oli liian iso ***












Ja sitten, huovutus ja sen tulos














Hyvä että edes nuken päähän mahtui. Ja juu tuli tosi
tiiiiiiiivis... Taitaa jäädä tähän tämä yrittely tältä erää.

Villapaita oli sitten illalla juuri tulossa kainalolyhennyksiin. Mittasin vielä paitaa. Ja sitten tajusin, että se on liian kapea. :( Piti purkaa, koska tykkään tästä langasta sen verran paljon. Mä en ole nopea neuloja, koska keskittymiskyky on heikkoa. Ja ei tuntunut kivalle purkaa. Jotenkin se on viime aikoina tökkinyt pahasti, tuo purkaminen. Kun on ollut vaikeuksia tilkuissa, niin olen mielummin jättänyt virheet ja korjannut niitä jatkossa, kun olen uusia tilkkuja tehnyt. Eli pienempiä, suurempia, ja virkattu reunaan lisää jne.

Väsyttää pirusti. Järki sanoo, että kävelylenkki piristäisi, mutta ei nyt nappaa.

Lisää kahvia.

Montakohan kertaa... olen tajunnut, että ei pidä puhua sellaisesta isosta jutusta toiselle, joka ei sitä itse ole kokenut. Toinen ei voi ymmärtää, päästää suustaan sammakoita joihin sitten itse ei osaa suhtautua järjellä vaan tunteella.

Puhuin äitini kanssa puhelimessa, sanoin etten mennyt yksiin pikkujouluihin. Syynä se että tiesin siellä olevan lapsiperheitä ja mieleni on allerginen asialle nyt. Ensin piti hänen sanoa, että olisi se varmaankin ollut hyvä mennä ihmisten ilmoille. No, ole sitä mieltä jos halua, itse tiedän että oli hyvä jäädä kotiin.

Ai miksi? No elän kaiken keskellä surun aikoja. Minä en saa lapsia, ja iso perhe on ollut haaveenani. On kipeä asia todeta, että aika polkee ohi ja elämä ei suttaannu niin, että lapset olisi mahdollisia.

Tee asialle jotain tai hyväksy se. Piristy! Sanotaan masentuneelle. Halki poikki ja pinoon. Helppoa! Kun sitä ehdotetaan hyvin vaikean asian kanssa, se sattuu. Yllättävän paljon.

Miksi sitä pitää odottaa, että minua ymmärrettäisiin. Mutta niin, tietää pitäisi jo, että kaikki mikä ei mahdu niihin suurimpiin ihmisten tekemiin juttuihin elämissään, niin se on liian outoa, ellei sitä itse ole elänyt. Mutta pettyä jaksan, kerta kerran jälkeen.

Suu suppuun, mieli kiinni. Valikoi kelle puhut.

Voi kun olen niin iloinen! Hymyä!

Valmistuisi jo tuo perhanan makaronilaatikko. NÄLKÄ

Osaapa olla yksinäinen olo. Niin moni asia tuntuu alleviivaan sitä. Näitä "kuka ei kuulu joukkoon"-leikkejä jne.

Hiljalleen sitä alkaisi ystävystymäänkin eri ihmisten kanssa. Kärsivällisyys palkitaan. Ja varsinkin se, että alkaa taas elämään, ja itse muuttuu masentuneesta muumiosta eläväksi olennoksi, on kiinnostavampaa monen mielestä :D

Harmi, ettei ole kameraa, ei saa kunnon kuvia. Olisi kaikkea kuvattavaa, mutta kun ei niin ei.

On se jännä kuinka sitä reagoi, kun joku lopettaa Blogilistassa tilauksen. Snifff hetken aikaa. Sitten alkaa naurattaa.

Lääkärissä käynti MTT:ssä oli suuri pettymys. Ikäänkuin taaskaan mua ei olisi kuultu. Mihin kuntoon on mentävä, ennenkuin saa oikeita lääkkeitä? En saa ahdistukseen lääkettä, kun kuulemma voi tulla helposti riippuvaiseksi. Niin? Entäs sitten? Eihän sitä olekaan tarkoitus seinään lopettaa? Ja miksi niitä edes määrätään? Avuksi? Minä tarvitsen apua!!! Haluan ettei ahdistus ole liki jokapäiväinen paha vieras. Haluan että voisin aloittaa syömishäiriön selätyksen. Ahdistukseen nykyään syön. Sen kanssa en itse toistaiseksi pärjää. Mutta pärjättävä on. On tullut jo mieleen, että pitää olla siis tyhmä, olla suojaamatta itseään (liian huonoina päivinä jäädä kotiin) vaan olla aina vaan liikkeellä, ehkä mä teen sitten sen ekan keikan sairaalassa. Uskottaiskohan sitten? Tai kyllähän se mun lekuri ilmeisesti uskoo, mutta katsoo vielä... Kauan tässä hitto soikoon pitää katsella?!?!

