torstaina, syyskuuta 29, 2005

hiljaista

Tuntuu hiljaiselta. Ei tule kommentteja, taitaa olla tällä puolella tylsää. No enpä tosin itsekään kovasti toisten blogeja kommentoi, vaikka niitä luenkin.
On masentanut. Ihan saamaton viikko ja nyt se sitten ahdistaa. Pitää yrittää taas ryhdistäytyä. Niin jos ei ole kaikille tiedossa niin olen mielenterveyskuntoutuja. Kuntoutus tökkinyt. Jotenkin nyt menossa vaihe, että ei jaksa niin muuttaa elämäänsä mitä vaaditaan. Koko vuosi mennyt muutoksien tekemisessä elämässäni, nyt väsyttää. Hetki on vain pirun huono. Menee tätä menoa paikka kuntouksessa. Eläkkelle en piru vie halua.
Hullun tunnustuksia. Aijuu, ei saa sanoa hullu, lääkäritäti korjaa sen aina :D
Jospa sitä... yrittäis nyt tehdäkin jotain täällä kotona muuta kuin noita tilkkuja.
Herätinkö mielenkiinnon? ;)

3 kommenttia:

Liinu kirjoitti...

Hullu on hyvä sana, se sisältää sen itseironian, jonka arkipäivästä selviytyminen vaatii. Kerro minulle, miten mielenterveyskuntoutuja ryhdistäytyy? Minulla ei ole siitä mitään hajua, en ole edes yrittänyt, vaikka pitäisi. Siis tehdä ratkaisuja, jotka johtavat muutokseen. Ryhdistäytyminen onnistuu laiskalle, ei masentuneelle.
Puhuisin lisää, mutta kommenteissa en viitsi. Elä hyvin.

akka kirjoitti...

No, mun kohdalla se on sitä, että pitää ns. istahtaa alas (no käy se tiskatessakin) ja miettiä missä mennään. Yrittää päästä sen vallitsevan mielialan taakse, kiinni syihin, niihin tekijöihin jotka tällä kertaa laukaisi huonon tilanteen.
Ja se on sitä, että että tekee pakolla edes yhden sellaisen asian kotona mikä on roikkunut tekemättä. Se saattaa katkaista kierteen.
Ja masennuksesta jotain tietävänä, tiedän että kun on alhossa, ei sieltä niin vain ryhdistäydytä. Mutta joku päivä sekin voi onnistua. Jos ei ikinä yritä muuttaa ajatuksiaan, niin siellähän sitä velloo, kukaan muu kuin itse ei sieltä loppujen lopuksi voi nostaa ylös. Terapia ja ystävät voivat auttaa, mutta itse se työ on tehtävä. Tähän työhon olen juuri nyt ollut leipiintynyt. Tajusin että pitää pitää taukoa. En yritä vähään aikaan muutoksia väkisin. Vaan elän.

Ninni kirjoitti...

Minäkin olen mielenterveyskuntoutuja. Se vaan ottaa aikansa. Jossain vaiheessa ihmettelet, että oletko sä "hulluksi" tullut kun tuntuu elämä taas ihan oikeasti kivalta. Vuoden minäkin sairastin ja toipilas olen lopun elämääni.
Kriisit opettavat.