Antoisaa Uutta Vuotta 2006!

RAUHALLISTA JOULUA!

t: YKS TONTTU

Väsyttää, ja ei väsytä

Väsyttää oma elämä. Jatkuvat ongelmat, jatkuvat epäonnistumiset. Ensi viikolla yhteys lääkäriin, en jaksa nyt yksin. Yhteys sosiaalityöntekijään, mitä tehdä, että ei enää rahat karkaa käsistä kun sairastelen. Ja miten jatkossa hoitaa asioitaan.

Nukkuminen useammin huonoa ja välillä sikeää kuin mikä. Ja välillä ei mikään määrä riitä ja taas unet karkaa.

Käsityöt viime yönä edistyneet. Kiva että edes jokin elämässä edistyy.

Itseeni niin väsynyt. Yön katselin lääkepulloja... josko joku päivä lähden... Tai sitten en.

Miten kestää pettymyksien jatkumoa?

sitä tekemistä

Kaikenlaista tekemistä. Pyrähdyksinä. Sitten ihan kaikki seisahtuu, hetkeksi. Taas pyrähdys.

No, etenee käsityöt, lahjat. Etenee siivous, oho.

Voi kun itsekin olen malttamaton elämäni etenemisen suhteen. Ja kun se lopputuloskin on niin epävarma. Mihin minä pääsen? Millaiseksi minä muutun vielä? Mitä opin, miten kasvan?

Olisi se niin kivaa, kun voisi jonkin aikaa olla niin, ettei olisi painetta kasvaa ihmisenä. Saisi olla niinkuin muut, olla vain itsensä, niineen hyvä. Ikuisesti kelpaamaton ei ole kiva olla. Vielä vähän... vielä vähän matkaa... Jospa otan itselleni aikaa jossain vaiheessa. Kieltäydyn vähäksi aikaa määrittelemästä itseäni jatkuvasti sairauksieni kautta. Olen muutakin. Päässyt itseltäkin unohtumaan mitä kaikkea muuta. Ja jos se kaikki muu ei nyt niin loistakaan muulla kuin poissaolollaan niin olkoon niin. Hih, olla ei mitään. :D

Kaikenlaista, sepustelua. Anteeksi. ;)

"en mä nyt tiedä, en mä nyt osaa sanoo..

... haluut sä sairaslomaa?" Kommentoi lääkäri tänään terveyskeskuspäivystyksessä. Puhuin siitä, että suru ei tule, mutta vihan puuskia kylläkin. Vaivun hiljaisuuteen aika ajoin. En ole ihan varma, meneekö välillä muistikin... "en mä nyt tiedä, en mä nyt osaa sanoo.. haluutsä sairaslomaa?" Mun tulevien viikkojen lempisanonta. Hyvin tutkittu, herra lääkärisetä. Entäs jos mä vajoankin aika ajoin psykoosiin? en mä nyt tiedä jne.

Ilmoittautuessa täti syyllisti kun en ole hakenut kriisiapua. "Siis mitä? En ole kuullut?" täti:"sitä saa terveysasemalta:" minä: "mä oon käyny siellä, soittanu sinne, mitään ei oo sanottu" täti:"miksi et ole hakenut kriisiapua, sitä saa kun pyytää"
Hmmm. Välillä aina mietin, että mitä mussa on niin vaikeaa ymmärtää. Yksi terapeutti on arvellut lääkärin kera, että mua tulkitaan helposti niin vahvaksi ja sen kautta väärin. Eli jos on ongelmia, niin en ole vain itse tehnyt asialle jotain jne. Huoh.

Noh, jos mieli menee tyynyyn, niin toivottavasti se tulee sieltä yhtä kiltisti ulos kuin viime kerralla. Kaikki hyvin?

Miten pitäisi suhtautua, kun on puhetta että nyt tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä ja siihen sanotaan että voi kun et aina tarvitsisi jotain lääkettä kun jotain tapahtuu...
Mä en osaa suhtautua hyvin. Tuntuu sille että taas olen tehnyt väärin. Nimenomaan aktiivisesti tehnyt.

Tänään totesin, että nyt minulta odotetaan, että enää en ole heikko, enää en ota takapakkia, enää epäonnistu, enää en romahda, enää en ole ihminen. Viimeinen mun oma päätelmäni. Vaaditaan liikaa. Jos tämä henkilö ei kestä minun todellisuuttani, niin mikä eteen? se että syön rauhoittavia ei tarkoita että olen elämäni pohjalla, kuten hän sanoi. En osaa huijata koko aikaa. En viitsisi pälistä joutavia aina vain. Maailman asiat ei päähäni nyt mahdu kuin pätkän kerrallaan. Pitääkö taas yhteen läheiseen pistää välit määrättömäksi ajaksi poikki?

en minä nyt tiedä, en minä nyt osaa sanoa
Antakaa mun olla!

Sairiksella ollut, taidan hakea lisää sairaslomaa. Pinna ei kestä juurikaan mitään. Mutsi sanonut monta kertaa viikon ajalla, että sun pitää oppia kestämään ja hallitsemaan tunteitasi. Kiitosta vaan. Kun on jotenkin poissa tolaltaan, niin ole sitten kunnossa. Saatana! Ja hänkö se määrittelee missä kunnossa saan olla, miten sukulaisen kuolema saa vaikuttaa jne. Pistää vihaksi.

Huoh.

Jotain kivaa. Löysin ja ostin uimapuvun Tarjoustalosta. Itiksessä oli monta isoa kokoa, valikoimaa tosin vain kaksi tais olla. Mutta kiva saada uimapuku, joka maksoi n. 25e. Kun on noita satasenkin maksavia nähnyt. Onhan niissä laatueroja, mutta... köyhä ostaa mitä voi. Nyt pitää päättää uskallanko ostaa uimakortin. Mähän hulluna pääsen uimaan 50e/vuosi. Vähän juu, mutta kertainvestointina on se mulla iso raha. Sossu ei saa sanottua mitä ne siitä maksaa mulle tukena... Joten pitää ottaa riski vain sitten. Uimaan tahdon.

Edelleen on keskittymisvaikeuksia. Välillä uppoudun ikäänkuin transsiin tekemään jotain käsityötä, sitten siinäkin katkeaa aatos.

Tässä teille huonoa kuvaa juuri valmistuneesta sukkaparista. Väri vääristyy, se on 7-veljeksen kirkas vihreä. Sukat menee Pelastusarmeijaan, kunhan ainakin toiset on tehty. En osaa nyt muuhun keskittyä kuin käsitöihin. Hyvä, että edes johonkin. Tosin aika ajoin huomaan, että olen vajonnut omiin ajatuksiin tai sitten omaan hiljaisuuteen.

Pelkään tuota hiljaisuutta. Mulla kun normaalisti pyörii enemmän tai vähemmän ajatuksia päässä. Nyt huomaan vajoavani usein hiljaisuuteen. Nyt se vaikuttaa siltä, että sen hiljaisuuden takana on isoja tunteita, jotka odottavat aikaansa.

Vaellan mustissa maisemissa. Sanat ovat kadoksissa. Tunteet sekaisin.
Minusta ei ole mihinkään nyt.

Läheinen sukulainen on kuollut.
Pesin housut ja samantein kännykän, eli se siitä.
Viikko ollut raskas muutenkin.

Jotenkin pysähtynyt olo. Ahdistaa. Koko ajan tekee mieli käpertyä kerälle ja olla niin kuin ei olisikaan.

Ahmiminen ollut valtavaa. Tunteita painetaan alas juu, mutta en keksi muutakaan nyt. Tai en suoraan sanoen jaksa, eikä kiinnosta kipuilla asian kanssa. Haluan vain olla nyt.


Vanhat tapahtumatkin riivaa. Isän kuolema. Ne monet pienet kuolemat mitä elämä tuo mukanaan.
Kaipaan puhdasta ilmaa, tuoretta vettä, tilaa.
Voi kun pääsisi edes uimaan. Mutta ei ole uimapukua, ja ne on läskille kalliita.

Koska itku tulee? *huoh*

Oiskohan tää MUN. Poistikohan tää yks tyyppi tosiaan sen osoitteen samantein koneeltaan? Hmmm, kun ei voi tietää varmasti... *hyppää tuntemattomaan*

Väsyttää pirusti, valvottu yö takana, ja tapahtumarikas päivä samoin.

Toimintaterapeutti kävi mun luona. Mun kämppä on totaalisessa kaaoksessa. Sitä aletaan jäsentämään ja mun pitää alkaa siivoilemaan maltilla. Oli aika jännä, kuinka eri tavalla voi tätäkin asiaa lähestyä. Itsellä ollut periaate, että kaikki heti kuntoon. Ja se on aika mahdotonta täällä, kun tätä siiivoamista riittää pitkäksi aikaa. Jos alkaisi olla masentumatta ison urakan edessä ja alkaisi paloitella sitä sopivampiin eriin.

Sairastelut on tällä erää sairasteltu.

Edessä päin kaikenlaista kivaa.

Elämä tuntuu kivalle. Olkoon ongelmiakin, ei haittaa. hip hei! :)

Vai haaste.... Ninniltä
Noh, nyt kun on sairaslomalla, niin vastataan.

Mitä neulominen on antanut ja mitä se on tuonut mun elämään?

Neulomalla on oppinut rauhoittumaan. Keskittymään.
Kun sairaslomalla aloin tauon jälkeen neuloa, niin tein vain tilkkuja. Mutta sitten kun niitä alkoi kertyä, tuli hyvä mieli. Kun sai jotain hyvää aikaiseksi ja ylipäänsä onnistui tekemään urakan.

Usko itseen kasvoi tekemisen myötä. Siihen että jaksaa. Niinpä sitten olen ollut isoissakin projekteissa välillä mukana. Kun on tiennyt, että voi voimiensa mukaan mennä päivän kerrallaan ja eri päiville voimia riittää.

Neulominen on antanut onnistumisen iloa. Kun on onnistunut tekemään jotain kaunista.
Neulominen on tuonut uusia tuttavuuksia, ystäviäkin. Hmmm, tai niin no, ystävänkin. Tuttuja. En tosin vähään aikaan ole neuletapaamisissa käynyt. Mikälie syy, ei vain ole ollut sen aika nyt. Taukoa kaivannut.

Neulonta on tuonut helppoja puheenaiheita. Se on aloittanut keskusteluja julkisilla paikoilla, julkisilla välineissä outojen ihmisten kanssa.

Internetin välityksellä tulee kommunitoitua toisten neulojien kanssa. Se on antoisaa, saa kuulla, nähdä mitä muut tekee, keksii. Saa huomata kuinka erilaisia me olemmekaan kaikin eri tavoin.

Joskus kun on ahdistanut kulkea julkisilla, niin neulominen on auttanut. On ollut jotain mihin keskittyä.

Ystäväni lasten kanssa taannoin juttelimme käsitöistä, kun olin heitä vahtimassa ja mulla oli neule mukana. Siinä sitten puheltiin mm. siitä, että jos ei heti joku taito toimi, niin se ei tarkoita, etteikö se ikinä voisi toimia. Itselläkin oli koulussa käsityöt painajaisia ja vasta myöhemmin alkoi kiinnostaa ja sitten tuli taitojakin (ne vähät mitä on). Oli puhetta, että ei pidä lukita niitä uskomuksia itsestään liian tiukalle. Oli puhetta, mitä siitä neulomisesta saa, sen rentouttaminen, se että saa sellaisia neuleita mitä haluaa jne. Luovuus. Tai sitten ohjeitten noudattaminen. Huomasin, että tytöille keskustelu merkkasi. Eli, neulomalla sitten juteltiin aika tärkeistä asioista. Mm. rahan käyttämisestä.

Hmmm. Tuo meni jo sen puolelle, että mitä se on antanut muille...

