perjantaina, marraskuuta 11, 2005


Mallin päässä myssy huopasesta. Pitäisi saada se huovutettua pienen pojan päähän sopivaksi. Saas nähdä kuin käy. Oli nopeaa neuloa.

Sitten ei kun seuraavien töiden kimppuun.

Odotan kovasti ensi viikon tapahtumia ja ratkaisuja. Tapaan uuden lääkärini Mtt:ssä. Pitäisi puhua ahdistuksesta ja univaikeuksista ja syömishäiriöstä. Nyt ainakin näin alkuun.

Sitten ensi viikolla selviää myös, voinko olla kuntoutuksessa vähemmän aikaa viikossa. Saisi kevennystä. Toivon todella, että se onnistuu.

Sain taas kirjastosta tiedon, että kirjoja on saapunut :Narrin palvelija, Robin Hobb ja sitä edeltävä kirja sarjassa. Fantasia-kirjallisuutta joka puree muhun kovasti. Vaikeaa löytää itseä miellyttävää scifi-kirjallisuutta ja usein on laiska kokeilemaan uusia kirjoja.

Viikon sisään on tullut kirjastosta tuotua kotiin Caroline Myss:n kirjoja. Ensimmäisen Hengen anatomia on ystävältä lainassa ollut pitkään. Sitä lukenut aika ajoin, suodattaen. Nyt sitten suodattimet päälle ja katsomaan mitä rakennuspalikkaa löytyy hänen Parantumisen taidosta ja Sielun sopimuksesta.


Marita Kontoniemen Milloin otat itseäsi niskasta kiinni? Opettajien kokemuksia alisuoriutujista löysi tiensä kotiini, eikä ole lähtenyt samantein takaisin.

Lukemista muutakin on, mitä niitä nyt tässä kaikkea luettelemaan.
Lukemista, käsitöitä olisi kovasti. Ja sitten sitä muutakin elämää.

Onneksi nyt on kaikkea paljon. Maistuu pitkästä aikaa elämälle.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava lukea myönteisiä kuulumisiasi. Hyvä että luet. Jos sitä Fossumia luet, ota suodatin siinäkin päälle... Muuten, eikö tuo kuva ole hyvä siihen veljenpojan kuvakansioon? Anteeksi vain sarkasmini, mutta se tuli ensimmäiseksi mieleen.

Unknown kirjoitti...

ehkä sitten, kun veljen poika on nähnyt tuon myssyn... :D

On niin paljon luettavaa, ettei oikein tiedä missä järjestyssä ne lukisi...

MysteryKnitter kirjoitti...

Hyvää työtä! Keep knitting.