Viikonloppu blues

Viikonloput on vaikeita. Tai ne päivät kun olen kokonaan kotona. En jaksaisi olla hereillä. Ahdistaa. Tiedän, että tämän kämpän kunto ahdistaa, on todella sotkuista. Enkä saa siivotuksi. Kuin joskus vähän aikaa ja se ei auta kuin hetkeksi. Kohta on sitten taas yhtä sotkuista kuin ennen siivouspuuskaa, ellei jopa enemmänkin sotkuista.
Ahdistaa olla yksin.

Tänä viikonloppuna sentään olin yksissä juhlissa osan lauantai-iltaa. Mutta niin usein yksin vain. Yritin saada ystävääni kiinni, mutta hän ei vastaa puhelimeen. On valitellut viime aikoina, ettei hänkään jaksa. Olisin halunnut eilen mennä piristämään häntä, kun olin ihan liki hänen kotiaan juhlimassa. Eikä kello ollut paljoa. Mutta ei niin ei. Tällä kertaa.

Vastaanotin taas tavaraa, josta tulee riesaakin liikaa. Miksi en osaa sanoa ei. Pöh.

Viikonloput on pahoja ahmimisen suhteen. En saa otetta asiaan vaikka tahtoisin. Ja kierteenähän tämäkin menee, ahdistaa...ahmin... ja se sitten ahdistaa lisää.... tupla ahdistus ja .... *huoh*

Viikolla oli eka ja vika työpäivä. Oli työkokeilu. Ei kestänyt fysiikka nyt. Toivoisin sen lisäävän motivaatiota liikkua. Saas sitten nähdä kuin käy. Jotenkin arvaan että taas se kuitenkin jää. Mutta yrittää pitää. Jos edes silloin tällöin tulisi liikuttua. Piristäähän se ja voisi ajan kuluun auttaa mielen kuntoon.

****

Pihalla on puu, joka on täynnä lehtiä jotka ovat täysin ruskeita. Todella vähän on lehtiä varissut pois. Aika masentavan näköinen. Tyhjenisi tuo puu jo. Tuosta tulee pystyyn kuollut mieleen. Onneksi pihalla on havupuitakin, niin on vihreää läpi vuoden.

Voi kun tämä nuutunut olo menisi pois. Tuli juuri mieleen, että kävely auttaisi kummasti. Mutta tämä laiska p**** ei taida nyt jaksa sitäkään.

Missähän pihan lapset on. Yleensä tuolla on kova vilinä. Nyt kun heitä ei ole, tulee sitä vilinää ikävä. Usein kyllä jaksan ärsyyntyä kun pihalta kuuluu kirkumista joka ei ota loppuakseen ja päätöntä huutamista. Äitini kerran täällä ollessaan sanoi, että ei me kakarana tuolla tavalla pidetty mekkalaa, kuin nämä lapset täällä. Miksiköhän tosiaan niiden pitää niin kovasti elämämöidä usein. Ainahan lapsista ääntä lähtee, mutta jossain sen rajan soisi tulevan vastaan.

Heh, ja nyt useat äiti-ihmiset ottaa pulttia. Tai ajattelee muuten kivoja ajatuksia musta. :)

Höh, mikään ei nyt kiinnosta. Tekisi mieli nukkua, mutta yritän tapalla vastaan.