Anteeksi vaahtoaminen...

Mitähän kivaa...? Huovutettu myssy muuttui nuken hatuksi? :) Pinna on niin lyhyt, että kiukuttelen kaupassa vanhuksille? (voi kääk mua!) Paiskon kotona taas tavaroita kuin joku ahdistunut teini?

Joo no ei se ollu siis kivaa. Nyt on jotain kivaa elämässä, ja jotain vähemmän kivaa. Niiden tasapaino määrittelemätön.

Noh, jospa minä taas, neuloisin. Saa tuon paidan joskus valmiiksikin. Ja niitä muita joululahjoja.

Ei pidä katsella leffoja. Ainakaan sellaisia mistä tietää sanottavan että aiheena on rakkaus. Sitä tuntee sen jälkeen niin syvän viillon sydämessään. Huutaa tyhjyyteen, eikä mikään, kukaan vastaa...

klo vähän yli 04. Ei ole uni tullut. Puurovesi kohta niin kuumaa, että voi hiutaleet ja leseet heittää sekaan.

Taas on viimeisessä vuorokaudessa mennyt paljon aikaa siihen, kun olen päivitellyt, että onpa tosi sotkuista täällä. Ja mitään en ole saanut tehtyä. Tai no, niin vähän, ettei viitsi mainita.
Kuluuhan se aika niinkin... tosi tylsää tosin.

Ihmeen suuren innon ja energian olen saanut uuden paidan neulomisen aloittamisesta.

Hmm. Minäpä taidan vaihtaa yhteen kukkaan mullan. Viimeinen kerta. Jos vielä tulee pintaa hometta, niin roskiin vie tie.

Siltä varalta että emme näe, Niin hyvää huomenta, Hyvää Päivää ja Hyvää Iltapäivää!

1,2,3,4 veeeenytys 60 sekkaa. Ja toiselle puolelle sama.
Kädet puutuilee, lihakset taitaa olla jumissa. Tai toivotaan niin. Että tilanne korjaantuu venyttelyllä.

Äsken venyttelin ja nyt käsiä kihelmöi vimmatusti...

Aloitin villapaitaneuleen ja siitä taitaa tulla kauniin värinen, kahdella sinisellä sitä teen. Kuvia tuonnempana...Jos ei saajalle kelpaa niin sitten hyväntekeväisyyteen. Aina löytyy joku joka tarvitsee.

Iltateetä ja sitä rataa. Tuleekohan uneton yö, siltä vähän vaikuttaa... Noh, aina voi neuloa... tai lukea... tai roikkua netissä... no tekemistä on...ajankulua.

Jahas, Liinu Villikani on haastanut vastaamaan, eli aloitetaan:

Mieluisin lanka millä olet neulonut? Mä nyt en ole niin ronkeli lankojen suhteen. Kaikilla tarkoituksensa. Ai mutta hei, nyt toi huopanen on innostanut kovasti.

Suosikkipuikkosi: 5,5:n pyöröpuikot, 60cm

Hirveintä mitä olet neulonut: Epämääräisen kokoisia paloja peittoihin, mitkä on tehty väärän kokoisiksi. Ärsyttävää paikkailla toisen tekemisiä.

Paras ohje mitä olet neulonut: Joku vanha Novitan ohje se oli, mistä tuli tosi kiva neulepaita, pintaneuleella ja palmikoilla, 7-veljeksestä.

Tärkein neulontatekniikka: Niin vähän neulonut, paha mennä sanomaan tähän mitään.

Paras neulekirja tai -lehti: Jos ei nyt väärä opus tule mieleen niin se olisi "Nyt neulomaan", Hanna Jaacks

Paras knit-a-long mihin olet osallistunut? Siis niinkuin mikä? Mennyt ohi viheltäen...