Jos nyt vielä ainakin tämän kirjoitan.
Vatsataudissa ollut 2 päivää ja nyt taitaa olla lisäksi tulossa flunssa. Korvia särkee ja kurkku aristaa ja on punainen, nenä vuotaa. Ou jee. Kiva kiva, tai sitten ei.

Se henkilö mistä on kyse viimeisessä jutussa, on sieltä kuntoutuspaikasta, työntekijä. Atk-hommissa.En ole varma voiko häneen luottaa, että kertooko hän eteenpäin juttuja, mitä täältä lukee. Tiedän että monet ei kestä kiusausta. Entä hän, en voi tietää. Ja hei, sori. Älä ota itseesi, mun on vain vaikea luottaa, jos nyt satut tätä ees lukemaan.

Se että jos olen kuntoutuksesta poissa, kun ahdistaa, en sitä yleensä kerro, koska olen todennut, että se ei kannata. En tosin voi olla varma, miten tuolla asiaan suhtauduttaisiin, mutta ei ole kivaa ottaa riskiä. Mun oleminen kun on vähän vaakalaudalla muutenkin. Juuri sen takia että olen ollut poissa. Siinä oikeasti tosin on ollut syynä se, että mulla on tosiaan suuria nukkumisvaikeuksia. Vuoron perään en nuku, tai nukun koiranunta tai sitten nukun aiiiiiiivan liikaa, menee ahdistuksen piikkiin usein. Ja sen, että joskus kroppa ottaa rajusti takaisin unettomuutta. Saamani lääkkeet ei ole tuntunut auttavan, tai no, vähän lisänny unen määrää, se joka toisen yön 1-2 on vaihtunut 2-3h. Pöh. Pitää vielä 1½ kk kokeilla lääkkeitä ja sitten voi vasta soitella lekurille.

Olen muuten lukenut teidän kommenttejanne nyt oikeasti tippa linssissä, sydän väpättäen. Arvelinkin, että voisi olla tarpeellista, että avaan suuni, tai no blogin :) Ja kiva todeta, että se on totta edes joillekin.

Tiedän, että on ihmisiä, jotka ei rohkene kommentoida. Tai mikälie on syynä. Jos jatkan, täällä tai muualla, ja saatte tietää, olkaa rohkeita. Minä olen omalta osaltani dialogia aloittanut, sitä saa aina jatkaa. Asiasta, asian vierestä. Mieleenjohtuvista asioista, päättömistä mieleenpälkähdyksistä. Sitä ei ikinä voi tietää mikä lause johtaa uusille urille. Sen olen todennut, kun olen lukenut toisten blogeja, ja sitten niitten vastauksia.
Olen sitä tosin monologiakin pitänyt, ja voi se ehkä jatkuakin.
Vähän tuota rohkeutta pitää miettiä.
Jos nyt sitten vain sairastaisin. On se muuten kumma, kuinka vaikeaa on olla kipeänä, kun on ollut mielenterveyden takia pitkään sairaslomalla. Ikäänkuin ei saisi. Eikä malta.

Pitäisi elää. Tahtoo elää. Uskallus tästäkin vähän puuttuu. Mutta kyllä minä täältä vielä tulen....

Tätä blogia lukee monet tutut ja ehkä muutama ystäväkin. Mutta nyt tuli annettua osoite sellaiselle ihmiselle, joka sitten seuravana päivänä alkoi tuntua siltä, että olin liian hätäinen. Liian aikainen. Vielä ei olisi tämän aika, jos koskaan. Luulen ettei koskaan.

Enpä tiedä voinko toista blogia pitää. Enköhän siitä jää kiinni helposti.

Mieli on mustana. Tämän pitäminen on ollut yllättävän tärkeää. Ja koin tärkeäksi jakaa asioita mistä monet vaikenee. Tämä laulava lintu siirtyy... minne en tiedä. Laulaako enää ikinä, en tiedä. Pitää miettiä. Mitä en tehnyt osoitetta antaessani.

Hyvin mokattu. Annoin väärälle ihmiselle tämän blogin osoitteen. En enää koe voivani tänne kirjoittaa. Että se siittä.

Huovutusta

tästä lähdettiin... ennen huovutusta aikuisen päässä oli liian iso ***












Ja sitten, huovutus ja sen tulos














Hyvä että edes nuken päähän mahtui. Ja juu tuli tosi
tiiiiiiiivis... Taitaa jäädä tähän tämä yrittely tältä erää.

Villapaita oli sitten illalla juuri tulossa kainalolyhennyksiin. Mittasin vielä paitaa. Ja sitten tajusin, että se on liian kapea. :( Piti purkaa, koska tykkään tästä langasta sen verran paljon. Mä en ole nopea neuloja, koska keskittymiskyky on heikkoa. Ja ei tuntunut kivalle purkaa. Jotenkin se on viime aikoina tökkinyt pahasti, tuo purkaminen. Kun on ollut vaikeuksia tilkuissa, niin olen mielummin jättänyt virheet ja korjannut niitä jatkossa, kun olen uusia tilkkuja tehnyt. Eli pienempiä, suurempia, ja virkattu reunaan lisää jne.

Väsyttää pirusti. Järki sanoo, että kävelylenkki piristäisi, mutta ei nyt nappaa.

Lisää kahvia.

Montakohan kertaa... olen tajunnut, että ei pidä puhua sellaisesta isosta jutusta toiselle, joka ei sitä itse ole kokenut. Toinen ei voi ymmärtää, päästää suustaan sammakoita joihin sitten itse ei osaa suhtautua järjellä vaan tunteella.

Puhuin äitini kanssa puhelimessa, sanoin etten mennyt yksiin pikkujouluihin. Syynä se että tiesin siellä olevan lapsiperheitä ja mieleni on allerginen asialle nyt. Ensin piti hänen sanoa, että olisi se varmaankin ollut hyvä mennä ihmisten ilmoille. No, ole sitä mieltä jos halua, itse tiedän että oli hyvä jäädä kotiin.

Ai miksi? No elän kaiken keskellä surun aikoja. Minä en saa lapsia, ja iso perhe on ollut haaveenani. On kipeä asia todeta, että aika polkee ohi ja elämä ei suttaannu niin, että lapset olisi mahdollisia.

Tee asialle jotain tai hyväksy se. Piristy! Sanotaan masentuneelle. Halki poikki ja pinoon. Helppoa! Kun sitä ehdotetaan hyvin vaikean asian kanssa, se sattuu. Yllättävän paljon.

Miksi sitä pitää odottaa, että minua ymmärrettäisiin. Mutta niin, tietää pitäisi jo, että kaikki mikä ei mahdu niihin suurimpiin ihmisten tekemiin juttuihin elämissään, niin se on liian outoa, ellei sitä itse ole elänyt. Mutta pettyä jaksan, kerta kerran jälkeen.

Suu suppuun, mieli kiinni. Valikoi kelle puhut.

Voi kun olen niin iloinen! Hymyä!

Valmistuisi jo tuo perhanan makaronilaatikko. NÄLKÄ

Osaapa olla yksinäinen olo. Niin moni asia tuntuu alleviivaan sitä. Näitä "kuka ei kuulu joukkoon"-leikkejä jne.

Hiljalleen sitä alkaisi ystävystymäänkin eri ihmisten kanssa. Kärsivällisyys palkitaan. Ja varsinkin se, että alkaa taas elämään, ja itse muuttuu masentuneesta muumiosta eläväksi olennoksi, on kiinnostavampaa monen mielestä :D

Harmi, ettei ole kameraa, ei saa kunnon kuvia. Olisi kaikkea kuvattavaa, mutta kun ei niin ei.

On se jännä kuinka sitä reagoi, kun joku lopettaa Blogilistassa tilauksen. Snifff hetken aikaa. Sitten alkaa naurattaa.

Lääkärissä käynti MTT:ssä oli suuri pettymys. Ikäänkuin taaskaan mua ei olisi kuultu. Mihin kuntoon on mentävä, ennenkuin saa oikeita lääkkeitä? En saa ahdistukseen lääkettä, kun kuulemma voi tulla helposti riippuvaiseksi. Niin? Entäs sitten? Eihän sitä olekaan tarkoitus seinään lopettaa? Ja miksi niitä edes määrätään? Avuksi? Minä tarvitsen apua!!! Haluan ettei ahdistus ole liki jokapäiväinen paha vieras. Haluan että voisin aloittaa syömishäiriön selätyksen. Ahdistukseen nykyään syön. Sen kanssa en itse toistaiseksi pärjää. Mutta pärjättävä on. On tullut jo mieleen, että pitää olla siis tyhmä, olla suojaamatta itseään (liian huonoina päivinä jäädä kotiin) vaan olla aina vaan liikkeellä, ehkä mä teen sitten sen ekan keikan sairaalassa. Uskottaiskohan sitten? Tai kyllähän se mun lekuri ilmeisesti uskoo, mutta katsoo vielä... Kauan tässä hitto soikoon pitää katsella?!?!

Anteeksi vaahtoaminen...

Mitähän kivaa...? Huovutettu myssy muuttui nuken hatuksi? :) Pinna on niin lyhyt, että kiukuttelen kaupassa vanhuksille? (voi kääk mua!) Paiskon kotona taas tavaroita kuin joku ahdistunut teini?

Joo no ei se ollu siis kivaa. Nyt on jotain kivaa elämässä, ja jotain vähemmän kivaa. Niiden tasapaino määrittelemätön.

Noh, jospa minä taas, neuloisin. Saa tuon paidan joskus valmiiksikin. Ja niitä muita joululahjoja.

Ei pidä katsella leffoja. Ainakaan sellaisia mistä tietää sanottavan että aiheena on rakkaus. Sitä tuntee sen jälkeen niin syvän viillon sydämessään. Huutaa tyhjyyteen, eikä mikään, kukaan vastaa...

klo vähän yli 04. Ei ole uni tullut. Puurovesi kohta niin kuumaa, että voi hiutaleet ja leseet heittää sekaan.

Taas on viimeisessä vuorokaudessa mennyt paljon aikaa siihen, kun olen päivitellyt, että onpa tosi sotkuista täällä. Ja mitään en ole saanut tehtyä. Tai no, niin vähän, ettei viitsi mainita.
Kuluuhan se aika niinkin... tosi tylsää tosin.

Ihmeen suuren innon ja energian olen saanut uuden paidan neulomisen aloittamisesta.

Hmm. Minäpä taidan vaihtaa yhteen kukkaan mullan. Viimeinen kerta. Jos vielä tulee pintaa hometta, niin roskiin vie tie.

Siltä varalta että emme näe, Niin hyvää huomenta, Hyvää Päivää ja Hyvää Iltapäivää!

1,2,3,4 veeeenytys 60 sekkaa. Ja toiselle puolelle sama.
Kädet puutuilee, lihakset taitaa olla jumissa. Tai toivotaan niin. Että tilanne korjaantuu venyttelyllä.

Äsken venyttelin ja nyt käsiä kihelmöi vimmatusti...

Aloitin villapaitaneuleen ja siitä taitaa tulla kauniin värinen, kahdella sinisellä sitä teen. Kuvia tuonnempana...Jos ei saajalle kelpaa niin sitten hyväntekeväisyyteen. Aina löytyy joku joka tarvitsee.

Iltateetä ja sitä rataa. Tuleekohan uneton yö, siltä vähän vaikuttaa... Noh, aina voi neuloa... tai lukea... tai roikkua netissä... no tekemistä on...ajankulua.

Jahas, Liinu Villikani on haastanut vastaamaan, eli aloitetaan:

Mieluisin lanka millä olet neulonut? Mä nyt en ole niin ronkeli lankojen suhteen. Kaikilla tarkoituksensa. Ai mutta hei, nyt toi huopanen on innostanut kovasti.

