tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Pelko.

Tuntuu, että näinä päivinä törmään pelkoon, minne sitten ajatukseni käännänkin. Niin, olen kovasti pohdinnut elämäni asioita. Olen ollut paljon poissa kuntoutuspaikasta, kotona. Ja sitä kun mietin miksi, tajusin että pelkään. Pelkään, että taas sairastun hypomaniaan. Että en tiedä mikä on hyvää innostusta ja mikä menee jo sairauden puolelle, hiljalleen.
Sitten tajusin, että jos jään pelkäämään tuota, niin lakkaan elämästä. Sama jos jäisin pelkäämään koska tulee sellainen flunssa, että pitää jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Niin jäädään sitten varulta jo nyt. Tyhmää, juu. Tulen todennäköisesti sairastumaan ja se tulee tehdä niin monta kertaa kuin on tarvis. Ehkä opin, ehkä en. En voi tietää. On katsottava.

Sitten puhelin ystävän kanssa Skypen kautta puhelua. Oi rakas ystävä! Sait minut tajuamaan, että pelkään kuinka suuri musta voikaan tulla, voinkaan olla.

Ja kun hetken itsekseni mietin, tajusin että olen ajatellut isoista muutoksista niin, että ne ja niiden lähialuen pitää pyhittää, kun ne on niin isoja. Vaikeita. Mahdottomia. Itseasiassa sellaisia ettei niistä voi selvitä. Niin, entäs sitten että elämä välillä vaatii isoja muutoksia? Että moni asia pitää heittää ylösalaisin ja katsoa mitä saa aikaiseksi? Entä sitten? Niin vaan pitää tehdä. Ja saa tehdä.

Katsoa mitä elämästä tulee. Mihin se kantaa. Minut ja läheiseni.

Pelko, mene pois!

2 kommenttia:

akka kirjoitti...

olis se kiva ku näkis tekemänsä kirotusvireet

Rita Maestra kirjoitti...

Mitkä kirjotusvihreet?

Sympaattisia nuo lankakeräkuvat! Aah...