tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Elän haastavia aikoja. Yritän muuttaa pitkäaikaisia tapojani. Yritän saada elämääni jatkumoa, jokapäiväisiä toimintoja, rutiineja. Kyse on niinkin jokapäiväisestä asiasta kuin siivouksesta (mm.).
Mulla on kämpässä aivan kamala siivo, eli tavaraa on pöydät ja lattiat likipitäen täys.
Nyt sitten pikkuaskelin muutosta kehiin. Kärsin itse pahasti tästä kämpän kunnosta. Kuvastaahan se mielen sekasortoa, ja ei taida olla ihan sattumaa että nyt tässä elämänvaiheessa haluan tähän muutosta.
Kuulostaa ehkä pienelle. Mutta minulle se ei sitä ole. Tätä sekasotkua on kestänyt todella pitkään.Ja kun usko omiin mahdollisuuksiin, tahto oman elämän parantamiseen, itsensä rakastaminen, itsensä vuoksi asioiden tekeminen on kovasti haasteellista mulle. Kun ei tarvita paljoa, kun uskon, etten ole minkään arvoinen. Ja riittää vain pelko torjutuksi tulosta, kun vajoan välinpitämättömyyteen. Siinähän on niin turvalllista olla, valmiiksi jo maassa. Ei voi tipahtaa korkealta.
On vain käynyt niin, että se ei oikein tunnu enää toimivan. Oma mieli vaatii muuta.

Elän haastavia aikoja. Muotoilen elämääni, hiljalleen.

Pitkä tie, olla mielenterveyskuntoutuja. Ei tuo hypomanian esiin tulo taas yhtään piristänyt oloa, auttanut asioiden eteenpäin menoa. Talous kärsi vähemmän mukavasti. Ollaan taas tiukilla pitkään. Pitäisi oppia näkemään varomerkit, eli mitä tapahtuu juuri ennenkuin tulee hypomania. Mutta kun en näe. En tajua. Tunnistan hyvin mitä tapahtuu hypomania aikana, mikä sitä ylläpitää, saattaa olla, että viime kerran loppumisenkin tajuan. Mutta se tärkein... mitä tapahtuu juuri ennen, että voisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Se olisi sairauden hyväksymistä ja se kanssa elämistä vastuullisesti.

Luulen, että monikaan ei ymmärtänyt mitä tarkoitin tuossa hetki sitten, miten kestää pettymyksien jatkumoa.
Tietenkin elämä on sitä. Mun kysymys olikin väärin muotoiltu.
Miten kestää sairautensa kanssa elämistä ja siinä jatkuvaa epäonnistumista. Kun paraskaan oma yrittäminen ei tuota tulosta. Yleensä jaksan, mutta aika ajoin väsyn niin täysin. Niin täysin, että vietän aikaa tuijottamalla lääkepulloja...

1 kommentti:

wicked kirjoitti...

Voi että osaakin tuollainen arkinen asia kuten vaikka säännöllinen siivoaminen ja muu putsailu olla toisille vaikeaa. Ei se että tekee kerran mutta kun se pitäisi tehdä taas huomenna tai ainakin ensi viikolla. Uuuh, tekis Joku Muu, mä en jaksais.

Kyllä, olen myös etsimässä jonkinlaista säännöllistä rytmitystä elämääni. Se voisi helpottaa huomattavasti, jos alkaisivat mennä omalla painollaan niinkuin huomaamatta. Sen kummemmin asioita pohtimatta.

Mutkun, emmää halua olla tollanen! Mää haluan olla spontaani, elää hetkessä ja tehdä mitä tahtoo sillon kun tahtoo! Ja yleensä se ei oo mitään tylsää arkista imskaamista taikka suihkuttelua. Carpe Diem tai joku muu karppikala.