keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

älämölö

Hmmm, taas mä harkitsen vuodatukseen siirtymistä. Siellä on kivaa se, että voi tekstin luokitella. Ainakin se. Enpä ole sitä kokeillut, niin en voi tietää enempää mihin törmää toisten blogeissa.

Ja huoh, tuo tieto USA:sta, toivottavasti ei ole terroriteko tuo lentokone juttu.

Mä oon vähän kännissä näemmä. Helpolla saa kännit tätä nykyä kun harvoin juopi. Ei kyllä pitäis juoda tämänkään vertaa: lääkitys sellainen ettei kannattaisi. Yhden lääkkeen vaikutusta viina vahvistaa, toista heikentää ja kolmatta sekoittaa muuten vaan. Joten viksu ei joisi mitään koskaan. Kun mä en edes niin sitä kaipaa/tarvitse mihinkään. 1 lonkero tosin silloin tällöin maistuu hyvälle. Ikävä kyllä. Ei pitäisi leikkiä lääkityksen kanssa.

Viimeksi kun mulla oli vauhti päällä (niille jotka ei tiedä ja ehkä kiinnostaakin vielä: hypomania, ei se pahempi mania), mä jälkikäteen tajusin että sitä vauhditti päälle lisääntynyt vahvemman kahvin juonti (siis moninkertaistui nopeaan) ja sitten siihen vielä jokailtainen 1-2 (ellein 3-4 joskus) napsia (maasikaa virosta tömpsy). Ja nyt myönnän jo, että tuota pitää todella varoa: saatan omilla toimilla sairastuttaa itseni suuresti vihaamaan hypomania vaiheeseen.

Tässä vaiheessa kommentti: anteeksi kirotusvireet. Vire on suuri ja vihreet kovasti mahdollisia. Nyt ei vaan jaksa niin välittää...

Mä sanoin pitäväni älämölöä täällä, toisaalla blogien ihmeellisessä maailmassa. Ehkä hivenen juopunut mielenterveyskuntoutuja ei ole ihan kaikkein paras älämölö äänenpäästäjä... mutta en anna sen estää tätä :)

Rajan vetäminen. Se on ollut elämässäni kovasti tapetilla pitkän aikaa monella tapaa. Vaikka se vieläkin vaatii kovasti työtä, siitä on tullut jo ihan ystävä...ainakin melkein. Kun elämää eläessä törmää taas siihen ajatukseen, että "hei, mun pitää tässä kohtaa oppia vetämään se mun raja suhteessa XXXX", tulee nykyään jo ihan hupaisa olo: " Ai, tässä taas, heipä hei!". (XXXX ei ole vain ihminen, se voi olla kaikkea maan ja taivaan välillä, useimmiten se on 2 ihmistä elämässäni.)

Toinen näistä ihmisistä on suostunut kasvamaan kanssani. Hän olisi voinut hylätä minut monta kertaa tässä matkan varrella, tiedän että kanssani on usein hyvin raskasta olla ollut ja on vieläkin. Hänen kanssaan olen saanut myös itsekin kasvaa. Nykyään saan olla sairauteni kanssa ilman että tarvitsee salailla mitään, pehmittää totuutta tai muuta. Saatamme riidellä raikuvasti, haukkua toisiamme oikein olan takaa! Rähjätä ulos kaikki vanhat ennakkoluulot, pelot jne. Sitten voikin taas nauraa. Että niinpä niin. Silmissä siintää kuva pitkästä matkasta joka on opettanut niin paljon kummallekin. Osaan hänen kanssaan riidellä tuulettaen tai rakentavasti juuri siksi, että hän matkassani mukana, tietäen missä mennään. Sitä uskaltaa näyttää ne rasittuneetkin tunteensa, kun tietää että niille on tilaa. Ja kumpikin tietää että aika ajoin pitää tuulettaa. Muuten ilma on liian ummehtunutta hengittää. Saan olla juuri niin heikko terveenä ja juuri niin vahva sairaana kuin olen. Ja hän on.