Suosikki neuleblogisi?Ninnin neuleet ja Liinu Villikanin blogi

Suosikki neulesuunnittelijasi: En tiedä.

Neule jota käytät eniten? Vanhoista neulepaidoista lihonut yli eli enää on käytössä kaulaliinat.

Jos tämän nyt näkee, niin pallo siirtyy : Johannalle ja Miialle


Ja jos joku tietää, voisi kertoa mistä sana meemi tulee?

Mallin päässä myssy huopasesta. Pitäisi saada se huovutettua pienen pojan päähän sopivaksi. Saas nähdä kuin käy. Oli nopeaa neuloa.

Sitten ei kun seuraavien töiden kimppuun.

Odotan kovasti ensi viikon tapahtumia ja ratkaisuja. Tapaan uuden lääkärini Mtt:ssä. Pitäisi puhua ahdistuksesta ja univaikeuksista ja syömishäiriöstä. Nyt ainakin näin alkuun.

Sitten ensi viikolla selviää myös, voinko olla kuntoutuksessa vähemmän aikaa viikossa. Saisi kevennystä. Toivon todella, että se onnistuu.

Sain taas kirjastosta tiedon, että kirjoja on saapunut :Narrin palvelija, Robin Hobb ja sitä edeltävä kirja sarjassa. Fantasia-kirjallisuutta joka puree muhun kovasti. Vaikeaa löytää itseä miellyttävää scifi-kirjallisuutta ja usein on laiska kokeilemaan uusia kirjoja.

Viikon sisään on tullut kirjastosta tuotua kotiin Caroline Myss:n kirjoja. Ensimmäisen Hengen anatomia on ystävältä lainassa ollut pitkään. Sitä lukenut aika ajoin, suodattaen. Nyt sitten suodattimet päälle ja katsomaan mitä rakennuspalikkaa löytyy hänen Parantumisen taidosta ja Sielun sopimuksesta.


Marita Kontoniemen Milloin otat itseäsi niskasta kiinni? Opettajien kokemuksia alisuoriutujista löysi tiensä kotiini, eikä ole lähtenyt samantein takaisin.

Lukemista muutakin on, mitä niitä nyt tässä kaikkea luettelemaan.
Lukemista, käsitöitä olisi kovasti. Ja sitten sitä muutakin elämää.

Onneksi nyt on kaikkea paljon. Maistuu pitkästä aikaa elämälle.

iloiskuja ja muuta asiaa

Luin iloiskuista.

Tuli mieleen omat iskuni muinoin. Pakkasin kasvin lehteen ruukkuineen päivineen ja sen muovikassiin. Mukaan lappunen, missä oli pyyntö hoitaa kasvia hyvin ja sitten hoito-ohjeet. Näitä tuli jätettyä julkisille paikoille, mm. metroasemille. Nykyään ei varmaan kannata enää, tyhjentävät vielä koko aseman sen kassin takia...
Tulikohan kellekään hyvä mieli, vaiko vain pettymyksiä. "höh, ei se kassi sisältäny muutaku jonku perhanan kasvin"

Noh, minä yritin.

Asiasta kukkaruukkuun, omat kasvit toivottavasti saavat jatkossa parempaa hoitoa. Olisi mitä jakaakin muille.

Myssy edistyy. Ohjeesta en ole ihan varma tulkitsenko oikein, mutta toivottavasti niin. Tai sitten on tulossa luova ratkaisu asiaan. Sekin käy. Kunhan toimii.

Tuli taas sitten nukuttua. Hitto että ottaa päähän mun univaikeudet. Odotan kovasti lääkärin tapaamista, jos saisin tähän apua.

Moni on valitellut huovutettujen lapasten olevan tönkköjä. Auttaisikohan asiaan yhtään se, että tekisi isommilla puikoilla? Itsellä edessä kanssa lapasten teko huopasesta, itselle. Mitään tönkkösuolattuja muikkuja en kaipaa... Ei olisi hirveästi ylimääräistä tuota lankaa, että voisi kokeilla.

Jospa jatkais, myssyn neulontaa. Niin ehkä lähiaikoina saa kuviakin...

100g sitruunahappoa ja pesukone pyöräyttämään 80-85 asteinen ohjelma tyhjänä, sitten sama ohjelma ilman mitään aineita. Poistaa koneesta saostumia, kalkkia jne.
Suositellaan tehtäväksi aika ajoin.