Suosikkipuikkosi: 5,5:n pyöröpuikot, 60cm

Hirveintä mitä olet neulonut: Epämääräisen kokoisia paloja peittoihin, mitkä on tehty väärän kokoisiksi. Ärsyttävää paikkailla toisen tekemisiä.

Paras ohje mitä olet neulonut: Joku vanha Novitan ohje se oli, mistä tuli tosi kiva neulepaita, pintaneuleella ja palmikoilla, 7-veljeksestä.

Tärkein neulontatekniikka: Niin vähän neulonut, paha mennä sanomaan tähän mitään.

Paras neulekirja tai -lehti: Jos ei nyt väärä opus tule mieleen niin se olisi "Nyt neulomaan", Hanna Jaacks

Paras knit-a-long mihin olet osallistunut? Siis niinkuin mikä? Mennyt ohi viheltäen...

Suosikki neuleblogisi?Ninnin neuleet ja Liinu Villikanin blogi

Suosikki neulesuunnittelijasi: En tiedä.

Neule jota käytät eniten? Vanhoista neulepaidoista lihonut yli eli enää on käytössä kaulaliinat.

Jos tämän nyt näkee, niin pallo siirtyy : Johannalle ja Miialle


Ja jos joku tietää, voisi kertoa mistä sana meemi tulee?

Mallin päässä myssy huopasesta. Pitäisi saada se huovutettua pienen pojan päähän sopivaksi. Saas nähdä kuin käy. Oli nopeaa neuloa.

Sitten ei kun seuraavien töiden kimppuun.

Odotan kovasti ensi viikon tapahtumia ja ratkaisuja. Tapaan uuden lääkärini Mtt:ssä. Pitäisi puhua ahdistuksesta ja univaikeuksista ja syömishäiriöstä. Nyt ainakin näin alkuun.

Sitten ensi viikolla selviää myös, voinko olla kuntoutuksessa vähemmän aikaa viikossa. Saisi kevennystä. Toivon todella, että se onnistuu.

Sain taas kirjastosta tiedon, että kirjoja on saapunut :Narrin palvelija, Robin Hobb ja sitä edeltävä kirja sarjassa. Fantasia-kirjallisuutta joka puree muhun kovasti. Vaikeaa löytää itseä miellyttävää scifi-kirjallisuutta ja usein on laiska kokeilemaan uusia kirjoja.

Viikon sisään on tullut kirjastosta tuotua kotiin Caroline Myss:n kirjoja. Ensimmäisen Hengen anatomia on ystävältä lainassa ollut pitkään. Sitä lukenut aika ajoin, suodattaen. Nyt sitten suodattimet päälle ja katsomaan mitä rakennuspalikkaa löytyy hänen Parantumisen taidosta ja Sielun sopimuksesta.


Marita Kontoniemen Milloin otat itseäsi niskasta kiinni? Opettajien kokemuksia alisuoriutujista löysi tiensä kotiini, eikä ole lähtenyt samantein takaisin.

Lukemista muutakin on, mitä niitä nyt tässä kaikkea luettelemaan.
Lukemista, käsitöitä olisi kovasti. Ja sitten sitä muutakin elämää.

Onneksi nyt on kaikkea paljon. Maistuu pitkästä aikaa elämälle.

iloiskuja ja muuta asiaa

Luin iloiskuista.

Tuli mieleen omat iskuni muinoin. Pakkasin kasvin lehteen ruukkuineen päivineen ja sen muovikassiin. Mukaan lappunen, missä oli pyyntö hoitaa kasvia hyvin ja sitten hoito-ohjeet. Näitä tuli jätettyä julkisille paikoille, mm. metroasemille. Nykyään ei varmaan kannata enää, tyhjentävät vielä koko aseman sen kassin takia...
Tulikohan kellekään hyvä mieli, vaiko vain pettymyksiä. "höh, ei se kassi sisältäny muutaku jonku perhanan kasvin"

Noh, minä yritin.

Asiasta kukkaruukkuun, omat kasvit toivottavasti saavat jatkossa parempaa hoitoa. Olisi mitä jakaakin muille.

Myssy edistyy. Ohjeesta en ole ihan varma tulkitsenko oikein, mutta toivottavasti niin. Tai sitten on tulossa luova ratkaisu asiaan. Sekin käy. Kunhan toimii.

Tuli taas sitten nukuttua. Hitto että ottaa päähän mun univaikeudet. Odotan kovasti lääkärin tapaamista, jos saisin tähän apua.

Moni on valitellut huovutettujen lapasten olevan tönkköjä. Auttaisikohan asiaan yhtään se, että tekisi isommilla puikoilla? Itsellä edessä kanssa lapasten teko huopasesta, itselle. Mitään tönkkösuolattuja muikkuja en kaipaa... Ei olisi hirveästi ylimääräistä tuota lankaa, että voisi kokeilla.

Jospa jatkais, myssyn neulontaa. Niin ehkä lähiaikoina saa kuviakin...

100g sitruunahappoa ja pesukone pyöräyttämään 80-85 asteinen ohjelma tyhjänä, sitten sama ohjelma ilman mitään aineita. Poistaa koneesta saostumia, kalkkia jne.
Suositellaan tehtäväksi aika ajoin.

Kaikille tiedoksi ja muistutukseksi kirjoitan tän muistiin minkä kuulin radiosta juuri.

Jos olisin puikkokoko, olisin 8.
Jos olisin lanka, olisin villasekoitelankaa.
Jos olisin kirjoneule, olisin harvakseltaan neulottuja, muurinharjoja ja muita kuvioita.
Jos olisin neulehuivi, olisin pitkä ja musta.
Jos olisin sukka, olisin musta jalassa napakka 7-veljeksestä neulottu sukka.
Jos olisin neuleohje, olisin villatakki pintaneuleella ja palmikoilla reunoissa.
Jos olisin pyöröpuikoilla, olisin myssy.
Jos olisin huopuvaa lankaa, olisin sydänkuvio.
Jos olisin neulottu/virkattu kolmiohuivi, etsisin kotia muualta.
Jos olisin neulepinta, olisin kahden kerroksen helmineuletta.
Jos olisin virkattu, olisin pitsiliina.
Jos olisin sohva, söisin tahtomattani puikkoja.
Jos olisin neulepaita, olisin puuvillainen, pitkähihainen pintaneuleinen käyttöpaita.
Jos olisin neulekirja, olisin täynnä mielenkiintoisia pintoja ja palmikoita.
Jos olisin neulelehti, olisin sellainen missä on ohjeissa tarpeeksi eri kokoja.
Jos olisin lankakerä, kaipaisin seuraa.
Jos olisin uutuuslanka, olisin yksivärinen ja luonnonkuituinen.
Jos olisin neuletyö, olisin jossain määrin virheellinen ja vielä kesken määrättömän ajan.

"Rakas joulupukki

Jos mitenkään on mahdollista, niin toivoisin joululahjaksi digikameraa. Sen verran hyvää, että sillä kykenee ottamaan kuvia käsitöistä, niin ettei se vääristä värejä, eivätkä kuvat ole tuhruisia.

Toivoo Niina "



on sillä pokkaa...

Joululahjojen neulonta kovaa vauhtia menossa. Tai no niin kovaa vauhtia, kun mulla on mahdollista. Toivottavasti saajat tykkäävät näistä yhtä paljon, kuin minä niiden tekemisestä. On se kivaa, että jotkut keksivät mukavia ideoita. Itseltä niitä ei synny. En tosin ole edes yrittänytkään...

Huopasesta menossa erinäisiä juttuja. Ekaa kertaa. Kuvia tulee todennäköisesti vasta joulun jälkeen, ei voi paljastaa lahjaideoita. Mahdollisissa lukijoissa ehkä saajiakin...

Huih, kylläpä sattui toiseen jalkaan, meni kipupiikki reiden takaosasta varpaan kärkeen...

Ostin ekan satsin huopasta tietenkin niin, että kun tulin kotiin, huomasin että se on toisessa paikkaa tulossa alennukseen juuri. Noh, kävin sitten ostamassa lisää.

Kovasti vaikeuksia nukkumisen kanssa. Unen tarve kasvanut, kun uni on kevyttä ja pätkittäistä. Nyt en esimerkiksi uskalla mennä nukkumaan enää, kun pelkään, etten herää aamulla ja jää menemättä kuntoutukseen. Hitto tätä. Voi kun voisi nukkua kunnolla.

Ikään kuin huomaamatta, siivoaminen on jatkunut hiljalleen. Työ edistyy...

Kovin on yksinäistä. Kuntoutuspaikan porukka meni jonnekin juhlimaan perjantaina, ei tarvitse varmaan arvata, ketä ei kutsuttu mukaan. Mutta tietenkin asiasta mun kuullen puhuttiin kovasti...
Voi **** mitä pässejä.

Olin tuossa joku aika sitten keräämässä taas Unicefille rahaa, nyt tuon Pakistanin tilanteen vuoksi. Olin siis taas kadunkulmassa lipas kädessä. Sisältöä elämään nääs... Noh, hyvä että voi joitakuita auttaa.

Mutta oli se silti kivaa olla keräämässä.

Suunnittelen yhdelle porukalle pikkujouluihin syötävää. Kivaa puuhaa, ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut isolle porukalle mitään suunnitella, saatikka tehdä. Jee!

Käsityöt etenee nykäyksittäin. Teen milloin mitäkin työtä hetken ja sitten taas singahdan muille teille. Toisaalta olen huomannut, että keskittymiskyky on parantunut. Kokeilin pitkästä aikaa eräällä vanhalla tekstaustyylillä kirjoittamista, mikä ei ole pitkään aikaan kunnolla sujunut. Nyt se sujui leikiten.

Kämppänihän on siivottomassa kunnossa. Nyt olen tässä muutamina päivinä hiljalleen siivoillut. Paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon on tekemättä, mutta kiva kun jaksaa silti yrittää ottaa otetta tähän.

Ensi viikolla uimapuvun hinnan selvittelyä. Toivottavasti sossu tulee vastaan sen hinnan kanssa. Pääsis uimaan tämä huonokuntoinen.

Tuli repsahdus rahan kanssa. Tai siis ostelun. Eli tiukka ruokabudjetti nyt sitten...

Kukkien siirtely edessä. Talvea vasten pitää pimeämmiltä alueilta missä kukat kesällä pärjää, nyt siirtää valoisampaan paikkaan. Tulee täyttä taas eteläikkunalle. Kukat ollu mulle aina tärkeitä, pitkän aikaa ne tosin on ollut todella huonossa hoidossa, kesän aikana ehkä muutamia kertoja annoin lannoitetta. Kastelukertojen välit liian harvoja. Ruukkujen vaihdot suurimpaan osaan vasta syksyllä jne. Ei sitten ihme että kukat ei voi hyvin nyt.

Noin, kirjoitinpa tädille kortin tuossa välillä, roikkunut tehtävien listalla jo jonkin aikaa. Vielä kun jaksaisi toiselle tädille kirjoittaa kirjeen.

On tullut syöpöteltyä ihan liikaa. Yksin, ahdistaa. Eikä tuo äitin seura aina vain riitä. Kaipaa jo jotain muutakin. Mutta pitää odottaa, ei ole vielä sen aika. Onko koskaan?

vaihtelee ja tasaantuu....

Olenpa surullinen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

Ei kun, olenpas vihainen. Kirjoitanpa siitä jutun blogiini.

No siis ei kun, olenpas hämmentynyt ja kirjoitan siitä blogiini.

No tuota.... taitaa olla muutoksen tuulet puhaltamassa ja kirjoitan siitä blogiini...

