Ja terveys menee alamäkeä varmaa vauhtia...

Tänään oli sitten taas rankka päivä. Meni hommat myttyyn mun mittapuun mukaan ja ei se lohduttanut, että todettiin kuntoutuksessa ettei mulla olis saanut teettää viikonloppuna kotona hommia. Että hyvin meni, loppuvastuu heillä. Jotenkin kuitenkin itselle jäi pettynyt olo kun en saanut hommiani tehtyä itse loppuun. Aika loppui kesken ja juu, ne henkiset voimatkin pätki viikonlopun aikana.

Sitten iltapäivällä terveydenhoitajan pakeille. Tapaaminen järkätty verenpaineen takia. No sen seuraaminen jäi, kun mittari ei mun paksussa käsivarressa toiminut eli pysynyt kiinni. Ja joku paskiainen on varastanut sen mittarin jossa olisi pidempi mansetti (onko se nyt se sitten...)
Eli mä en pääse sitten omaa painettani seuraamaan kotona mikä olis nyt tärkeää.

Varpaasta kaivettiin lasinpalanen.

Verenpaine mitattiin, ei liian paha, mutta ei kovin hyväkään.

Paino punnittiin, kun tiesin jo että se on noussut. ½ vuodessa 5 kiloa tullut. Kerroin että viime aikoina on huomannut että jaksaa aina vain vähemmän. Liikkuminen alkaa tuottaa kipuja monenlaisia. Hengitys alkaa vinkua kun kävelen rivakasti. Sydän alkaa helposti tuolloin lyödä epätahtiin. Ja kun puhuttiin mitä kaikkea on odotettavissa painon noustessa tuli puhe uniapneasta. Ja tajusin, että se vaivaa jo... voihan ******

Nyt alkaa todellinen avun etsintä syömishäiriön päihittämiseen. Mä en mitään laitteita kotiin ota voidakseni hengittää nukkuessa. Tai sitten otan.... jos se eteen tulee.

Niin, ota itseäsi niskasta kiinni. Pitää vain tajuta niks naks asiat ja tehdä muutos. Mikä lie on sitten se oikea tie tässä. Aika näyttää.