Kaikille tiedoksi ja muistutukseksi kirjoitan tän muistiin minkä kuulin radiosta juuri.

Jos olisin puikkokoko, olisin 8.
Jos olisin lanka, olisin villasekoitelankaa.
Jos olisin kirjoneule, olisin harvakseltaan neulottuja, muurinharjoja ja muita kuvioita.
Jos olisin neulehuivi, olisin pitkä ja musta.
Jos olisin sukka, olisin musta jalassa napakka 7-veljeksestä neulottu sukka.
Jos olisin neuleohje, olisin villatakki pintaneuleella ja palmikoilla reunoissa.
Jos olisin pyöröpuikoilla, olisin myssy.
Jos olisin huopuvaa lankaa, olisin sydänkuvio.
Jos olisin neulottu/virkattu kolmiohuivi, etsisin kotia muualta.
Jos olisin neulepinta, olisin kahden kerroksen helmineuletta.
Jos olisin virkattu, olisin pitsiliina.
Jos olisin sohva, söisin tahtomattani puikkoja.
Jos olisin neulepaita, olisin puuvillainen, pitkähihainen pintaneuleinen käyttöpaita.
Jos olisin neulekirja, olisin täynnä mielenkiintoisia pintoja ja palmikoita.
Jos olisin neulelehti, olisin sellainen missä on ohjeissa tarpeeksi eri kokoja.
Jos olisin lankakerä, kaipaisin seuraa.
Jos olisin uutuuslanka, olisin yksivärinen ja luonnonkuituinen.
Jos olisin neuletyö, olisin jossain määrin virheellinen ja vielä kesken määrättömän ajan.

"Rakas joulupukki

Jos mitenkään on mahdollista, niin toivoisin joululahjaksi digikameraa. Sen verran hyvää, että sillä kykenee ottamaan kuvia käsitöistä, niin ettei se vääristä värejä, eivätkä kuvat ole tuhruisia.

Toivoo Niina "



on sillä pokkaa...

Joululahjojen neulonta kovaa vauhtia menossa. Tai no niin kovaa vauhtia, kun mulla on mahdollista. Toivottavasti saajat tykkäävät näistä yhtä paljon, kuin minä niiden tekemisestä. On se kivaa, että jotkut keksivät mukavia ideoita. Itseltä niitä ei synny. En tosin ole edes yrittänytkään...

Huopasesta menossa erinäisiä juttuja. Ekaa kertaa. Kuvia tulee todennäköisesti vasta joulun jälkeen, ei voi paljastaa lahjaideoita. Mahdollisissa lukijoissa ehkä saajiakin...

Huih, kylläpä sattui toiseen jalkaan, meni kipupiikki reiden takaosasta varpaan kärkeen...

Ostin ekan satsin huopasta tietenkin niin, että kun tulin kotiin, huomasin että se on toisessa paikkaa tulossa alennukseen juuri. Noh, kävin sitten ostamassa lisää.

Kovasti vaikeuksia nukkumisen kanssa. Unen tarve kasvanut, kun uni on kevyttä ja pätkittäistä. Nyt en esimerkiksi uskalla mennä nukkumaan enää, kun pelkään, etten herää aamulla ja jää menemättä kuntoutukseen. Hitto tätä. Voi kun voisi nukkua kunnolla.

Ikään kuin huomaamatta, siivoaminen on jatkunut hiljalleen. Työ edistyy...

Kovin on yksinäistä. Kuntoutuspaikan porukka meni jonnekin juhlimaan perjantaina, ei tarvitse varmaan arvata, ketä ei kutsuttu mukaan. Mutta tietenkin asiasta mun kuullen puhuttiin kovasti...
Voi **** mitä pässejä.

Olin tuossa joku aika sitten keräämässä taas Unicefille rahaa, nyt tuon Pakistanin tilanteen vuoksi. Olin siis taas kadunkulmassa lipas kädessä. Sisältöä elämään nääs... Noh, hyvä että voi joitakuita auttaa.

Mutta oli se silti kivaa olla keräämässä.

Suunnittelen yhdelle porukalle pikkujouluihin syötävää. Kivaa puuhaa, ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut isolle porukalle mitään suunnitella, saatikka tehdä. Jee!