Minua yritetään sysätä sopivan kauas veljeni pojan elämästä. Ei tunnu olevan sopivaa rakastaa julkisesti sitä poikaa. Saan näpeilleni vähän väliä. Ja vaikka tiedän, että en ole tavannut Poikaa niin usein, että luotto olisi aukotonta, niin pitääkö sitä alleviivata seuraavasti: ???

"Päivähoidossa kaivataan kuvia Pojalle tehtävään vihkoon hänelle läheisistä ihmistä, että silloin kun Pojalle tulee ikävä, sitä vihkoa voi katsoa ja ikävä menee pois. Niin, ottakaa nyt *** (Äidistäni) kuva ja Niinahan sen voi ottaa. Lähetä se sitten meilinä mulle töihin, niin voin printata sen." Ja ilmeistä näki että ollaan varsin tietoisia mun ulkopuolelle jätöstä. Onko siis _ihan_ pakko puhua mun kuullen tuosta asiasta? Tuottaa pahaa mieltä? Tapahtuipa illan aikana muutakin epämukavaa... mutta ei siitä sen enempää.

Tuli mieleen kuka ei kuulu joukkoon... no minä. Enkä niin moneen joukkoon kuulu. Ja sitten pitkä sniffffff.

Sitten tuli VIHA. Että hitto, mun yli ei aina vaan kävellä. Tämä saa loppua! Pitää alkaa sanomaan vastaan. Jotain. Mikä pysäyttää.

Sitten juttelin ystävän kanssa. Tajusin, että mahdollisuuksien tuulet puhaltavat elämässäni parhaillaan. Ovia avautuu hiljalleen. Asiat muotoutuvat minunlaisikseni. Elämäni alkaa olla minun. Ja minä en enää välitä, että jollakulla on tarve minua väheksyä. Siihen aion sarkastisesti suhtautua. Puuttua kyllä, mutta tuota sävyä miettiä vielä.

Itse tiedän itseni. Tiedän keskeneräisyyteni, valmiuteni. Pelkoni, rohkeuteni. Rajani, rajattomuuteni. Olen niin itseni kanssa sujut. Kaiken keskeneräisyydenkin. Tie on löytynyt ja se jatkuu.

Eilinen terapia oli hyvä. Löysin tielle taas. Mutkia, mäkiä ja kuoppia mahdoton arvata. Mutta ei ole tarviskaan. Eikä se ole varmaa minne se tie vie. Ja hyvä niin.

Tuli paperit eläkevakuutusyhtiöstä. Työkyvyttömyyseläke myönnetty. Alkuun kuntoustukena se maksetaan. Sitten jatkoa katsotaan. Yksi etappi takana ja toinen edessä. Vielä ei tajua mitä kaikkea tuo paperinippu tarkoittaa. Pitää etsiä joku, joitakin ihmisiä, jotka tajuavat enemmän. Ihan kaikki tuossa ei nyt tunnu alku lukemalla olevan kohillaan. Mutta odotettu päätös tuli, hyvä.

Omissa nahoissa on yllättävän hyvä olla. Rauha virtaa jossain sisällä kaiken keskellä ja antaa toivoa.

Tähän mennessä en ole itse uskonut. Minun puolesta on uskottu. Teitä on muutama ehkä lukemassa, jotka kuulutte näihin uskojiin vuosien varrella. Kiitos teille! Nyt on hyvä jatkaa tästä.

Tosin saa minuun tulevaisuudessakin uskoa....

Toinen toistaan parempia kirjoja tulee nyt lainattua kirjastosta. Kohta sitten voi maksella myöhästymismaksuja. On se kumma, kun on nettiyhteys kotona, paljon auki, niin ei saa tarkistettua niitä palautuspäiviä, uusittua tarvittaessa. Ja kun voi uusia 3 kertaa, ellei ole varauksia. Ja varauksenkin voi välttää useimmiten, kun uusii tarpeeksi ajoissa.

Myöhästymismaksut. Ruoka mikä menee pilaantuneena kaatopaikalle. Ahmiminen. Mania shoppaaminen. Siinä minun ristini. Ai no, osa niistä :D. No ei naurata noi itse asiat mutta se että meinasin tosiaan sanoa että siinä nuo ovat. Olisikin.

Koskahan nuo asiat muuttuu. Taas meni melkein kassillinen ruokatarpeita roskiin. :/

Sain positiivista palautetta terapiasta tänään. Kuulemma näkee, että olen sitoutunut. Vaikeuksista huolimatta, en ole keskeyttänyt kuntoutusta. No en niin, leikki ei ole vielä loppunut osaltani.

Olisi vaan niin kiva saada uusia ystäviä. Jotain kivaa menemistä. Vanhoja tapaan liian harvoin. Alkaa yksinäisyys riittää.

Tänään tajusin, että ei se sosiaalisuus olekaan mulle tärkeintä kuten olen luullut. Tajusin, että tärkeämpää on saada arki sujumaan. Ihan tavalliset asiat. Ja siitä sitten isompiin asioihin. Missä tulee ihmis-suhteet, en ole varma. Mutta ei ole enää siellä kärjessä. On tärkeämpää omat jutut nyt, ei aina ne muut. Kiva huomata muutos.

Isäni oli rähmällään sukunsa edessä, anoen rakkautta koko ikänsä. Kiva lakata matkimasta isäänsä.

Nyt on kova hinku siivota. On tulossa sellainen juttu, kuin että terapeutti tulee kotikäynnille lähiaikoina. Tämän siivottomuuden takia. Jos saataisiin yhdessä jotain muutosta aikaiseksi. Nyt kun tämän tiedän, kummasti tahtoo puunata. Vaikka osa minusta tietää, että ihan turhaa, en mä kerkiä ja jaksa kuitenkaan. Jos nyt jotain saakin tehtyä, niin sotkettua saan myöskin.

Ei uskoisi, että olen hyvin pedantti ihminen töissä.

Tavoitteet mitä viimeks asetettiin, tuntui taas sellaisilta, mitkä ei ollut omia. On se kumman vaikeaa alkaa elää omaa elämäänsä. Jospa tällä kertaa olisi laittanut omia tavoitteita. Jospa niillä olisi siten onnistumisen mahdollisuuksia.

Joutui myöntämään omaa pienuuttaankin. Mutta parempi se, kuin yrittää liikaa ja epäonnistua aina vain. Kuntoutukseen pyydän kevennystä.

Kuinkakohan moni tällä kertaa piipahtaa sivuillani....

Älä koskaa sano, ei koskaan. Mutta nyt tekee mieli sanoa, ettei enää koskaan.

Otin vastaan vauvakasseja, joiden piti olla valmiita. Ja ********. Taidan 12:sta kassista saada muutaman kasaan ja niihinkin pitää ostaa itse lisää juttuja. Että ottaa päähän. Mikä siinä on, että suomen kieli ei mene suomalaiselle perille? Onkohan tässäkin takana se ajatus ollut, että kelpaahan sinne nyt mikä vain ja ei se nyt ole niin nopo nuukaa.

Tämä oli viimeinen kerta. Mikä parsija, pesijä, lisäilijä minä olen.

Sain kasan neulottuja peittoja. Sanottu on oikea koko. No ei tietenkään peitot ole oikeaa kokoa! Saa sitten tehdä lisäpaloja niihin.

Nyt korpeaa, pahasti.

Viikonloppu blues

Viikonloput on vaikeita. Tai ne päivät kun olen kokonaan kotona. En jaksaisi olla hereillä. Ahdistaa. Tiedän, että tämän kämpän kunto ahdistaa, on todella sotkuista. Enkä saa siivotuksi. Kuin joskus vähän aikaa ja se ei auta kuin hetkeksi. Kohta on sitten taas yhtä sotkuista kuin ennen siivouspuuskaa, ellei jopa enemmänkin sotkuista.
Ahdistaa olla yksin.

Tänä viikonloppuna sentään olin yksissä juhlissa osan lauantai-iltaa. Mutta niin usein yksin vain. Yritin saada ystävääni kiinni, mutta hän ei vastaa puhelimeen. On valitellut viime aikoina, ettei hänkään jaksa. Olisin halunnut eilen mennä piristämään häntä, kun olin ihan liki hänen kotiaan juhlimassa. Eikä kello ollut paljoa. Mutta ei niin ei. Tällä kertaa.

Vastaanotin taas tavaraa, josta tulee riesaakin liikaa. Miksi en osaa sanoa ei. Pöh.

Viikonloput on pahoja ahmimisen suhteen. En saa otetta asiaan vaikka tahtoisin. Ja kierteenähän tämäkin menee, ahdistaa...ahmin... ja se sitten ahdistaa lisää.... tupla ahdistus ja .... *huoh*

Viikolla oli eka ja vika työpäivä. Oli työkokeilu. Ei kestänyt fysiikka nyt. Toivoisin sen lisäävän motivaatiota liikkua. Saas sitten nähdä kuin käy. Jotenkin arvaan että taas se kuitenkin jää. Mutta yrittää pitää. Jos edes silloin tällöin tulisi liikuttua. Piristäähän se ja voisi ajan kuluun auttaa mielen kuntoon.

****

Pihalla on puu, joka on täynnä lehtiä jotka ovat täysin ruskeita. Todella vähän on lehtiä varissut pois. Aika masentavan näköinen. Tyhjenisi tuo puu jo. Tuosta tulee pystyyn kuollut mieleen. Onneksi pihalla on havupuitakin, niin on vihreää läpi vuoden.

Voi kun tämä nuutunut olo menisi pois. Tuli juuri mieleen, että kävely auttaisi kummasti. Mutta tämä laiska p**** ei taida nyt jaksa sitäkään.

Missähän pihan lapset on. Yleensä tuolla on kova vilinä. Nyt kun heitä ei ole, tulee sitä vilinää ikävä. Usein kyllä jaksan ärsyyntyä kun pihalta kuuluu kirkumista joka ei ota loppuakseen ja päätöntä huutamista. Äitini kerran täällä ollessaan sanoi, että ei me kakarana tuolla tavalla pidetty mekkalaa, kuin nämä lapset täällä. Miksiköhän tosiaan niiden pitää niin kovasti elämämöidä usein. Ainahan lapsista ääntä lähtee, mutta jossain sen rajan soisi tulevan vastaan.

Heh, ja nyt useat äiti-ihmiset ottaa pulttia. Tai ajattelee muuten kivoja ajatuksia musta. :)

Höh, mikään ei nyt kiinnosta. Tekisi mieli nukkua, mutta yritän tapalla vastaan.

hmmmm....

Pitää pohtia, edelleen. Mihin vetää rajaa tämän blogin kanssa. Mitä kertoa ja koska. Olen joskus miettinyt aloittavani toisen blogin, joka olisi suoraa suorempi ja anonyymi. Mutta.
Sitten se en olekaan enää oikeastaan minä ja minun juttuni.
Eikä kaikki kaikille kuulu.

Ja voi, haluaisin monelle lukijalleni kertoa enemmänkin, mutta kun sitten pelkään identifioituvani väärille ihmisille vahingossa (en edes tiedä lukevatko he blogeja, heh). Hmmm... mistä toi ide..... sana oikein pulpahti? Onko se edes oikein? Khihiiii.

Tämä on ollut hauskaa, kun mieli nousee suostaan hiljalleen ylös. Sen käynnistyminen on mielenkiintoista. Sanoja pulpahtelee mieleen, enkä osaa olla varma niiden oikeellisuudesta kontekstissaan. :D Voi kettu :D

Jospa kirjottelis vaan yleiskieltä, yleislöpinää. Kadehtien luen hyvien kirjoittajien blogeja. Toivon niin että joku päivä omakin kirjoitus muuttuisi jouhevammaksi.

Nyt on vilkas viikko tapahtumiltaan. Ja niin on ensi viikkokin. Sitä seuraavaa en ole uskaltanut vielä vilkaista. Kun ei tämä meneminen ole vielä niin itsestään selvää. Se jaksaminen.

