maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Kahden istuntopaikan ylläpitäminen maksaa EU:lle vuosittain yli 200 miljoonaa euroa.


Sain meilin, tässä siitä lainaus:

"Joskus ihan asiaakin. Lue siis läpi ja käy allekirjoittamassa!
Euroopan parlamentti muuttaa kerran kuukaudessa viikon ajaksi
Brysselistä Strasbourgiin pitämään istuntoja. Kahden istuntopaikan
ylläpitäminen maksaa EU:lle vuosittain yli 200 miljoonaa euroa.
Tuumaustauolla oleva perustuslaillinen sopimus haluaa lähentää Unionia
kansalaisiin ja lisätä eurooppalaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Tämän
johdosta sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan miljoona EU-kansalaista
voi tehdä aloitteen.

10. toukokuuta kuluvaa vuotta on aloitettu Euroopan laajuinen
Oneseat.eu-kampanja. Kampanjan tavoitteena on kerätä yli miljoonan
eurooppalaisen nimi yhden istuntopaikan puolesta. Suomalaismepit ovat
haastaneet suomalaiset talkoisiin. Kampanjatalkoiden takana ovat
seuraavat
suomalaismepit:
Satu Hassi
Piia-Noora Kauppi
Eija-Riitta Korhola
Henrik Lax
Lasse Lehtinen
Riitta Myller
Reino Paasilinna
Alexander Stubb
7. kesäkuuta tilanteen mukaan vasta 4700 suomalaista on käynyt
allekirjoittamassa vetoomuksen. Vertailun vuoksi, hollantilaiset ovat
olleet aktiivisimpia yli 320000 allekirjoituksella. Jopa ruotsalaiset
ovat suomalaisten edellä.


Tämä ei ole maailman tärkein asia, mutta 200 miljoonaa on paljon rahaa!
Lisäksi rekkaralli läpi Euroopan ei ainakaan edistä luonnon puhtautta.
Käy siis pikimmiten allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa
www.oneseat.eu. Samasta osoitteesta löytyy myös paljon faktatietoa tästä
epäkohdasta. Kerro myös kampanjasta ystävillesi ja tuttavillesi. Muista,
kampanjan taakse pitää saada yhteensä miljoona nimeä! Pieni vaiva, iso
hyöty!"

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Höh, ei anna vaihtoehdoksi ehdottaa vain ranskaa vaan belgiaan pitäisi siirtää. En syö! :(