Käsityöt etenee nykäyksittäin. Teen milloin mitäkin työtä hetken ja sitten taas singahdan muille teille. Toisaalta olen huomannut, että keskittymiskyky on parantunut. Kokeilin pitkästä aikaa eräällä vanhalla tekstaustyylillä kirjoittamista, mikä ei ole pitkään aikaan kunnolla sujunut. Nyt se sujui leikiten.

Kämppänihän on siivottomassa kunnossa. Nyt olen tässä muutamina päivinä hiljalleen siivoillut. Paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon on tekemättä, mutta kiva kun jaksaa silti yrittää ottaa otetta tähän.

Ensi viikolla uimapuvun hinnan selvittelyä. Toivottavasti sossu tulee vastaan sen hinnan kanssa. Pääsis uimaan tämä huonokuntoinen.

Tuli repsahdus rahan kanssa. Tai siis ostelun. Eli tiukka ruokabudjetti nyt sitten...

Kukkien siirtely edessä. Talvea vasten pitää pimeämmiltä alueilta missä kukat kesällä pärjää, nyt siirtää valoisampaan paikkaan. Tulee täyttä taas eteläikkunalle. Kukat ollu mulle aina tärkeitä, pitkän aikaa ne tosin on ollut todella huonossa hoidossa, kesän aikana ehkä muutamia kertoja annoin lannoitetta. Kastelukertojen välit liian harvoja. Ruukkujen vaihdot suurimpaan osaan vasta syksyllä jne. Ei sitten ihme että kukat ei voi hyvin nyt.

Noin, kirjoitinpa tädille kortin tuossa välillä, roikkunut tehtävien listalla jo jonkin aikaa. Vielä kun jaksaisi toiselle tädille kirjoittaa kirjeen.

On tullut syöpöteltyä ihan liikaa. Yksin, ahdistaa. Eikä tuo äitin seura aina vain riitä. Kaipaa jo jotain muutakin. Mutta pitää odottaa, ei ole vielä sen aika. Onko koskaan?

vaihtelee ja tasaantuu....

Olenpa surullinen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

Ei kun, olenpas vihainen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

No siis ei kun, olenpas hämmentynyt ja kirjoitan siitä blogiini.

No tuota.... taitaa olla muutoksen tuulet puhaltamassa ja kirjoitan siitä blogiini...

Minua yritetään sysätä sopivan kauas veljeni pojan elämästä. Ei tunnu olevan sopivaa rakastaa julkisesti sitä poikaa. Saan näpeilleni vähän väliä. Ja vaikka tiedän, että en ole tavannut Poikaa niin usein, että luotto olisi aukotonta, niin pitääkö sitä alleviivata seuraavasti: ???

"Päivähoidossa kaivataan kuvia Pojalle tehtävään vihkoon hänelle läheisistä ihmistä, että silloin kun Pojalle tulee ikävä, sitä vihkoa voi katsoa ja ikävä menee pois. Niin, ottakaa nyt *** (Äidistäni) kuva ja Niinahan sen voi ottaa. Lähetä se sitten meilinä mulle töihin, niin voin printata sen." Ja ilmeistä näki että ollaan varsin tietoisia mun ulkopuolelle jätöstä. Onko siis _ihan_ pakko puhua mun kuullen tuosta asiasta? Tuottaa pahaa mieltä? Tapahtuipa illan aikana muutakin epämukavaa... mutta ei siitä sen enempää.

Tuli mieleen kuka ei kuulu joukkoon... no minä. Enkä niin moneen joukkoon kuulu. Ja sitten pitkä sniffffff.

Sitten tuli VIHA. Että hitto, mun yli ei aina vaan kävellä. Tämä saa loppua! Pitää alkaa sanomaan vastaan. Jotain. Mikä pysäyttää.

Sitten juttelin ystävän kanssa. Tajusin, että mahdollisuuksien tuulet puhaltavat elämässäni parhaillaan. Ovia avautuu hiljalleen. Asiat muotoutuvat minunlaisikseni. Elämäni alkaa olla minun. Ja minä en enää välitä, että jollakulla on tarve minua väheksyä. Siihen aion sarkastisesti suhtautua. Puuttua kyllä, mutta tuota sävyä miettiä vielä.

Itse tiedän itseni. Tiedän keskeneräisyyteni, valmiuteni. Pelkoni, rohkeuteni. Rajani, rajattomuuteni. Olen niin itseni kanssa sujut. Kaiken keskeneräisyydenkin. Tie on löytynyt ja se jatkuu.

