sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

syyllistämistä

Tullut paha mieli. Äitini soitti ja kysyi lähdenkö käymään mökillä. Sinne lähtee äidin lisäksi veljeni. Jotain tekemistä siellä vielä on. En tiedä mitä, kait jotain katoksia.
Minä kieltäydyin. Kun koen että pitää akkuja ladata. Olla menemättä minnekään. Jouduin vääntämään rautalangasta sen muistutuksen, että koen ahdistustavana arkipäiväni kuntoutuksessa. Se on tosi stressaavaa ollut. Kun olen päässyt mökittymään kotiini.

Äitini sitten syyllisti, että hän olisi toivonut että tämän kerran olisin auttanut, hän kun aina auttaa (niin veljeä kuin mua). Kiva kiva. Syyllisyyttä voimattomuudestani juuri nyt kaipaankin. Tiedän olevani paska. Ei sitä tarvitse kertoa.

Nyt nousee helvetin moinen kiukku pintaan. Hitto kun en osaa olla välittämättä toisen sanoista. Munhan se on itse päätettävä missä mun rajat menee. Edelleen sitä vain toivoisi toisen ymmärtävän.

Aina saa kysyä. Mutta pitää tajuta, jos toiselle ei sovi. Toisen ei tarvitse edes selitellä. Tätä itse yritän pitää ohjenuorana toisten suhteen. Voi kun minunkin kanssani niin tehtäisiin.

Jos on tilanne veljen ja mutsin kaa se että apu olis tosiaan ollu tarpeen, niin olis kertonut sen, eikä alkanut syyllistämään. Mun kohdalla loppuu puhelu nopeaan moisesta. Ahdistus nousee moisesta sen verran, että tiedän hetken päästä psykoosin oireiden kolkuttelevan ovella, jos en itseäni kuuntele.

Ollapa jo vahva. Ollapa jo kuntoutunut.

Toivottavasti MTT:ssä jo tajutaan, ettei systeemi mua vie vielä mukanaan, tarviin heidän tukeaan enemmän.
Toivoisin perheeni tajuavan, ettei systeemi mua vielä vie niin, että olisin jo kuntoutunut. Kaikki ei ole vielä hyvin. Antaisivat aikaa. Ja jos eivät mua jaksa niin perääntyisivät sitten.

Mä en ole kiva ihminen. Tiedän. En voi nyt sille tämän verran enempää.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä välitä heistä. Minä tiedän. Minulla on eräs ystävä, joka vaatii minua tekemään hänelle jokaikisen pikkujutun ja jos kieltäydyn alkaa kamala huuto ja haukkuminen. Ja mitäpä hän tekee minun hyväkseni? Ei mitään.

Toivottavasti kuntoudut hyvin, vaikken tiedäkään mikä sinulla on, mutta toivon vain kaikkea hyvää sinulle.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Luepa seuraava http://www.kehitystaito.com/assertiivisuus.htm. Mielestäni käyttäydyit assertiivisesti eli puolustit omia oikeuksiasi, älä turhaan syyllistä itseäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Teit aivan oikein, ei sinusta ole muille iloa ellet ensin huolehdi itsestäsi. Jos äitisi ei sitä ymmärrä et voi sille mitään. Syyllistäviä äitejä on paljon, toivottavasti itsestäni ei tule sellaista. Äitisi käytös oli hyvä huono esimerkki, muistutus meille muille miten ei pidä toista kohtaan käyttäytyä. T. Elina

Anonyymi kirjoitti...

Iiks, kuulostaapa todella hienolta käytökseltä äidiltäsi. Tulee ihan oma äiti mieleen tuosta. Tosin omani ei aivan noin suorasukaisesti syyllistä minua. Jotenkin vain hänen kaikki sanomisensa tulee otettua arvosteluna ja negatiivisina ajatuksina vastaan. Voi toki olla ihan oman pääni sisällä tapahtuvaa kuvittelua, en tiedä.