Toinen heistä sairastaa vahvuutta. En tiedä mistä hänen totuutensa rakentuu. En tajua sitä. En vaikka miten sitä pohdin. Arveluja on monia, niiden varaan vähän vaikea mitään rakentaa. Olemme jo aika etäisiä. Joskus oli toisin, kait? Nykyään hän loukkaa minua suuresti tietyillä tempuillaan. Loukkaa todella pahasti. Nyt minun on aika vetää rajaa tähän kohtaan. En voi antaa hänen enää itseäni loukata, repiä vanhoja haavoja auki kerta kerran jälkeen. Se mikä haavat taannoin teki ei ansaitse tätä kaikkea saamaansa huomioitaan tänäpäivänä. Minä teen tästä lopun.
Enää minua ei osteta hiljaiseksi uudella televisiolla tai astianpesukoneella. Hän joutuu tekemään valinnan. Joko säästää minut pahalta tai en enää koskaan mene hänen luokseen koska en voi luottaa koska paha on siellä.

Toiset läheiset elämässäni tajuavat, että sairauteni vaikuttaa elämääni useilla eri tavoilla. Niitä ikäviä puolia on se, että sanaani ei oikeastaan voi luottaa. Ikinä en voi etukäteen tietää missä kunnossa henkisesti olen, eli jos on sovittu tapaaminen olenko siellä vaiko kotona ahdistuneena. Jos on todella paha hetki, en saa edes soitettua ja kerrottua tilanteesta. Toiset tämän minussa hyväksyvät. Toiset tässä kohtaa on sitä mieltä että olen laiska paska. Teen vain sen mitä itsekkäästi itse haluan.
No niin, itsekkäästi kyllä teen mitä itse haluan. Kukaan muu ei minua turvaa. On tapahtumia, joihin on ihan pakkopakko mennä. Menen vaikka olisi HUONO päivä. Ja maksan viulut myöhemmin. Ja tässä kohtaa minun on sanottava, etten ymmärrä miten on vaikea tajuta että suojelen itseäni toisinaan suuremmalta pahalta ja eikös minulla ole siihen oikeus? Ja tahtooko todella joku läheiseni, että suuresti itseäni vastaan tekisin jotain hänen hyväkseen? Ja nyt siis ei todellakaan kyse ole siitä että ei joskus vaan nappaa lähtö kun pitäis mennä jonnekin. Puhun siitä kun mieli on allerginen maailmalle.

Tuosta allergiasta ehkä toiste? Kiviäkin kiinnostaa. :) Moni teistä jaksoi tänne asti? Ja moni menee poistamaan itsensä blogilistan tilaajista :)

4 kommenttia:

muorsika kirjoitti...

Neiti tuntee minut myös toisella nimellä... mutta laitetaan ny sitten tää "korvienvälivuodatuksen" osoitetieto..
ja et nää minusta noin vähällä pääse nih!

Gehenna kirjoitti...

Minua et ihan heti kuule pois pelota. Kiitos kirjoituksestasi, monet asiat puet hyvin sanoiksi, kun itse en osaa sitä noin hyvin ilmaista. Tiedän niin hyvin mistä puhut. Ja arvaan keitä ovat nää kaks henkilöä jotka mainitset aiemmin :/

Kaura kirjoitti...

Helposti jaksoi loppuun asti :-) Minusta on ihanaa, kun nykyään on näitä kännyköitä. Nimittäin yleensä silloin, kun ei kestä mennä maailmalle, ei myöskään puhelimessa puhumista kestä. Silloin tapaamisten uudet järjestelyt ja anteeksipyynnöt pystyy hoitamaan tekstarilla.

wicked kirjoitti...

o/

Nuin, käsi ilmaan merkiksi että jaksoi hän loppuun asti joka sanan. Vaikka ei nyt heti samana päivänä lukenutkaan. :)

Äh, eihän sitä voi edes tilaajalistalta poistua kun semmoseen ole päässytkään. :D