Eilinen terapia oli hyvä. Löysin tielle taas. Mutkia, mäkiä ja kuoppia mahdoton arvata. Mutta ei ole tarviskaan. Eikä se ole varmaa minne se tie vie. Ja hyvä niin.

Tuli paperit eläkevakuutusyhtiöstä. Työkyvyttömyyseläke myönnetty. Alkuun kuntoustukena se maksetaan. Sitten jatkoa katsotaan. Yksi etappi takana ja toinen edessä. Vielä ei tajua mitä kaikkea tuo paperinippu tarkoittaa. Pitää etsiä joku, joitakin ihmisiä, jotka tajuavat enemmän. Ihan kaikki tuossa ei nyt tunnu alku lukemalla olevan kohillaan. Mutta odotettu päätös tuli, hyvä.

Omissa nahoissa on yllättävän hyvä olla. Rauha virtaa jossain sisällä kaiken keskellä ja antaa toivoa.

Tähän mennessä en ole itse uskonut. Minun puolesta on uskottu. Teitä on muutama ehkä lukemassa, jotka kuulutte näihin uskojiin vuosien varrella. Kiitos teille! Nyt on hyvä jatkaa tästä.

Tosin saa minuun tulevaisuudessakin uskoa....

Toinen toistaan parempia kirjoja tulee nyt lainattua kirjastosta. Kohta sitten voi maksella myöhästymismaksuja. On se kumma, kun on nettiyhteys kotona, paljon auki, niin ei saa tarkistettua niitä palautuspäiviä, uusittua tarvittaessa. Ja kun voi uusia 3 kertaa, ellei ole varauksia. Ja varauksenkin voi välttää useimmiten, kun uusii tarpeeksi ajoissa.

Myöhästymismaksut. Ruoka mikä menee pilaantuneena kaatopaikalle. Ahmiminen. Mania shoppaaminen. Siinä minun ristini. Ai no, osa niistä :D. No ei naurata noi itse asiat mutta se että meinasin tosiaan sanoa että siinä nuo ovat. Olisikin.

Koskahan nuo asiat muuttuu. Taas meni melkein kassillinen ruokatarpeita roskiin. :/

Sain positiivista palautetta terapiasta tänään. Kuulemma näkee, että olen sitoutunut. Vaikeuksista huolimatta, en ole keskeyttänyt kuntoutusta. No en niin, leikki ei ole vielä loppunut osaltani.

Olisi vaan niin kiva saada uusia ystäviä. Jotain kivaa menemistä. Vanhoja tapaan liian harvoin. Alkaa yksinäisyys riittää.

Tänään tajusin, että ei se sosiaalisuus olekaan mulle tärkeintä kuten olen luullut. Tajusin, että tärkeämpää on saada arki sujumaan. Ihan tavalliset asiat. Ja siitä sitten isompiin asioihin. Missä tulee ihmis-suhteet, en ole varma. Mutta ei ole enää siellä kärjessä. On tärkeämpää omat jutut nyt, ei aina ne muut. Kiva huomata muutos.

Isäni oli rähmällään sukunsa edessä, anoen rakkautta koko ikänsä. Kiva lakata matkimasta isäänsä.

Nyt on kova hinku siivota. On tulossa sellainen juttu, kuin että terapeutti tulee kotikäynnille lähiaikoina. Tämän siivottomuuden takia. Jos saataisiin yhdessä jotain muutosta aikaiseksi. Nyt kun tämän tiedän, kummasti tahtoo puunata. Vaikka osa minusta tietää, että ihan turhaa, en mä kerkiä ja jaksa kuitenkaan. Jos nyt jotain saakin tehtyä, niin sotkettua saan myöskin.

Ei uskoisi, että olen hyvin pedantti ihminen töissä.

Tavoitteet mitä viimeks asetettiin, tuntui taas sellaisilta, mitkä ei ollut omia. On se kumman vaikeaa alkaa elää omaa elämäänsä. Jospa tällä kertaa olisi laittanut omia tavoitteita. Jospa niillä olisi siten onnistumisen mahdollisuuksia.

Joutui myöntämään omaa pienuuttaankin. Mutta parempi se, kuin yrittää liikaa ja epäonnistua aina vain. Kuntoutukseen pyydän kevennystä.

Kuinkakohan moni tällä kertaa piipahtaa sivuillani....