B-lausunto

Sain tällä viikolla terapiassa B-lausunnon millä eläke haettiin ja saatiin. Luulin, että kun luen kotona lausunnon niin se olisi helppo juttu. Tiedänhän missä mennään jne jne. Sitä voi olla hyvin väärässä....

Nyt harmittaa, että seuraava terapiakerta on n. 2½ viikon kuluttua vasta. Tästä on tarve jutella, saada täsmennyksiä.

Kyllä sitä tietää, että on ongelmia. Että niitä on paljonkin. Mutta kun lukee tiivistelmän elämästään... Ahdistuin kuinka sairaalta vaikutankaan. Ja juu, ei ihme että työkyvyttömyyseläke sitten napsahti.

Viime kerralla terapiassa käsiteltiin niitä tunnelmia mitä saatu päätös mussa herätti heti alkuun
(ja se jäi päälle se ajatus). "Olen nyt yhteiskunnan pohjasakkaa, virallisesti" ja " Täysin arvoton".

Tiedän, että ihmisellä voi mennä niin paljon huonomminkin. Mutta kun en vertaa sinne huonompaan suuntaan. Vaan niihin, joiden keskellä elän. Ja mun ympärillä on aika menestyneitä ihmisiä (pääosin). Mä en näin tuntisi/ajattelisi/pitäisi totena, jos kykenisin töihin, siinä mitta ihmisyydelleni.

Kun luin sitä paperinippua, tuli mieleen ettei ole ihme etten ole kelpaava parisuhteeseen. Ehkä löydän joku päivä toisen hullun? Ja sellaisen joka ei hulluudellaan tuhoa minua vaan täydentäisimme toisiamme sopivasti. Pah..... uskon tuohon melkein itsekin :/

En ole tässä valmis kertomaan yksityiskohtia. Jotain yksityisyyden rajaa. Ja niin kauan kuin asia näin kesken päässäni, en sitä pahemmin jakele.

Voiko olla yksinäisempi olo nyt. Kun voisi hävitä hetkeksi, pois tästä maailmasta. Mulla ei ole muuta pakopaikkaa kuin uni. Ja sekään ei aina jaksa pelastaa. Kuten ei juuri nyt.

Edes itku ei tule. Perkele!