Nyt on uneton yö takana. Tänään menen _töihin_. Ekaa päivää moneen vuoteen oikeassa työssä. Alkuun olen siellä vain muutaman päivän viikossa, osan päivää. Pitää totutella. Pitkä sairasloma vaatii veronsa.

Yök, mitä pätkälauseita. Kuvastaa kyllä ajatusteni virtaa hyvin. Se on töksähtelevää. Pyrähdys ja töks.

On ollut niin jouluinen olo. Onneksi siihen on vielä aikaa. Kerkiää tekemään lahjoja.

No niin. Yritys saada samaan postaukseen eri kuvia. Tässä tämä yritys.

Tämän aloitan kohta tekemään. Isompi siitä vain tulee. Muistaakseni kuvion koko on n. 5 cm.












Tässä joululiina mikä on n. puolessa välissä tekeillä äidilleni. Mietin juuri tekisinkö sitten itsellenikin tälläisen.

Oi autuutta.
Hain postista siellä jo odotelleen paketin. Sain jopa kyydin ystävältä kotiovelta postitoimipaikkaan ja takaisin. Ihana määrä lankoja, kaikenlaista. Juu jämiä monia, mutta niille on taatusti käyttöä. Kirja. Kirje. KIRJE! Oi ihanuus. Kirje on harvinaista herkkua. Enää yhden tätini kanssa on tullut kirjoiteltua. Hän asuu Ruotsissa, ei tule siis paljon soiteltua.
Ihan tulvi mieleen muistoja eri kirjeenvaihdoista vuosien varrelta. Ikävä moisia. Hmmm, pitänee mennä postimerkkejä ostamaan. Ei kun hei... mullahan saattaa jopa olla niitä. Mä kun aika ajoin innostun kivoista merkeistä ja ostan niitä tarpeeeeeksi. Ja ainahan mulla nyt paperia, ja kuoria ja kortteja on... Vähän joka lähtöön. Muka. Sitten kun tulee se lähtö, yleensä joutuu ostamaan sen kortin. Eli yritän nykyään olla ostamatta kortteja. Muutakuin nyt kivoja Parane pian- kortteja ym.

Tuossa määrässä sitä riittää suunniteltavaa. Lupaan lahjoittajalle, että tehdyistä töistä tulee kuvia.

Hups, unohduin muualla, meneeköhän tämä yhteys poikki kun yritän päivittää. No aika näyttää.

Jospa vähän nyt energiaa saaneena siivoilis. Siihen on huutava tarve.... aina vaan

Pieniä asioita. Multa pyydettiin hetki sitten apua netissä kantapään tekoon sukassa. Kivaa oli se että pystyin auttamaan ja vielä kivempaa ettei tarvinnut kaivaa ohjetta esiin, se oli muistissa.
Ei ole siis pää ihan jumissa. Tai ainakin aika ajoin se toimii.

Mulle on kuulemma postissa paketti. Enkä huomenna kerkiä sitä noutamaan.Käääk! Kuinka mä kestän?!?!? :D Blogitutulta postia. Kiitos jo etukäteen.

Sain tänään kuvan, jossa oli lapsia pöydän äärellä. Meni hetki ennenkuin tajusin, että veljen poika istuu ryhmässä. Ekaa päivää päivähoidossa. Niin se hänenkin elämä muuttuu. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja hän osaa olla hyvä toisille. Nyt vielä niin kovin, kovin pieni. Mutta aika kuluu nopeaan tälläisissä asioissa.

Heh, lupasin itselleni niin, etten aloita uusia töitä ennenkuin yksistä langoista on tilkut tehty. Nyt loppu häämöttää ja sormia polttelee useat työt. Palmasta nallea, pieniä sukkia jne. Sukan jo aloitin. Kirjastossa skannasin ohjeita. Kotona kun on printteri, niin voi tulostaa kun on tarvis. Teen kuitenkin näitä töitä paljolti julkisissa liikkuessani.

Huomenna paidan tekoa äitini kanssa. Josko oppisi ompelusta taas jotain.

Nukkuminen voisi vähetä. Yritän päästä liikkeelle. Niin mieleltäni kuin kropaltani. Kahtellaan....

syyllistämistä

Tullut paha mieli. Äitini soitti ja kysyi lähdenkö käymään mökillä. Sinne lähtee äidin lisäksi veljeni. Jotain tekemistä siellä vielä on. En tiedä mitä, kait jotain katoksia.
Minä kieltäydyin. Kun koen että pitää akkuja ladata. Olla menemättä minnekään. Jouduin vääntämään rautalangasta sen muistutuksen, että koen ahdistustavana arkipäiväni kuntoutuksessa. Se on tosi stressaavaa ollut. Kun olen päässyt mökittymään kotiini.

Äitini sitten syyllisti, että hän olisi toivonut että tämän kerran olisin auttanut, hän kun aina auttaa (niin veljeä kuin mua). Kiva kiva. Syyllisyyttä voimattomuudestani juuri nyt kaipaankin. Tiedän olevani paska. Ei sitä tarvitse kertoa.

Nyt nousee helvetin moinen kiukku pintaan. Hitto kun en osaa olla välittämättä toisen sanoista. Munhan se on itse päätettävä missä mun rajat menee. Edelleen sitä vain toivoisi toisen ymmärtävän.

Aina saa kysyä. Mutta pitää tajuta, jos toiselle ei sovi. Toisen ei tarvitse edes selitellä. Tätä itse yritän pitää ohjenuorana toisten suhteen. Voi kun minunkin kanssani niin tehtäisiin.

Jos on tilanne veljen ja mutsin kaa se että apu olis tosiaan ollu tarpeen, niin olis kertonut sen, eikä alkanut syyllistämään. Mun kohdalla loppuu puhelu nopeaan moisesta. Ahdistus nousee moisesta sen verran, että tiedän hetken päästä psykoosin oireiden kolkuttelevan ovella, jos en itseäni kuuntele.

Ollapa jo vahva. Ollapa jo kuntoutunut.

Toivottavasti MTT:ssä jo tajutaan, ettei systeemi mua vie vielä mukanaan, tarviin heidän tukeaan enemmän.
Toivoisin perheeni tajuavan, ettei systeemi mua vielä vie niin, että olisin jo kuntoutunut. Kaikki ei ole vielä hyvin. Antaisivat aikaa. Ja jos eivät mua jaksa niin perääntyisivät sitten.

Mä en ole kiva ihminen. Tiedän. En voi nyt sille tämän verran enempää.

Vähän parempi viikko

Toivo heräsi ainakin osittain kuntoutumisen suhteen. Asiat taitavat alkaa hiljalleen edistyä. Odotan mielenkiinnolla. Töitäkin taidan päästä lähiaikoina kokeilemaan. Kivaa. Ja jännittää tuleeko siitä mitään. Mutta kokeillaan jos pääsee.

Onpas pää nyt tyhjä.

Aloitin pitkästä aikaa päiväkirjan pidon. Tarkoitus on joka päivä kirjoittaa. Uskon sen tukevan tätä vaihetta elämässäni. Kokemus kertoo, että päiväkirjasta aukeaa asiat, kun sitä selailee taaksepäin. Samaa jankutusta mikä päässä pyörii, ei jaksa lukea kerta kerran jälkeen. Ajatukset alkaa muuttumaan.

Uimapukua pitäisi mennä etsimään. Tahdon uimaan. Vesi on mulle ihana elementti. Aamulla pitää käydä. Jos saisi läskeineen ja rumuuksineen olla paremmin rauhassa silloin. Vaatteet peittää paljon, ja uihallissa on alasti muutenkin kuin alaston vartalo.

Laskurin mukaan täällä käy kivasti porukkaa. Keitä käy... HUHUU?

hups, onpa kello taas paljon. Iltapalaa ja josko yrittäis päästä unten maille.

*huoh*
Tyhmien kommenttien nainen. Tuo tuli mieleen kun luin joitakin kommentteja mitä olen jättänyt blogeihin. Tajuan monesti jälkikäteen, että meni metsään, asian vierestä jne. Missä hitossa mun ajatukset on?

Heh, ja kuinka pitkään vielä kuvittelen että muistan jotain ilman että kirjoitan sen muistiin? Taas on yhden paikan tunnukset muistista poissa. Ja mulla kun on vielä vihkokin tätä varten... "kyllä mä nyt jo tän muistan". Pah.

Lohkoperunat uunissa tulossa. Hyvä aika syödä. Klo kohta 04.00.

Aijuu, pitää tehdä ruoka päiväksi. Sitä tekemään --->

Yhdestä kohtaa vääränlainen ketju poikki, ainakin tämän kerran. Kävin reilun ½ tunnin kävelylenkillä. Ja ripeällä sellaisella.
Usein ollut mielessä, että ei ole kivaa yksin mennä kävelylle. Nyt mietin, että entäs sitten, kaikki ei aina ole kivaa. Ja kun tosiasia kuitenkin on, että noita kivoja hormooneita erittyy kun liikkuu. Miksi ei nauttia niistä...

Huomenna menen kuntoutukseen vaikka päälläni seisten.

Nyt kylpyyn.

poikkeuksellisen älykäs

Tänään on pyörinyt mielessä sanat "olet poikkeuksellisen älykäs" joilla tutkiva psykiatri aloitti kertomaan mitä tutkimukset minusta 15-vuotiaana kertoivat. Olin jättänyt koulun kesken. Isäni oli kuollut jonkin aikaa aiemmin. Isän tyttö reagoi näin tässä tapauksessa. Surra en saanut, kun piti pitää äidistä huolta. Sen roolin otin kun täti sitä minulle tarjosi hautajaisissa "äitisi on kuules nyt niin surun murtama ja heikoilla, että sun pitää kattoa sen perään. Siltä saattaa jäädä hellan levyt päälle jne. Jonkun pitää siitä pitää huolta." No niinpä minä sitten yritin kasvaa aikuiseksi pikapikaa.
Sosiaalitoimisto katsoi sen verran perään, että saadaan ruokaa ja ei asiat ihan pielessä ole. Minua ei kuulemma kannattanut pakottaa koulukotiin, koska siitä ei olisi tullut mitään ja varsinkin kun perhe näytti tarvitsevan sitä että se pysyy koossa. Mutta mitä pikku-minä olisi tarvinnut, siitä ei oltu kiinnostuneita.
Ja minähän en myöntänyt että apua olisi tarvittu.

Oli sitä isot suunnitelmat elämälle, yliopistoon lukemaan, viittä kieltä nyt ensin oli mielessä. Sitten kemia kiinnosti kovasti. Se vain että tuo sairaus vei mahdollollisuudet opiskella. Maniassa asiat sujui hyvin, mutta masennusjaksot esti sitten jatkuvuuden.

Joskus tiesin missä tiede menee, mitä kehitellään, mitä saatu aikaiseksi. Jaksoin olla kiinnostunut. Nykyään en jaksa ylen uutisia alusta loppuun. En pysty keskittymään.

Kouluja käymätön nainen, sinkku.

Olen kateellinen perheellisille, yksinhuoltajille. Lapsia olen aina halunnut, ja nyt taitaa käydä niin että aika hupenee ja en taida edes olla siinä kunnossa koskaan että lapsille hyvä olisin.

On niin pirun tyhmä olo. En tiedä mistään mitä yhteiskunnassa, maailmalla tapahtuu, jotain silloin tällöin vain jää mieleen. Kokonaisuus on kadonnut. Ja olen kait luovuttanut, että enää yrittäisin siitä saada kiinni.

Ollaan niin kuin ellun kanat.

Poikkeuksellisen älykkään sairautta on niin pirun kiva sairastaa.

