torstaina, marraskuuta 24, 2005

Vai haaste.... Ninniltä
Noh, nyt kun on sairaslomalla, niin vastataan.

Mitä neulominen on antanut ja mitä se on tuonut mun elämään?

Neulomalla on oppinut rauhoittumaan. Keskittymään.
Kun sairaslomalla aloin tauon jälkeen neuloa, niin tein vain tilkkuja. Mutta sitten kun niitä alkoi kertyä, tuli hyvä mieli. Kun sai jotain hyvää aikaiseksi ja ylipäänsä onnistui tekemään urakan.

Usko itseen kasvoi tekemisen myötä. Siihen että jaksaa. Niinpä sitten olen ollut isoissakin projekteissa välillä mukana. Kun on tiennyt, että voi voimiensa mukaan mennä päivän kerrallaan ja eri päiville voimia riittää.

Neulominen on antanut onnistumisen iloa. Kun on onnistunut tekemään jotain kaunista.
Neulominen on tuonut uusia tuttavuuksia, ystäviäkin. Hmmm, tai niin no, ystävänkin. Tuttuja. En tosin vähään aikaan ole neuletapaamisissa käynyt. Mikälie syy, ei vain ole ollut sen aika nyt. Taukoa kaivannut.

Neulonta on tuonut helppoja puheenaiheita. Se on aloittanut keskusteluja julkisilla paikoilla, julkisilla välineissä outojen ihmisten kanssa.

Internetin välityksellä tulee kommunitoitua toisten neulojien kanssa. Se on antoisaa, saa kuulla, nähdä mitä muut tekee, keksii. Saa huomata kuinka erilaisia me olemmekaan kaikin eri tavoin.

Joskus kun on ahdistanut kulkea julkisilla, niin neulominen on auttanut. On ollut jotain mihin keskittyä.

Ystäväni lasten kanssa taannoin juttelimme käsitöistä, kun olin heitä vahtimassa ja mulla oli neule mukana. Siinä sitten puheltiin mm. siitä, että jos ei heti joku taito toimi, niin se ei tarkoita, etteikö se ikinä voisi toimia. Itselläkin oli koulussa käsityöt painajaisia ja vasta myöhemmin alkoi kiinnostaa ja sitten tuli taitojakin (ne vähät mitä on). Oli puhetta, että ei pidä lukita niitä uskomuksia itsestään liian tiukalle. Oli puhetta, mitä siitä neulomisesta saa, sen rentouttaminen, se että saa sellaisia neuleita mitä haluaa jne. Luovuus. Tai sitten ohjeitten noudattaminen. Huomasin, että tytöille keskustelu merkkasi. Eli, neulomalla sitten juteltiin aika tärkeistä asioista. Mm. rahan käyttämisestä.

Hmmm. Tuo meni jo sen puolelle, että mitä se on antanut muille...

Ei kommentteja: