sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Kovin on yksinäistä. Kuntoutuspaikan porukka meni jonnekin juhlimaan perjantaina, ei tarvitse varmaan arvata, ketä ei kutsuttu mukaan. Mutta tietenkin asiasta mun kuullen puhuttiin kovasti...
Voi **** mitä pässejä.

Olin tuossa joku aika sitten keräämässä taas Unicefille rahaa, nyt tuon Pakistanin tilanteen vuoksi. Olin siis taas kadunkulmassa lipas kädessä. Sisältöä elämään nääs... Noh, hyvä että voi joitakuita auttaa.

Mutta oli se silti kivaa olla keräämässä.

Suunnittelen yhdelle porukalle pikkujouluihin syötävää. Kivaa puuhaa, ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut isolle porukalle mitään suunnitella, saatikka tehdä. Jee!

Käsityöt etenee nykäyksittäin. Teen milloin mitäkin työtä hetken ja sitten taas singahdan muille teille. Toisaalta olen huomannut, että keskittymiskyky on parantunut. Kokeilin pitkästä aikaa eräällä vanhalla tekstaustyylillä kirjoittamista, mikä ei ole pitkään aikaan kunnolla sujunut. Nyt se sujui leikiten.

Kämppänihän on siivottomassa kunnossa. Nyt olen tässä muutamina päivinä hiljalleen siivoillut. Paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon on tekemättä, mutta kiva kun jaksaa silti yrittää ottaa otetta tähän.

Ensi viikolla uimapuvun hinnan selvittelyä. Toivottavasti sossu tulee vastaan sen hinnan kanssa. Pääsis uimaan tämä huonokuntoinen.

Tuli repsahdus rahan kanssa. Tai siis ostelun. Eli tiukka ruokabudjetti nyt sitten...

Kukkien siirtely edessä. Talvea vasten pitää pimeämmiltä alueilta missä kukat kesällä pärjää, nyt siirtää valoisampaan paikkaan. Tulee täyttä taas eteläikkunalle. Kukat ollu mulle aina tärkeitä, pitkän aikaa ne tosin on ollut todella huonossa hoidossa, kesän aikana ehkä muutamia kertoja annoin lannoitetta. Kastelukertojen välit liian harvoja. Ruukkujen vaihdot suurimpaan osaan vasta syksyllä jne. Ei sitten ihme että kukat ei voi hyvin nyt.

Noin, kirjoitinpa tädille kortin tuossa välillä, roikkunut tehtävien listalla jo jonkin aikaa. Vielä kun jaksaisi toiselle tädille kirjoittaa kirjeen.

On tullut syöpöteltyä ihan liikaa. Yksin, ahdistaa. Eikä tuo äitin seura aina vain riitä. Kaipaa jo jotain muutakin. Mutta pitää odottaa, ei ole vielä sen aika. Onko koskaan?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinulle. Yritä olla positiivinen. Ja minä tiedän, että se on vaikeata. Itse olen vain perusnegatiivinen joka asiaa kohtaan. Anna lankojen ja puikkojen piristää. :)