Hui, patterit pitää kait kohta laittaa päälle. Alkaa olla kylmä. Niinköhän se jää tänä syksynä ikkunat pesemättä. En ole saanut aikaiseksi. Varsinkin tämä työhuoneen ikkuna on likainen, on jäänyt keväältä pesemättä (vai onkohan mennyt jo pidempikin aika).
Hittolainen, kun ei osaa keskittyä mihinkään kunnolla, ja pidempiä aikoja kerrallaan. Virkkaustyökin edistyy hitaasti kuten kaikki muukin.
Siivous ei edisty tällä tyylillä. Kun saa vain vähän kerrallaan siivottua ja haaluiluun menee paljon aikaa, niin sitä kerkiää sotkemaan paljon, ennen seuraavaa siivouspuuskaa.
Kun olen poissa koneelta, päässä pyörii vaikka mitä ajatuksia. Kun tulen tähän, pää tyhjenee. Rimakauhu oletettavan yleisön edessä sen suhteen mitä sanoisi. Joten jää tyhjäksi löpinäksi, huoh.

Jospa keittäisi teetä ja.... yrittäisi taas päästä tuon "Kotisivut" kirjan vielä salattuun maailmaan. Tarkoitus hyvä olis oppia ite tekemään sivuja. Mitä siitä on hyötyä? Ei ehkä mitään muuta kuin se, että pää saa muuta mietittävää kuin omat murheet. Niitä on vatvottu ihan liikaakin. Mutta ei vielä tarpeeksi. Selvitettävää on vielä, ennenkuin voi päästä sellaiseen normaalimpaan elämään kiinni. Jos nyt koskaan pääsen sellaiseen, tiedä häntä. Jospa olen koko ikäni niin sekaisin, että vääntämistä on? Äh, nyt tää menee taas pelkojen puolelle. Hus hus hus! Ei voi tietää miten menee, minne pääsee, mistä pääse jne. Joten antaa olla. Ainakin tältä erää.

Sitä teetä ja tuota kirjaa...

ei uskalla nukkua

Ei unta. Vaikka nukuttaa. Pelko siitä, etten jaksa aamulla herätä, valvottaa. Raskas päivä oli edellinen, todella raskas.
Tekisi mieli jopa jättää kesken kuntoutus. Liian ristiriitaista sakkia. Mutta jatketaan vielä, katsotaan mitä eteen tulee, ja lopetetaan vasta kun ei enää mitään muuta keksi.

Yritin kuvata hahtuvaa mutsin kameralla. Tässä tämän kertainen tulos.
Vähän lähempänä totuutta tuo väri. Matto alla taisi olla hyvä kontrasti.

Nukkeja yritin ommella äitini tykönä, mutta siinäkään en onnistunut. Mutta onneksi äitini osaa ommella, ja hän sitten katsoi, missä vika ja sitten opetti mua samalla kun itse ompeli (ja oppi).

Kaikki tuntuu olevan vääntöä. Paitsi tilkkujen teko. Eh.

Voi kun tulisi jo valoisanpia päiviä. Itseäkin tämä jo ottaa päähän.

Perjantaina lyhyempi päivä, lähden asioille. Jee.
Huominen on hyvä päivä. Kauanko jaksaa toivoa?

Heh, ei ota onnistuakseen kuvien ottaminen ei mun webbikameralla, eikä mutsin digikameralla. Värit heittää. Tämäkin on punertavampaa oikeasti. Taisin sitten ostaa Tallinnasta liian vähän tätä, painoa on 110g ja paljonkohan menee ison naisen lapasiin.
Käy kuin käy. Jatketaanko lapasta muulla langalla vaiko miten.

Tallinnan reissu ei ollut oikein kiva. Jonkin verran riitaa porukassa ja en sitten päässyt varsinaisiin lankakauppoihin. Siitä saan syyttää itseäni. Olis pitäny lähteä omille teilleen, mutta aristelin. Veljeni ryöstettiin tuossa ihan muutamia viikkoja sitten Tallinnassa.
Olisi pitänyt mennä syömään hampurilainen ja hilpasta lankojen maailmaan. Mutta näin nyt kävi.
En tänään päässyt lähtemään kuntoutukseen. Ajatus porukan kohtaamisesta oli liikaa. Ja nimenomaan niiden ohjaajien. Tajusin reissun aikana, että pitää pitää suu kii mistään tärkeämmästä asiasta. Tää yks nainen on varsinainen hölösuu, ei osaa hoitaa asioita vaikka omasta mielestään varmaan onkin hanakka puuttumaan tilanteisiin. Liian hanakka jos minulta kysytään...
Jos en voi luottaa vetäjiin, niin heikosti menee. Terapiaan pääsee kerran kolmessa viikossa. Eli aika yksin juttujeni kanssa olen.
Nyt ei näy tunnelin päässä valoa. Tuntuu että sama vanha paska vaan pyörii.
On sitten tullut ahmittua. Huonoksi todettu keino on nyt ollut vain se ainoa mitä keksin.

En minä osaa. Olla. Olen vääränlainen. Olen väärin. Tilanteissa. Tahtomattani. Tarkoitan toista miten jotkut minut kokee.
En tunnu kestävän ristiriitoja juuri ollenkaan. Mitä tästä elämästä tulee jos en niitä opi kestämään?
En meinaa tuntea itseäni nykyään ollenkaan. Entisestä minästäni kadonnut paljon, ja monen asian kohdalla hyvä niin. Monia asioita kaipaa. Persoona kateissa ja elää pitäisi.
Kuin voi yksi Tallinan reissu luistaa näin raiteiltaan yhden mielen.
Tai mistä minä tiedän miten muut koki matkan tapahtumat.

Jospa vain neuloisi taas...

tämmöttinen

Harmi, kun ei edes äitini kamera ole kunnollinen. Tässä värit ei täsmää, mutta tätä parempaa kuvaa en saanut.
Eli yksi vauvapeitto valmis. Tuossa on sitten jo uuteen peittoon tilkkuja, lankaa mistä jatkaa.

Heh, ei toi mattokaan ole mikään turkoosi väriltään.

Kun en viitsi alhoani mainostaa, niin ei muuta nyt, heihei.

Jaa, piti sitten tehdä vaihteeksi kehittävä testi.

Viikko kuntoutuksen puitteissa mennyt penkin alle. Se on rankempaa kuin olisin uskonutkaan. Vaikeaa totutella olemaan taas ihmisten ilmoilla jne.

Tänään aion kasata yhden peiton. Eri asia on, lisäänkö tilkuilla siihen sitten lisää kokoa jatkossa. Mutta nyt ainakin tuo.

Voivoi kun olisi kunnon kamera. Mutsinkin kamera ei ota kunnon kuvaa, jos pitää kuvata läheltä jotain. Harmi.

Sain lyhyen viestin sähköpostiini toiselta blogilaisesta. Siitä tuli parempi mieli.

Nyt hommiin!

Blogilistan mukaan ihmisiä kaikkoaa. Ei ole kiva blogi, ei kivoja aiheita.

Kiva elämä.

En mä kivaa kaipaa, vaan elämän makuista. Tahdon taas pistää itseni suuresti likoon. Olen jo aloittanut. Itse sen tiedän, läheiset ei usko. Eikä ihme... jos on pitkään aina asiat solmussa, niin miksi uskoa. Mutta mitä siitä, pääasia että itse tietää minne menossa.

Mokasin. Pahasti. Luulin että n. 100e yhtiövastiketta rästissä, mutta se on n. 200e. Ja pässi menin möläyttämään sen äidilleni. Ihan turhaan. Hän vain ahdistuu. Puhelu päättyi siihen että paiskasin luurin kii. Kun itselläkin on pirun paha olo, ei enää kestä kun toinen syyllistää ja haukkuu.

Ja tämänkin jälkeen pitää vaan uskoa, että eteenpäin ollaan menossa.

Ilmoitin että tänä vuonna en hanki/en odota joululahjoja. Tuo rästi ensin.

Asiasta kukkaruukkuun. Se että joku tuntee samaa sairautta sairastavan henkilön, ei tarkoita että tietää musta juurikaan mitään. Tätäkin kaksisuuntaista on useampaa laatua. Mulle lääkäri on sanonut, että lääkehoito tepsii niin hyvin, etten voi enää sanoa että sairaudestani johtuu elämäni kiemurat.
Itse sanon, että eri asia sitten on, miten on elämä suttaantunut sen sairauden kanssa ja mitä on sitä suoristaa nykyään.

Ystävä sanoin tuossa taannoin jotakuinkin niin, että ei hän mua psyykkisesti sairaana ajattele, vaan ystävänä. Tuttu sanoi, että ei hän olisi uskonut, että mulla on ongelmia.

Hmmm... ihan kuin mä vähän puolustelisin.

Jospa mä vaan meen neulomaan.

t i l i t y s t ä

Minä itse. Ensin. Ja tietenkin niin pitkään, että voimat loppuu ensin. Kuinka tästä typerästä perimmäisestä ajatuksesta pääsisi eroon? Törmään elämässäni vähän väliä siihen, että yritän pärjätä liian pitkään itse. Ja etten elä elämääni itseäni varten. Voihan ****, nyt yrittänyt suorittaa terapeuteille (juu, mulla on 2!). **** ei ollut kirosana, en tiedä mikä muttei kirosana. Ei löytynyt sanaa. Ja nyt yritän jaaritella asian ohi näppärästi. lallati laa laa laa...
Päivällä oli terapia. Ja sen jälkeen on ahdistanut. Pyörinyt päässä vanhoja muistoja ja sieltä kirotusta lapsuudesta (kirotusta siksi, että eikö tän ikäinen eukko vois jättää sen jo rauhaan[35v.}). Ja eikö voisi ,jos niiden asioiden on kohottava vieläkin pintaan, hiljalleen tuoda muutosta elämään. Tai ehkä niin käykin jo. Hitaasti tosin. Ja mä nyt oon vaan sellanen ihminen, että kun on tarkotus pistää tapahtumaan, sitä pitäis kanssa sitten tapahtua kanssa, kunnolla. Ei tää elämä niin vaan taivu sellaiseen, päänsisäinen, tunteet.
Kauhuskenaario on, että olen koko elämän yksin. En ole varmaankaan vielä rakastanut. Minua ei ole rakastettu. Elämä ilman rakkautta. Joten minä kerään lippaan kanssa rahaa kadunkulmassa...
(mä tossa joku aika sitten juttelin irkissä yhden tutun kaa, joka kuvitteli että olen todella sosiaalinen ihminen. Sitten aloin pohtia miten viime vuosina on toteutunut ihmissuhteeni. Kahta ystävääni kumpaakin erikseen olen tavannut noin 1-2 kertaa vuodessa, muuten ollaan puhuttu, puhelimessa, lähetetty meilejä. Muiden romahtamiseni jälkeen erkaantuneiden ystävien, vai miksi niitä nyt kutsua, (tuttuja menneisyydestä?) kanssa sitten niin että vain harvakseltaan puheluista jos olen soittanut ja ei muuta. Tajusin typeryyteni. Soitan ja soitan perään ja mulle päin ei juurikaan kukaan. Tein niin että en soittanut kenellekään. Päätin katsoa missä vaiheessa minua kaivataan. Eka soitti reilun 3 viikon päästä. Että itkinkö tuona aikana. Peiliin katsominen ei ole kivaa. Monet eivät ole soittaneet. Joku sanoi näihin aikoihin että eikös sitten olekin kiva juttu että olet siellä yhdistystoiminnassa mukana? Sosiaalisia tilanteita nääs... Juu, mä kerään lippaan kaa rahaa kadunkulmassa. Ja sanon kiitos kun joku laittaa rahaa lippaaseen. Tarviiiko tätä rautalangalla avata miltä tässä kohtaa tuntui? Voihan elämän mielekkyys.
Olikin jo aika siis tarkistaa tilanne, harva jäänyt elämääni. Ja päätin sitten että itsesääliin ei saa vajota. Päätin lähteä erilaisiin järjestötoimintoihin mukaan. Saa tavata ihmisiä, saa mielekästä tekemistä, tapaa nimenomaan samanhenkisiä ihmisiä. Ystäviä ei oikein taida tämä ihminen nyt saada.
Hengissäpitäjäni on äitini. Äitini on taannoin lähtenyt muutama vuosi sitten jopa perheterapiaan, jotta saatiin apua ongelmien selvittelyyn, ja jotta äitinikin sai keinoja pärjätä ja tietoa sairaudestani. Lääkehoito auttanut paljon, mutta tehtävääkin jäänyt kiitettävästi. Ja se yksi pelko on etten kasva ikinä siedettäväksi ihmiseksi. (mikähän mun kahta ystävääni vaivaa kun ne mua kestää ees tän vertaa).
Ei ole ollut pitkään aikaan muuta puhuttavaa kuin sairauteni. Monenlaista fyysistä on ollut, tullut, jotain jäänyt. Isojakin. Kait tämän ääneen voi sanoa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli se vanhalla nimikkeellä maanis-depressiivisyys. Mulla se oli ennen lääkehoitoa rajusti vaihtelevia fiiliksiä joihin ei ite voinu vaikuttaa. Voi sitä päivää kun tajusi, että tuntemukset ei vie, koko ajan. Saa itse päättää miten suhtautuu, asiaan kerrallaan. Oli se aikaisempi hyvin rasittavaa läheisille, mutta entäs sitten mulle itselleni. + kaiken muun kokemani jälkeen, oli psykiatri Mtt:ssä ihmeissään kun ekaa kertaa tavattiin vihdoin ja viimein, että kumma kun oon elossa. Heikommat olis jo tappaneet itsensä. Minä vain painoin mieleni tyynyyn hetkeksi ja itseni kotiini piiloon. Onneksi sai hyvät hoitosuhteet, niin mtt:n ja terkkariinkin. Ei toi fyysisen puolen ongelmakenttäkään kovin helppoa olis ollu kantaa ilman mainiota lääkäriä.
Yritän kasvaa ihmisenä. Se pyrkimys on niin pirun vaativa ja kova. Kun sen takana on YKSINÄISYYS.
Joten minä neulon. Mitä vain osaan. Tai virkkaan, kudon. On tärkeää saada olla luova. Kumma kun en löydä täältä paikkaa minne päästä kutomaan ilman kovia kustannuksia.
Mutta silti tämä tuntuu aika ajoin kestämättömän tyhjälle. Puolusta nyt sitten itseäsi ja yritä rakentaa elämääsi, kun pohja on tälläinen. Arvoton elämä. No ei, teen toisten huono-osaisten eteen enemmän kuin täällä kerronkaan. Kun mun on helpompi asettaa toiset edelle. Ja jotenkin se on pitänyt mun nenän pitkään vedenpinnan yläpuolella. Mutta kaipaisin muutakin arvoa jo.
Hui. Tulipa alaston olo.

