hups heijaa

Onpa menoa. Vaakan Taaperokassikeräys on alkanut. Olen siinä mukana kassien kerääjänä. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki kassit pitää tarkistaa. Olen vienyt mainoksia mooooooooneen paikkaan monena päivänä. Pyytänyt sponsoriapua mm. jätesäkkeihin. Kassit tarkistuksen jälkeen pakataan jätesäkkeihin, jotteivat matkan aikana nuhraantuisi ja onhan niitä niin helpompi kuljettaa, eikä jokaista kassia erikseen.... nyt saa yhteen säkkiin 6-8 kassia.

Onneksi olen saanut monenlaista apua jo nyt: mulle on printattu esitteitä, kuskattu kun olen hakenut tavaroita jne jne. Kiitos tästä kaikesta!

Vähän se pelottaa että saanko tarpeeksi talkooapua kassien tarkistukseen. Kun uskon että mulle niitä kasseja tulee melkoisen paljon. Mutta aika näyttää miten käy.

Kuntoutus jatkuu, tänään selvisi. Kahden kuukauden jaksoissa katsotaan miten edistyy. Työkokeilut pitää aloittaa mahdollisimman pian. Olen tyytyväinen, ettei tämä katkennut.

Nyt sitten saan jännittää miten käy: miten jaksan kaiken tänä keväänä. Suurkeräykseen osallistuminen, työkokeilut ja ainiin.... onhan meillä alkukesästä sukutapaaminen, joka sekin tuottaa töitä.

Kaikki mieluisaa tekemistä. Rajan veto eri paikkoihin mulla haasteellista. Onneksi lääkärin kanssa tästä puhuin. Varmuuden vuoksi pieni lääkemuutos. Olisi vain kivempaa jos voisin tavata terapeuttia joka viikko. Hän näkisi missä menen. Itse en tunnista tilaa juuri ennen hypomaniaa ja voivoi kun on kiva olla siinä hypomaniassa: kaikki onnistuu ja kaikki sujuu, ei tarvitse juurikaan unta jne. Sitä voi sitten kestää joitakin viikkoja. Onneksi ei ole pitkään aikaan enää tullut sen jälkeen masennusta. Mutta ei se ole kiva sairastaa, se kuluttaa uskomattoman paljon, tietenkin. Sitähän palaa liian suurella liekillä.

Ei tässä keväässä mikään muu niin arveluta kuin se että se oma arki kulkisi siinä sivussa ongelmitta. Se 0n haaste, jonka olen päättänyt ottaa. Ei tässä elämässä pääse eteenpäin, ellei elä sitä ja ota riskejäkin.

Kaiken kaikkiaan. Voin sanoa, että on kiva elää.