kissasuunnitelma vaivaa päätä

Haave kissasta on pyörinyt pitkään päässä. Ehdottomasti kissan hakisin Hesystä (Helsingin eläinsuojeluyhdistys). Hakisin... höh, hankkisin.
Kissan kuljetuslaatikkoa tässä katsellut, mistä ostaa ja millä hinnalla. Puskurirahastoa haluan jonkin verran, jos se kissa sitten tarviikin lääkärin hoivaa.
Noh, on tässä sekin että ensin pitäis saada kotiin jatkuva kohtuullinen siisteys. Nyt joutuu paljolti katsomaan mihin astuu ja etsimään polkua. Tavarat vain ei tunnu nyt löytävän paikkaa. Niitä pyörittelen eestaas. Yksineläjälle tää reilu 60 neliöö on liikaa... ;) Sen verran itsestäni tiedän, että kun lemmikki on, siitä pitäisin huolta, ja sen elinympäristöstä. Mitä musta nyt niin... mutta se lemmikki... Kumma minä. Tunnustan.

Tämän päivän työt on tehty. Hyvä minä! Ihan drinkin aion tänään ottaa illalla.

Nyt. Aivan valtava nälkä. Puuroa napaan :D

heihei!

Hmmmm. Vaikeaa on olevinaan päättää minkäkokoisen peiton teen. Kun teen sitä kahdella erilaisella tilkulla, ja niistä toinen ei riitä kuin pieneen peittoon. Toisaalta saisi tehty isomman peiton... tyyli vain rikkoutuisi. Tai ehkä keksin siihen muun tyylin. Vaikka tosiaan, ei ole väliä tyylillä, kun sitä kohdemaassaan käytetään toivon mukaan pussilakanan sisällä, eli ei näy mutta lämmittää.

Siivoillut nyt yöllä. Klo on 5:33. Vein hetki sitten roskat ulos, huh, olipa taas kertynyt... No kävin mappeja tuossa pari päivää sitten läpi ja paperiroskaa tuli 3 kassillista.
Pari viikkoa sitten lähti tietokonetta, printteriä jne, autolastillinen.

Tänne alkaa tulla tilaa.

Keväällä päätin lopettaa kirppareilla pyörimisen, annoin loput tavarat Pelastusarmeijalle. Lisää tilaa ja loppu turhille jutuille. Aika uusien.

Närästää pirusti. grrrr... Kahviton päivä siis.

Onneksi ei ole alkanut nukuttaa. Pitää kohta jaksaa lähteä liikkeelle. "Töihin".

ikäänkuin missään ei olis järkeä. Turhaa puuhastelua vain. Turha ihminen, turha elämä. Sniiiiiiiiiiiif, voivoi mua.
Nukkunut, nukkunut, nukkunut.... Vähän aikaa sitten heräsin. Hetken neuloin niitä pirun tilkkuja. Ja sitten tein pullataikinan. Toivottavasti kohoaa, oliko tarpeeksi lämpöä maidossa.
Kuivahiiva, kuivaelämä. Eh.
Jospa sitä kävis kylvyssä tänään, niin sais sitä kosteutta. Ja vois kurkkuakin kostuttaa, no vain kahvilla.
Saiskohan sitä kaiman kii. Nyt vois olla tilaus kunnon nauruille, ivalle omaa elämää kohtaan.

kehittävää

Vetäsinpä sitten ahdistukseen sipsipussin ja limua päälle, siinä päivän ruoka-annos. Mitä sitä syömään kunnon ruokaa kun voi mussuttaa. Nyt sitten on kiva morkkis. Ja tiedän jo mistä tää on alkanu, millä jatkunut, mutta millä hitolla saa tän taas poikki.
Kuinka yksin voikaan olla yksinäinen ihminen.
Jospa vaan neulon noita tilkkuja. Kehittävää...

hiljaista

Tuntuu hiljaiselta. Ei tule kommentteja, taitaa olla tällä puolella tylsää. No enpä tosin itsekään kovasti toisten blogeja kommentoi, vaikka niitä luenkin.
On masentanut. Ihan saamaton viikko ja nyt se sitten ahdistaa. Pitää yrittää taas ryhdistäytyä. Niin jos ei ole kaikille tiedossa niin olen mielenterveyskuntoutuja. Kuntoutus tökkinyt. Jotenkin nyt menossa vaihe, että ei jaksa niin muuttaa elämäänsä mitä vaaditaan. Koko vuosi mennyt muutoksien tekemisessä elämässäni, nyt väsyttää. Hetki on vain pirun huono. Menee tätä menoa paikka kuntouksessa. Eläkkelle en piru vie halua.
Hullun tunnustuksia. Aijuu, ei saa sanoa hullu, lääkäritäti korjaa sen aina :D
Jospa sitä... yrittäis nyt tehdäkin jotain täällä kotona muuta kuin noita tilkkuja.
Herätinkö mielenkiinnon? ;)

tehtyä joskus ja viime hetken suunnattomat suunnitelmat

Tämänlainen on tullut joskus tehtyä. Tosin en muista onko jokainen tilkku tekemäni, vaiko onko siinä ollut ryhmätyötäkin. Ainakin näyttää siltä että tuttuni on siihen tehnyt ns. raamit, eli virkannut reunan.

Luulin, että pitää purkaa virkkaamaani liinaa. Heh, en tiedä miten onnistuin lukemaan niin väärin ohjeen. Toisaalta, onneksi niin. Hitaasti, mutta varmasti liina etenee. Ja lisää liinan tekopyyntöjä on tullut.

Ja entäs sitten ne tavoitteet?

1. Harrikka-aiheinen paita, housut, sukat, myssy ja tumput (pian yhdelle vesselille).

2. 3:n liinan virkkaus ennen joulua.

3. Villasukkia niille tutuille jotka niitä kaipaa.

4. Neuletakki Nalle-langasta (takakappale alkaa olla siinä kohdin että tulee eteen kainalokavennukset)

5. itselle musta kaulaliina

6. Unicef-nukkeja x-kpl

7. niitä tilkkuja aina kun ei jaksa muuhun keskittyä ja bussissa ja junassa tietty

Eihän tuo kait niin paha ole.... ainoa vain että itse olen hitaanlainen tekijä. Onnekseni tämä on vain harrastukseni.

Ja vielä yksi kuva yhdestä peitosta.

ei edisty

Voehan...ei. Teen ja puran, teen ja puran...
Ei edes tilkut meinaa onnistua.
Olen virkannut yhtä joululiinaa, jonka jätin kesken pari vuotta sitten jo. Nyt sitten huomasin, että se olisi pitänyt tehdä paloista... en kyllä kahdella ekalla lukukerralla tajunnut että miksi... Sen tajuan, että uloin reunaosa pitää erikseen virkata, mutta että koko liina osina. No pitää katsoa paremmalla pinnalla josko ohjetta voi soveltaa... ja sainhan nettitutulta pyynnön lähettää ohje, hän katsoo kanssa mitä olisi tehtävissä.
Oikein mikään ei nappaa. Koko elämässä. Matalalentoa koko viikko ollut.
Tämä kuva kertoo hyvin harmaista tunnelmista ;) Lahjoituslangoista teen saamaani peittoon, mikä on epämääräisen kokoinen, lisäpaloja. Onko tarpeaksi sumea kuva? nää webbikamerat...

Mikähän nyt on, yleensä syksy on parasta aikaa mulle. Noh, ei syksy ole vielä ohi, aikaa on.. Ja taas neulomaan -->

toivottavasti pääsee jo liikkeelle...

Olinpa sitten viikon alussa tähystyksessä, olikos se nyt sigmoidoskopia. Ja pukamat hirtettiin samantein. Eikä sattunut, saas nähdä paljon kipua tulee kun ne irtoaa. Tuntuu oudolle että kuolion tuottaminen on hoitoa...
Viikon joutunut olemaan kotona, kun ei tuo käsitelty suoli ole suostunut pidättelemään. Nyt taitaa olla jo parempi tilanne.

No onhan se kiva ollut suunnitella käsitöitä, tehdä niitä ja suunnitella lisää.

Yritän päästä eroon yhdestä saamastani epämääräisen kokoisesta peitosta, ja siihen neulon kovaa vauhtia epämääräisen kokoisia jatkopaloja. Tulee riemunkirjava. Väliäkö tuolla, meneehän se pussilakanan sisään. Mutta kummasti se silti olisi mukavampaa tehdä sellaista,missä silmä lepäisi.
Aina ei voi valita. Jos aikoo päästä eroon niistä vähemmän kauniistakin langoista. Niin ja kuka sanoo mikä on taas kaunista. Mielestäni suurin kauneus näissä peitoissa on siinä, että joku huonompiosainen saa lämpöä.

Tämän päivän etsiskellyt kadoksissa olevaa 1,5 virkkuukoukkua. Tahtoisin alkaa äidilleni virkkaamaan yhtä liinaa. En tajua minne sen koukun olen laittanut. Mulla kun on rasia puikkoja ja koukkuja varten. Oonkohan mä suunnitellut tekeväni jotain ja koukku jäänyt sille tielleen...

Harmittaa todella ettei ole kameraa. Kaikkea kivaa olisi kuvattavana.

Mutta nyt takaisin neuleen äärelle.

ja katin kontit!

Pääsin (puikkohirmu)sohvalleni, muka neulomaan, niin enkös sitten saanut nuijanukutusta? Iski ihan totaalinen väsymys, otin torkut. Heräsin paria tuntia myöhemmin ottaakseni vaattet pois päältä ja kaatuminen sänkyyn. Ahdistunutta vähän väsytti...

Tänään parempi päivä. Sain tietää, että pääsen lukijaksi Näkövammaispalveluun. (varmaankin väärä nimike tuossa, en jaksa etsiä oikeaa, anteeksi).
Omat laitteet eivät riitä tuohon, joten pitää mennä paikan päälle. Harmittaa tosiaan ettei ole omia laitteita. Nyt jää mahdollisuudet auttaa vähemmäksi. Nooh, jotkuthan sanoo tähän, että ei vain ole nyt sen aika. Ootellaan...

Ihanaa kun aurinko paistaa, mutta ei ole totaalinen helle. Jaksaa tehdäkin jotain.

väsyttää..

Tulee se raja vastaan, vahvallakin. Nyt vaaditaan tältä eukolta vähän liikaa. En käy sen tarkemmin anteeksi vain erittelemään että mitä, mutta on sitä siinä. Tekemistä. Kestämistä. Muuttamista.

Olemisen sietämätön keveys.

Onneksi neulominen rentouttaa.

Tänään olin asioita hoitamassa ja monet kyselivät mitä neulon. Ja monia se tuntui kiinnostavan, neulomistani seurattiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

Ja nyt väsyttää niin, että loppuillan vain neulon.

kurkkukipua, korvasärkyä ja kuumetta...

Että sitten flunssa iski. Joutuu aina ottamaan varovasti, kun ei ikinä tiedä kuinka pahaksi äityy. Tämän päivän perusteella aika lievältä näyttää.
Voimaton olo on, mutta onneksi sentään jaksaa neuloa vähän kerrallaan... saa neuletakkia Nalle-langasta tehtyä eteenpäin.

Suunnittelin jo, että teen syksyksi/talveksi mustasta puuvillalangasta itselleni neuletakin, mutta taidan sittenkin tyytyä trikookankaiseen. Kun en kaikkein nopein ole ja sen takin on syytä olla valmiina kun ilmat viilenee. Ei budjetti taivu ostamaan noita isojen naisten vaatteita. Kävin Herttoniemessä Lorellan outlet myymälässä ja siellä oli 1 sopivan näköinen neuletakki, hintaa 135euroa ja mittasuhteet sitten vielä pielessä, mulla kun on pitkät kädet, niin ei ne silti meinannu yltää taskuihin, hihoissa sitten vielä liikapituutta 10cm. Ja ei sitten yhtään hinnanalennusta... huh huh, sanon minä.

Harmittaa että ei ole kokenut vaatteiden tekijä, sitä säästäisi nyt pitkän pennin vaatteiden teolla. Yritän katsoa mistä aloittaisin pitkän tauon jälkeen harjoittelut. Ja äh, tuo äidin ompelukone on särki, eli se ei tee hitaalla temmolla tikkiä, vasta melko nopealla. Eli tälläinen noviisi on sen kanssa pulassa.

Eikä tälläisessä kuntoutuksessa saa rahaa niin paljoa, että se olisi asioita helpottava taloudellisesti.

Jospa sitä tekisi Unicef-nukelle taas vaatteita. Harmittaa, kun poikien vaatteisiin sopivia kankaita tulee selkeästi vähemmän. Ja minä kun tahtoisin tehdä puolet ja puolet sekä tyttö- että poikanukkeja.

Tuli tilaus: pitää tehdä yksi nukke tutulle, hän sen ostaa ja niin saa taas 1 lapsi rokotteet.

missä mennään....

Ei tullut kameraa, ei. Ikää sen sijaan on jo kertynyt 35-vuotta. Ikäloppu, kuten eräs 13-vuotias neito sanoi irkissä :D

Printterin sen sijaan sain, saapa itse nyt sitten ohjeet printattua, ei tarvitse sitä varten kirjastoon mennä aikaa varaamaan koneelle. Tai kiusata ystäviä.

Punainen neuletakki edistyy hitaasti, mutta varmasti. Tilkkupeitto on yli puolen välin, niitä Vaakapeittoja ( http://www.vaaka.org/tilkkupeitto.html ). Nukkeja väsään hitaasti eteenpäin, puuttuu sopivan sävyistä ruskeaa lankaa hiuksiin osilla nukeista. Jotenkin ei ole sujunut nyt nukkejen teko.

Tein kesällä kutomalla langasta ja kaislasta seinävaatteen, nekin odottavat jatkokäsittelyä.

Jätän sitten kokonaan mainitsematta ne moninaiset keskeneräiset työt mitä on kaapissa, sukkaa jne.

Eka työviikko takana. On ollut kiva olla pitkästä aikaa töissä. :)

sinne se läks...

Tämä lähti sitten tänään maailmalle. Toivottavasti uusi omistaja tykkää.
Tuli todella hyvä mieli.

Nyt sitten uusia nukkeja tekemään.
Kun vaan on taas sitä aikaa...

kisatunnelmia

Olinpa sitten ystäväni kutsumana kisoissa. Yllätyin kuinka paljon pidin MM-kisatunnelmasta. Harmitti ettei ole kameraa itsellä. Kaikkea kivaa näki ja koki.
Salamavalot räpsivät illan alkaessa kivasti vastapäisessä katsomossa. Mietin että kuinkakohan hyviä kuvia niillä digikameroilla saa noissa olosuhteissa.
Oli ilo seurata kuinka katsojat kannustivat urheilijoita, puhalsivat toisiinsa henkeä, mm. aaltoja tehden.
Itsellä on kädet vähän hellät taputtamisesta.
Tuli tosiaan ikävä terveyttä ja hyvää kuntoa... Noh, ehkä joku päivä minäkin taas pääsen kuntoilun ääreen. :) Toivossa on hyvä elää.
Nyt nukkumaan.
mmmm... matkalla kotiin minut pysäytti arviolta viisikymppinen mies ja sanoi englanniksi, että olen kuulemma todella kaunis nainen. Potkua...elämään. :)

sohvahirmu

Tästä työstä söi männä viikolla sohva toisen puikon.
Tulee porkkana mieleen väristä. Kahdenlaisia tilkkuja neulon samaan peittoon.
Kohta on synttärit....saankohan kameran lahjaksi. Tulisi parempia kuviakin sitten. Tämä kehnolla weppikameralla otettu.
Mökillä ollessa sain kivasti muiden töiden ohella tehtyä tilkkuja. Tuli paljon marjoja poimittua. Minä vattuja, äitee mustikoita. Mums.

tilkkujen tekoa...

Tilkut on kivoja tehdä.... saa pää välillä vain levätä. Tästä peitosta taitaa tulla todella kaunis!
Että otti päähän eilen, kun neuloin toisilla puikoilla ohuemmasta langasta tilkkua sohvalla, niin siitäpä toinen puikko tipahti kädestä ja sinne män.... sohvan sisään ja sitä en sieltä saa pois! Vitosen puikko on sitten orpo. Sohvat vetelee viimeisiään, niin kun tulee aika luopua, saa sitten purkaa ja ottaa ne kaikki puikot mitä noihin kahteen sohvaan on mennyt. Kovin ovat nälkäisiä... Tästä lähtien pidän sitten sohvien päällä lakanaa, niin puikot on turvassa.
Nyt tilkun kimppuun!

Edellisen mökkireissun tuotosta

Poppanaa ja palttinaa mökkireissulta. Vähän huonosti näkyy värit tässä. Nuo pikkupätkät tulee olemaan tulevaisuudessa patalappuja. Siinä on pyydettyä istuimen päälle tulevaa "mattoa" vai miten tuota nyt pitäisi kutsua. Tuolinsuojus? Äh, en tiiä...
Ei ole poppana mun vahvin alue, ei. Mutta kivaa oli silti toissa kerralla mökillä näiden teossa.

mökillä kudottiin...

1½ viikkoa mökillä...
Tässä yksi tuotoksista mökin kutomishetkistä.
Palttinaa, siitä tykkään eniten. On haasteena sitten se että saa elävän näköistä mattoa kun vain värejä voi käyttää, ja lopputulos täysin itsestä kiinni.
Tämä on loimen loppuun tehty pätkä. Kutakin kudetta, 2-3 heittoa- Tykästyin itseasiassa tähän yllättävän paljon. Äitini vinkkasi tavan. Tämä menee mökille varmaankin, itselle tuli mieleen, että saattaisin tykätä maltilla tehdystä matosta tällä tavalla isompanakin kokona...
Harmittaa kun annoin eteenpäin laatikollisellen kuteita, jossa oli kovin erivärisiä kuteita... tälläiseen sen olisi saanut loistavasti uppoamaan. Mitä tästä opimme! Älä luovuta siitä mitä olet saanut! ;) Noh, onhan tuota itsekin saanut sekä kuteita että kuteeksi kelpaavaa vaatetta ym.
Nyt kun en ole töissä, onkin jo vaikeampaa saada leikattavaa. Ja se harmittaa. Alkaa olla kuteet vähissä. (otetaan vastaan-palstalle:kankaita kaikenlaisia)heh
Jaahas ei saa alle toista kuvaa, tai mä en ainakaan keksi miten... eli uutta postia kehiin seuraavaksi...

nuken vaatteita

Niin ja tässä sitten vielä äitini tekemiä nuken vaatteita... shortsia jne. Kuvasin väärältä puolelta housut, niissä on taskut toisella puolella. Hameisiin lisään pitsiä tai muuta mikäli löytyy varastoistani sopivaa... ei ole kyllä tuo varastopuoli kummoinen... pitääkin ruinata tädeiltä jne jos niillä olisi tallessa sopivia... Onhan tuota tullut lankojakin Vaakalle jo pyydettyä... Ei ole ruinauksella loppua :)

nuket vie voiton

Tälläisten tekemiseen olen sitten totaalisesti hurahtanut. Unicef-nukkeja. Ostaja voi "adoptoida" nuken ja joku lapsi saa rokotuksia ja pääsee elämän alkuun. Motivoi tekemään...

Hitsi kun on vaikeaa saada tummasta pienestä nukesta hyvää kuvaa. Tuolla nukella on itseasiassa aika hyvä nenäkin! köh... omakehu ja sitä rataa...

sydänliinaa Vaakalle

Tuli virkattua oheinen liina Vaaka ry:n arpajaisiin Maailma kylässä tapahtumaan, joka oli toukokuun viimeisinä päivinä. Toivottavasti saaja ei ihan kauhistunut oranssia väriä, joka sattuu olemaan Vaakan väri...

Ohje ei ihan auennut kaikilta kohdiltaa, joten onneksi malli ei ollut vaikea ja osaa soveltaa tarvittaessa...

http://kallamedia.com/virkkaus/malli4.html Tuolla tuo liina mm. näkyy... kuka sitten jaksaa laskea miten se menee...

ekaa viedään

ekaa viestiä viedään. Ei yhtään hajua mitä kaikkea tänne ymppään. Saas nähä kuin usein jaksaa päivittää tietoja... riippuu kaikenlaisesta aktiivisuuden asteesta, minne se suuntautuu...
Niin pitihän se minunkin, kun ne muutkin, eiku...